Ekat suosikit

Olen tässä hissulleen kypsytellyt ajatusta uuden juttusarjan aloittamisesta. Kaikenlaisia kivoja tuotteita ui käsieni läpi vaikka ja miten paljon, mutta yksittäisen tuotteen nostaminen framille vaatisi paljon enemmän sanottavaa ja syvempää analyysiä, kuin välttämättä pystyn aikataulujeni puitteissa taikomaan. Tuskin pahastutte mikäli minäkin hyppään mukaan tuohon suosittuun suosikkijunaan ja alan jatkossa esitellä vallattoman mukaviksi osoittautuneita tuotteita pienissä ryppäissä? Erona Testinaama/-kynnet/-satsi -sarjaan se, että nämä tyypit ovat jo olleet pidempään käytössä, mutta eivät vielä niin pitkään, että  joutaisivat näytille loppuneet-erään. Tämä käy?

Ensimmäisessä Suosikit-satsissa on juttuja tukalle, kropalle, käsille, kasvoille ja huulille. Tahattoman tasainen hajonta sisältää myös yhden aihepiirin ulkopuolisen jutun, josta muutama sana tuolla häntäpäässä.

Idea tähän koko jutttusarjaan lähti Framesin Morphosis-linjan Delux Color Mask* -hoitoaineesta, jonka ilosanomaa tahdon ehdottomasti jakaa. Olen vilpittömästi sitä mieltä, että tukkani ei ole naismuistiin tuntunut niin hyvältä kuin tämän tuotteen jälkeen. Tukka on sileä ja pehmoinen, muttei valu pisin päätä eikä ravoitu hallitsemattomasti. En osaa sanoa mihin tuotteen tehokkuus perustuu, mutta näen peilistä tukan jonka luulin jo kaikkien näiden tuotekokeilujen keskellä kadottaneeni. Olen ottanut tavaksi pestä hiukset illalla ja mennä märällä tukalla nukkumaan, sillä tyynyhieronnasta huolimatta kuontalo on aamulla täysin esittelykelpoinen. Ihana, ihana tuote!

Vartalohemmotteluun ja lapsekkaan riemastuttaviin suihkuhetkiin tarjoaa loistoratkaisun kukapa muu kuin Lush. Hot Toddy* -suihkugeeli tuoksuu vastalämmitetyltä glögiltä ja sisältää kultaisia glitterhippuja. Ilo ja aikuisuus eivät välttämättä mahdu samaan suihkuun, mutta en huoli. Olkoon glögikausi 2014 lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi.

Kasvot ovat nauttineet ekstrahoidosta kaverilta saadun seerumin myötä. Diorin ihonhoito on kaaaaukana omasta budjetistani, mutta kun kerran lahjaksi sain, nautin tietysti täysin rinnoin. Diorin One Essential Intense Skin Detoxifying Booster Serum on jonkinlainen taikaa ja nobelinarvoisia oivalluksia sisältävä tehoseerumi, josta voin myöntää ihoni tykänneen suuresti. Tuppaan talvisin panostamaan tehokosteutukseen, mutta käytän varsin olemattomasti mitään tehohoitoaineita. Lasipullo on painava, enkä ollenkaan tiedä milloin tämä lysti loppuu, mutta noin kuukauden käytön jälkeen iho on silminnähden tasaisempi ja käyttäytymiseltään rauhallisempi. Sen verran kapinoin, että en laita tätä iholle ensimmäiseksi, vaan levitän alle kuorintanesteen ja kosteuttavan kasvoveden. Toimii silti.

Myös käsille on viime viikkoina annettu tavallista enemmän huomiota, kun karheat talvi-ihottumat pomppasivat kämmenselkään yhdessä yössä. En vieläkään pidä Lemony Flutterin tuoksusta, mutta sen kosteustehot ovat vertaansa vailla. Levitän tätä yöksi käsille ja kynsinauhoille ja koppurainen ihottuma on menneen tal–syksyn lum..loskia. Vahva ehdokas vuoden yllättäjäksi.

