Tsau! Vapaa lauantaipäivä antaa meikkaajalle vapaat kädet ja tartuin vaihtelun vuoksi hiukan harvemmin käyttämiini tuotteisiin. Uhosin jo eilen, että vaelsin vierailla meikkikukkuloilla, mutta kyllä tämänpäiväinen oli vielä enemmän hakuammuntaa. Mutta hyväksi on ihmiselle tämä ajoittainen epävarmuus.
Poikkean tutuista meikkipohjatuotteista äärimmäisen harvoin. Koska halusin muistin virkistämiseksi kokeilla miten hankalaksi ihoni voi heittäytyä, sain täyslaidallisen tilaamaani savottaa. Tämänpäiväinen pohjameikki oli melkoisen työn ja tuskan takana ja päädyin lopulta kerrostamaan kahta eri meikkivoidetta (ja sekoittamaan molempiin valkoista, koska sävyni löytyy vain harvan valmistajan värikartasta) ja silti kerrostamaan päälle vielä peittävää luottopuuteriani. Tuomitsen prosessin hankalaksi ja linnoittaudun tämän meikkipohja-asian kanssa omien muurieni sisään.
Myös kulmakarvojen kanssa haparoin harvasoutuisilla vesillä ja taiteilin kasvoille kehykset geelimäisellä kulmavärillä. Aluksi väriä tuntui tarttuvan kehnonlaisesti ja santsikerros sitten heittikin överisti pehvalleen. Tuijotin kulmiin vetämääni mustaa viivaa ja päätin lähteä leikkiin mukaan. Rahtusen turhan tummaa taisi tulla, mutta vaihtelun nimissä.
Silmämeikin kanssa sujui onneksi vähän helpommin ja painelin luomille samaan palettiin aseteltua limenvihreää ja kimmeltävää harmaata ja valotin sisänurkkaa vielä erillisellä vaalealla. Rajausväriksi kaivoin vähälle käytölle jääneen mustan geelin ja ripsiin kokeilin vastikään LivBoxista tipahtanutta maskaraa.
Huulissa oikaisin matalasta karsinasta ja pyyhkäisin pusuttimille yksinkertaisen melkein omat, mutta vähän paremmat -värin.
Sellainen souvi tänään, nyt limesilmillä piparitalkoisiin. Leppoisaa lauantaita!
Kulmat/Brows:
MAC Fluidline Brow Gelcreme Deep Dark Brunette (LE)
Silmät/Eyes:
MAC Painterly
YSL City Drive
MAC Amberluxe
Bobbi Brown Black Ink*
Rimmel Scandal Eyes*
Kasvot/Face:
MAC Azalea In The Afternoon (LE)
Huulet/Lips:
MAC Viva Glam V
*saatu/gifted*
* * * * *
A day off means pushing my comfort zone with products that I don’t use that much. There was a bit of a struggle with the foundation and the brows, but hey, it’s just makeup. Every day is a chance to learn something new. Have a great Saturday!
Mä kiinnitin heti huomiota kulmakarvoihin! Tykkään!
Ai niinkö? No hitsi, pitääkö niitä nyt sitten kokeilla uudestaankin.
Nätti :)
Kiitos. :)
Mä henkäisin ihastuksesta kun näin tän kuvan, lime sopii sun silmiin mahdottoman hyvin ja kulmat on PURRFECT.
Uu, kiitos! Ehkä mä otan sit siveltimen kauniiseen käteen ja alan työstää tätä kulma-asiaa eteenpäin. :)