MACin ja Disneyn yhteiskokoelma Maleficent julkaistiin viime viikolla. Lanseeraus toi tullessaan käyttökelpoisen kattauksen värejä ja koostumuksia, joita kuka tahansa osaa käyttää. Uskaliaampiakin kokoelmia on MACilta nähty, mutta itse tykkään siitä, että välillä palataan perusasioiden äärelle. Ruskeita luomivärejä, helpot korostus- ja varjostustuotteet, yksinkertaiset kynät kulmiin ja rajaukseen, punaiset huulituotteet ja kynsilakka sekä luonnolliset tuuhennukset ripsiin. Simppeliä ja toimivaa.
Kokoelman pakkauksia koristaa mahtipontinen logo, joka vetoaa allekirjoittaneessa kahteen eri kohtaan: Disney-faniin ja MAC-fanaatikkoon. Säilytin ostosmalttini poikkeuksellisen hyvin ja hankin itselleni vain yhdet siivet siliteltäväksi.
Olin kahden vaiheilla muutaman muunkin tuotteen kanssa, mutta päädyin lopulta hankkimaan kokoelmasta ainoastaan tämän Beauty Powderin, eli hennosti valoa heijastavan viimeistelypuuterin. Omaan harakkamakuuni tämä ei riitä ns. korostustuotteeksi, mutta näen tuotteella senkin option. Siis teille, jotka ette aamuisin ui glitterissä, pfft. Tupsuttelin puuteria työpäivän aikana urvahtaneille kasvoille ja se mattasi pintaan nousseen kevyen kiillon nätisti ja jätti iholle sileän pinnan. Käytän harvoin puuterin kanssa vippaa, mutta tälle kaunokaiselle tuntui oikealta luovuttaa oma töpötin. Duroyn pikkuruinen sormivippa on pyörinyt laatikossa iät ja ajat, mutta sai nyt ihka oman Maleficent-kodin.
Puuterin pakkaus on kaunis, mutta ei sykähdyttänyt sisintäni niin, että olisin jättänyt sen koskemattomana säilykekokoelmaani. Tähtien asennosta ovat kiinni tämän keräilijän mieltymykset.
Itse puuterissa ei hennon valoaheijastavuuden lisäksi ole tietääkseni mitään erityistä, mutta on se silti valtavan kiva. Hipellettävän kiva. Ja jos ette kerro kenellekään, niin kuiskaan tässä lopuksi vaivihkaa, että ostin niitä muuten puolivahingossa kaksi. Hihihi. Oho. Hihi.
Hihi :) Oot hassu ;)
No ehkä vähän. :)
Puolivahingossa, tottakai! :’D Miten mullekin käy aina joskus vahingossa sama juttu?? :D
No kun niitä oli tilattu kaksi, niin enhän mä sitä toista nyt takaisin voinut lähettää, ostin pois totta kai. Pari viehettä on jo kallistettuna takakenoon – saattaa olla, että keksin ekstrakappaleelle käyttöä hyvinkin pian. :)
Vahinko-ostokset ovat tuttuja täälläkin:) Omaa silmää kovasti miellyttävät nämä kokoelman tuotteet joita putkahtelee esiin sieltä täältä.
Ymmärrän! :) Kannattaa ottaa ripeä askel alle, yleensä nämä tämäntapaiset luistavat telineistä aika vauhdilla. :)
Ah mä vähän hipelöin tätä Stockalla viime lauantaina…mut onkohan tää liian vaalee omalle hipiälle? Tosin, liekö tätä enää saakaan. :D
Saatavuudesta en tiedä, mutta liian vaalea tuskin on. Tää antaa kuitenkin tooosi vähän väriä, joten en usko että menee sunkaan hipiällä liian vaaleaksi. :) Kipin kapin, Kissis! :D
Oliko ihan pakko?! :) Vähänkö tuo puuteri on pakko saada…
MAC saisi vähän lahjoa sinua, sen verran hyvää kuolausta aiheuttavaa työtä teet!
Haha, nii justiinsa! :) Käy nopsaa kurkkaamassa, jos näitä vielä olis. :)