Kosteutus- ja hoitolinjalla jatketaan myös huulien parissa. Olen käyttänyt MACin Lip Conditioner -huulirasvaa satunnaistoistolla jo pitkään, mutta nykyään en enää osaa olla ilman sitä. Haudon jemmoissani huulivoiteita jos jonkinlaisia, mutta yöksi niistä kelpaa vain tämä superpaksu, naamionomainen tehotuubi.

Ja pakan villi kortti, oletteko valmiit? Se on kirja. Kyllä, sivistystä ja hengenravintoa tämän kaiken materialistisen paatoksen keskellä. Yllätin itseni eräänä iltana tilanteesta, jossa jouduin toteamaan, että käsillä on luppoaikaa. Kaikki vastuulleni kuuluvat kotihommat oli hoidettu, blogi kommentteineen saatettu ajantasalle, koirien kynnet leikattu, siveltimet pesty ja niin päin pois. Marssin kirjaseinälle ja valitsin opuksen, jota en ole vielä lukenut. Tämä sama salamanisku on tapahtunut edellisen kerran kuukausia sitten, joten jos te olette ällistyneitä tämän artikkelin käänteistä, ymmärrän kyllä. Itsekin välillä koskettelen karheita sivuja varmistuakseni todellisuuden läsnäolosta.

Olen lukenut kirjasta vasta kolmanneksen, mutta mikäli pidätte provosoivasta ja terävästä ihmiskuvauksesta, joka haisee tupakantumpeille ja kainalohielle ja olette kukaties joskus saattaneet loppuun Marilyn Mansonin elämänkerran, saattaisitte ehkä pitää tästäkin. Ylevään kaunokirjallisuuteen ei tällä sohvalla ole vielä kurkoteltu, mutta minä olenkin inhorealismin ystävä.

Sellaiset suosikit, tästä lähtee!

*saatu/gifted*

* * * * *

A set of Favourites, for the first time ever! A drumroll, please?

Framesi’s Morphosis Delux Color Mask* may well be the best thing that has ever happened to my hair. This conditioner makes my hair so soft you won’t believe it.

Lush’s Hot Toddy* is a shower gel I intend to use daily until it runs out. It’s like bottled Xmas, with a bling. Yes please!

Dior’s new Intense Skin Detoxifying Booster Serum is something I would never buy myself, but I’m truly enjoying it now that a friend gave it to me. After a month’s use my skin looks radiant, feels soft and knows how to behave. Thumbs up!

Lush’s Lemony Flutter is a cult product that I disliked when I got it in the summer, but now it’s irreplaceable. I still don’t adore the scent, but whatever, it makes my hands so soft I can disregard that.

MAC’s Lip Conditioner has been a favourite of mine for quite a while now, but I just realized it’s the only thing I approve on my lips during the night time. I have tons of other lip balms too, but this feels like a mask.

As an unexpected extra, I give you a book. Yes that’s right, a book. First one in months and twisted enough to keep my wander prone mind fixated.

22 Comments Lisää omasi

  1. LiisaK sanoo:

    Uuu, kivoja näkyy! Lemony Flutter on yksi parhaista <3

    Tykkää

    1. Joo on se kyllä hyvä, vaikka aluksi kapinoinkin. Mä en vaan tarvinnut sitä kesällä tarpeeksi! :D

      Tykkää

  2. Kissis sanoo:

    Marilyn Mansonin elämäkerran haluaisin kyllä lukea, en kai ole jo…

    Tykkää

    1. Kissis sanoo:

      TAI SIT OLEN. :D

      Tykkää

      1. Hahaa, flashback? :D

        Tykkää

  3. Piia Pai sanoo:

    Sitruunarasva himottaa!

