MAC Lady Danger

mac_lady_danger

Tämänkertaisen meikin toteutus kulki pitkin tuttua kaavaa. Jotain nopeaa silmiin ja äh, pliisua – pakko saada kunnolla väriä huuliin. No onneksi huulipunalaatikosta löytyy vaihtoehtoja. Tämä on myös mainio jatko puolivahingossa syntyneelle postaussarjalle, jossa valokeilaan sivellään MACin vakiokokoelman huulipunia. Aiemmin on nähty jo ainakin Heroine, Impassioned sekä Morange, mutta en vanno etteikö näitä löytyisi lisääkin. Voisin ottaa tavaksi aina silloin tällöin lasauttaa jonkun näytille.

Silmämeikissä on harmaa pohjstus, laajalle levitetty tummanruskea pohjaväri sekä häivytystä mielenkiintoistamaan levitetty lämmin keskiruskea. Ripsissä pari kerrosta ripsiväriä ja kasassa on. Ja nyt jos saan pyytää: pientä rumpujen pärinää taustalle *pärrrrrrrrrrrrt*..

Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä : täysin matta silmämeikki! Näitä kuulkaa harvemmin täällä näkee! Eikä tehnyt edes mieli lisätä hohtoa, jumankekka. Kertoo siitä, että värit osuivat riittävän kivasti yksiin, eikä lopputulosta tarvinnut ”parannella” kolmiulotteisuudella. Ties vaikka tekisin saman meikin uusiksi heti huomenna! Paljon huutomerkkejä! Iik!

Mattainen huulipuna sai päivän aikana useammat kehut (hyvä) sekä puoli tusinaa pitkää katsetta (ei välttämättä hyvä). Kokonaisuus: onnistunut. Mitä sanovat tuomarit? Uudestaan vai ei koskaan enää?

Kulmat:
MAC Lingering + Stud

Silmät:
MAC Paint Pot Tailor Grey
MAC Eyeshadow Showstopper + Texture
MAC In Extreme Dimension Lash

Kasvot:
MAC Sculpting Cream Coffee Walnut
MAC Cremeblend Blush Something Special
MAC Cream Colour Base Pearl

Huulet:
MAC Prep+Prime Lip Base
MAC Matte Lipstick Lady Danger

14 Comments Lisää omasi

  1. Tiahaar sanoo:

    Ihanat huulet! Mä tykkään tosi paljon oranssinpunaisista, mutta ne vaan jää jotenkin vähemmälle käytölle. Ehkä huomenna voisi repäistä töihin MUSin Redelicious-punaa huulille.

    Tykkää

    1. Sama juttu! Aina ne on kivat, kun peilistä katsoo, mutta käsi ei vaan aamuisin kurkota niitä kohti. :)

      Tykkää

  2. Elisa sanoo:

    Ihan mahtava puna ja sopii kesään oikein hyvin, eli mun puolestani käyttöön vaikka joka päivä ;) Lady Dangeria multa ei vielä löydykään, mutta ostoslistalla se toki on keikkunut jo pidemmän aikaa.

    Tykkää

    1. No hyvä! Ei ole ollenkaan hassumpi hankinta tämä, vallan on kirkas ja pirteä punainen. :)

      Tykkää

  3. Martina sanoo:

    Tosi kaunis meikki! Ehdottomasti uudestaan :)

    Tykkää

  4. satu sanoo:

    Kiva kokonaisuus, joskin vähän väritön (?) sulle :D

    Tuo macin huulienpohjustaja, onko se voidemainen? Taputellaan paljaille huulille ja huulipuna päälle?

    Tykkää

    1. Hahaa, mä olen siis selkeästi esitellyt liian vähän näitä ”neutraalimpia” kokonaisuuksia! :D

      Lip Base on liukasta, läpinäkyvää vahaa. Se sivellään suoraan puikosta puhtaille huulille ja siihen normaaliin tapaan huulipuna päälle. Toimii sekä fillerinä pienille juonteille huulten ympärillä että luistattajana näiden mattaisempien punien alla. :)

      Tykkää

      1. satu sanoo:

        :)

        Kiitos tiedosta, pitää kokeilla tuo pohjustaja. Tykkäisin käyttää värikkääämpääkin punaa mutta pysyvät liian vähän aikaa siistinä. Jos pohjustajasta olisi apua!

        Tykkää

        1. Se pohjustaja auttaa, mutta jos tuntuu että ei senkään kanssa pysy, niin sitten kannattaa kokeilla pysyvämpää punaa. :)

          Tykkää

  5. marjo k sanoo:

    Uudestaan ehdottomasti!

    Tykkää

  6. JohannaW sanoo:

    Jos en mitenkään ole maininnut aiemmin, niin rakastan juuri tällaisia yhdistelmiä! Lisää, kiitos! :)

    Ps. viime aikoina meikkisi ovat olleet sangen MAC-painotteisia, joten haastan sinut tekemään välillä joillain muillakin merkeillä ;)

    Tykkää

    1. Saamasi pitää! :)

      Aiheellinen huomio, kirjataan muistiin. Puolustukseksi on sanottava, että mun kokoelmat ovat aika vähänlaisesti lisääntyneet millään muulla kuin MAC-tuotteilla viime aikoina. Voisin tietysti yrittää keksiä jotain niistä mitä on. Pistetään työn alle! :)

      Tykkää

Haluan osallistua keskusteluun!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s