Kalannahkapussukka

Yhteistyössä Bellapuoti / Puuhatar


Pari viikkoa sitten esittelin kaksi Rentodesignilta saamaani hillitöntä säilytysratkaisua ja tänään on vuorossa pussukkasarjan kolmas osa. Vetoisan meikkipussin ja katu-uskottavan iltalaukun lisäksi kaipailin yhtä vähän pienempää, kukkarontapaista pussia. Kolmas kaunokainen on sekin kotoisin Bellapuodista ja sen tarjosi käyttööni kauppias nimeltä Puuhatar.

Puuhatarin jämäkkä pussukka on valmistettu lohennahasta. Nahat ovat elintarviketeollisuuden ylijäämiä eli varsinaista korkeimman asteen kierrätystä. Kaikki Puuhatarin kalannahasta valmistamat tuotteet tehdään alusta loppuun käsityönä, mikä tarkoittaa vankkaa kädenjälkeä ja laatua, jonka takana taiteilija ylpeästi seisoo.

Kalannahka on käsitelty kenkä- ja laukkunahaksi, joten se kestää kulutusta eikä pahastu pienistä roiskeistakaan. Pussukan sisäpuoli on kierrätettyä nahkaa. Pintakuvio on jokaisessa tuotteessa uniikki ja näyttää eri jännältä. Suomut erottuvat kukkaron pinnasta silmin ja sormin, mutta ne eivät kuitenkaan ole koholla. Kukkaro on jäykkine tikkauksineen ja pienine ryppyineen varsin rouhean näköinen. Pidän erityisen paljon juuri sen silottelemattomuudesta.  Luonnonmateriaalin ei kuulukaan näyttää liukuhihnatuotteelta.

Valitsemani pussukka on reilun kämmenen kokoa ja vetää sisäänsä sopivan määrän kortteja, käteistä, huulipunaa ja ne puuteripaperit. Olennaiset, mutta ei ylimääräistä. Viehdyin tarjolla olevista väreistä jostain syystä juuri punaiseen, sillä sen alkukantaisuus veti puoleensa. Provosoiva materiaali provosoivassa värissä, tykkään!

Näiden kolmen uutuuden myötä ovat pussukka-asiat taas pitkäksi aikaa kunnossa. Mitenkäs siellä ruudun toisella puolella, missäs teidän pikkutavaranne kulkevat? Ja lapa pystyyn, moniko oli aiemmin kuullut kalannahkatuotteista?

*Tuote on saatu Puuhatarilta*

16 vastausta artikkeliin “Kalannahkapussukka

  1. Ooh, mikä kaunotar! Ryhdistäydyn aina välillä ottamaan jonkun kymmenestä kosmetiikkapussukastani käyttöön laukun pohjalla pyöriville huulipunille ja muille meikeille, mutta kohta taas huomaan niiden lojuvan epäjärjestyksessä entiseen malliin pussukka erikseen ja meikit levällään. Ja sitten on ne pussukat, kuten pari Guerlainia ja Clarins, joiden käyttäminen olisi ilo, mutta en raaski ottaa käyttöön.

    1. Kyllä se vaan on niin, että paremmassa kurissa nää meikkitarvikkeet ja muut pysyisivät, kun ne muistaisi pitää jossain pussukassa. Ehkä sun vaan tarvii kuitenkin raaskia? :D

  2. Aika hieno! Eihän se tuoksu kalalta :D

    Nyt pitää ehkä tutkia tarjolla olevat tuotteet kyllä.

    1. No ei tuoksu kalalta – olisin ehkä muistanut mainita sen tekstissä. :D Tavallisen nahan tuoksu tuntuu.

      Tutkaile ihmeessä, mullekin jäi vähän himotus niihin kalannahkaisiin rannekoruihin.. :)

  3. En todellakaan ole ennen kuullutkaan kalannahkatuotteista!
    Suurena eläinystävänä (en syö lihaa, mutta MSC-kalaa kyllä), katson aika tarkkaan mitä syön ja mitä tuotteita käytän esim. vaatetuksessa.
    Hienoa, ettei näitä nahkoja vaan heitetä pois.
    Itselläni on hirveä määrä erilaisia pussukoita, jotka ovat joko aina täynnä jotain roinaa tai sitten makaavat jossain kaapissa, koska käsilaukku painaa jo muutenkin ihan liikaa.
    Hyvää viikonloppua! :)

    1. Apua, mä jouduin ihan googlaamaan tuon MSC-kalastuksen – nyt olen taas yhden asian verran viisaampi.

      Kalannahasta näkyi vääntyvän vaikka minkälaista asustetta ja korua, jos on uniikin asustuksen perässä. :)

      Kivaa viikonloppua sinnekin! :)

  4. Itselläni on lievä lukihäiriö ja luen usein sanoja väärin. Tuijotin otsikkoa hetken ja mietin mikä ihme voi olla kaljannahkapussukka. Järki voitti lopulta ja sanoi, ettei sellaista voi edes olla ja luin otsikon tarkemmin uudelleen. :D

    Hyvä idea kierrättää nahat, eikä vain heittää niitä pois! Ulkonäkökin miellyttää. :)

  5. Tämä blogien lukeminen on vaarallista mun lompakolle. Tulee aina vaan kaikenlaisia tarpeita ! Oli kyllä hieno. Mulla on erilaisia pussukoita kyllä joka lähtöön ja juuri ostin reissusta kolme uutta pussukkaa :) ja entisiäkin oli ihan tarpeeks.
    Mutta tuo ois kyllä hyvä synttärilahjaidea. Pidän ehdottomasti mielessä.

  6. Kierrätysjutut on kivoja. Kalannahkatuotteista olen kuullut mutta en ole koskaan päässyt niitä ihan paikan päällä ihmettelemään, hyvältä näyttää ainakin kuvassa. Talvella taas tapasin nuoren naisen, joka tekee käsilaukkuja ja muuta kivaa esim. vanhoista turvavöistä. :)

    1. Näissä kalannahkatuotteissa oli kyllä vaikka ja mitä hauskuuksia. :) Vanhat vyötkin kuulostavat mielenkiintoiselta materiaalilta, vitsi kun osaisi itsekin tehdä käsillään! :)

      1. No nimenomaan! Pahasti vaan tuppaa aina kaikki jäämään vaiheeseen (yleensä siihen, jossa ohjeet/inspiraatio ja materiaalit on koossa ja pitäisi alkaa toteuttaa), jos ei ole rojektille deadlinea, ja jos taas on, saa kauhean stressin ja kaiken maailman virheitä kaupan päälle (nimim. en enää ikinä ompele itse mekkoa mihinkään juhliin, oli aikaa miten paljon tahansa). ;)

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.