    Tykkää

    1. Se on tehokas! Suosittelen! :)

      Tykkää

  4. Pömppä sanoo:

    Näitä suosikkeja on kiva lukea. Tosin näissä on usein se vaara, että keksii samalla kertaa useamman kuin yhden ”pakko saada”-tuotteen… :D Ja koska en eilen ehtinyt toivottaa ihanaa hääpäivää, niin toivotellaan tänään rakkaudentäyteistä seuraavaa vuotta! :)

    Tykkää

    1. Voi kiitos! :) Joo tiedän tunteen, samaan aikaan ihanaa ja piinaavaa.

      Tykkää

  5. OutiS sanoo:

    Mielenkiintoisia tuotteita, täytyypi laittaa muistilistalle. Lemony Flutteria en ole vielä kokeillut, kun tuo Burt Beesin Lemon Butter Cuticle Cream ei lopu ikinä. Kirjavinkkejä otan vastaan ilolla aina ja varsinkin tuollaiset kirjan hykerryttävät, iso kiitos. Samalla heitän vinkkiä takaisin. Oletko lukenut Magnus Millsiä tai Iain Banksin yllättävän Ampiaistehtaan?

    Tykkää

    1. Kumpikaan ei kuulosta tutulta, mä luen hävyttömän vähän. Jotenkin sitä on vajunut sellaiseen ”Ei ole aikaa, enkä sitäpaitsi tiedä mistä aloittaa” -lukumasikseen, mutta josko se tästä. Kirja kerrallaan. :)

      Tykkää

  6. Olivia sanoo:

    Mistähän tuota Framesin hoitsikkaa voisi tilata? 8D Kuulostaa niin hyvältä ollakseen totta!

    Tykkää

    1. Hmm, pistit pahan. Kampaamosarjahan se on, joten en valitettavasti osaa lähteä neuvomaan muuta kuin hakukoneen pariin. :)

      Tykkää

  7. Hanne sanoo:

    Tuttu kirja. Samaan aikaan hieno ja jäätävä.
    Kannattaa ehdottomasti etsiä käsiin kirjasta tehty elokuva :)

    Tykkää

    1. Ai sellainenkin on, apua! No ehkä luen kirjan ensin ja päätän sitten riittääkö mun päässä pyörivä filminauha kuvitteeksi tälle tarinalle. :)

      Tykkää

  8. marjo k sanoo:

    Peukku suosikki-sarjalle! Näitä on kiva lukea. Lukukokemusta parantaisi yksittäiset kyvat tuotteista aina niiden esittelyn kohdalla. Tällaiset kun tuppaavat venähtää pitkiksi. Nyt piti rampata sivun ylälaitaan mooonta kertaa tarkistamaan tuubin ulkonäko jne… T. huonomuistinen blondi

    Tykkää

    1. Kiitos palautteesta, pistän harkintaan! :)

      Tykkää

  9. AS sanoo:

    Tuosta kirjasta on tehty elokuvakin, jos kiinnostaa katsoa lukemisen jälkeen.
    Itse tykkään välillä vertailla kirjaa ja siitä tehtyä elokuvaa, esimerkiksi suunnitelmissani on mennä katsomaan Vadelmavenepakolainen.

    Tykkää

    1. Mä kulutan tasaisesti enemmän leffoja kuin kirjoja joiden pohjalta niitä tehdään, mutta ehkä tilanne saadaan vielä joskus korjattua. Ja ainoa oikea tapahan on lukea kirja ensin ja haukkua sitten leffa muutoksineen pystyyn. :D

      Tykkää

  10. Henni sanoo:

    Tykkään tällaisista suosikit-postauksista. Näistä saa usein hyviä vinkkejä tuotteista joita kannattaa kokeilla. Tuota lushin kynsinauhavoidetta jo multa löytyy ja rakastan sen raikasta tuoksua.

    Tykkää

    1. Jännä, se ihan selvästi jakaa mielipiteitä. Mua se tökkii, mutta alun perin ostin tämän siksi, että tuoksua oli niin kovasti kehuttu. :)

      Tykkää

Haluan osallistua keskusteluun!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s