Olen luimistellut tänään koko päivän vanhempieni helmoissa. Kärräsin lapsen ja lampaat autoon ja ajoin itku kurkussa hakemaan viisaita sanoja heiltä, jotka ovat räiskivästä uhmasta joskus selvinneet. Olen sinnitellyt tämän mielipuolen ainoana vanhempana kaksi päivää ja olen henkisesti aivan loppu. Tämähän ei varsinaisesti liity blogini aihepiiriin mitenkään, mutta kuten joskus käy, vertauskuvallisuus vain tipahtaa pilvenreunalta niskaan.
Samalla kun join kitkerää kahvia ja kuuntelin rauhoittavia äänenpainoja, kaivoin kauniin lakkauksen alta esiin katastrofin. Parhaani teen tämänkin asian kanssa, mutta ei vaan tunnu riittävän.
Jossain siinä kuolinilmoitusten ja sarjakuvien välissä asiat vaan jotenkin suttaantuivat. Koirat järsivät pajukepeistä kuolaista silppua lattialle, minä pillasin kahvia nojatuolille ja ikkunasta siivilöityi sisään joulukuinen aurinko. Sieluun valui rauha ja usko huomiseen.
Ehkä vaan yritän entistä sinnikkäämmin. Olla hermostumatta ja synkistelyn sijaan miettiä niitä hyviä puolia. Oma valintahan se on, mihin katseen kääntää.
Luontoäiti tarjosi viikon filterin ja oma äiti asioille mittasuhteet.
* * * * *
Dear mom and dad, thank you for not losing it while I was a kid. I need your energy now.
Voi miten tutulta tuo tilanne kuulostaa. Siinä vaiheessa tosiaan tuntuu, että seinät kaatuu päälle tai taivas putoaa niskaan :( Mutta niin se vaan aina jossain vaiheessa helpottaa. Äidit on rautaa!
Uskottava se kait on. :) Onneksi tyypin perhepäivähoitajallakin oli rohkaisevia sanoja jaettavaksi, kai se tästä. Ja onneksi on ajomatkan päässä paikka, jossa joku tietää millaista se pahimmillaan voi olla. (Ja jossa saa haihduttaa ilmaan kynsilakkahöyryjä ilman että kenellekään tulee migreeni.) :D
Sehän siinä vaan on, että kun hetkeksi helpottaa, niin uusi kriisi on jo nurkan takana. Siksi niistä hyvistä hetkistä PITÄIS yrittää nauttia, vaikkakin ainakin mulla se tuppaa unohtumaan :D Mutta elämä on jne.
Yritetään, yritetään <3
<3
Täälläkin on paettu pahaa maailmaa äidin turviin! Tai varsinaisesti äiti tuli kylään minun luokseni. Jääkaapissa on taas ruokaa, parvekkeella uusi kasvi ja aamukahvi tuli sänkyyn. Äiti on paras.
Voi äippä! En halua edes ajatella sitä tulevaisuudessa häämöttävää murrosikää vielä..toivottavasti mulla on tää pakopaikka plakkarissa silloinkin. :)
Voih, voimia tuohon ristiaallokkoon. Kynnet kohentui mielialan mukana :)
Kyllä kyllä. Ja toisessa kädessä ne ei oo yhtään niin pahat – katselen siis jatkossa vaan niitä nätimpiä! :D
Sun tyyli kirjoittaa on niin kadehdittava. Kaunista tekstiä <3 Ja hirrrrveen iso sylillinen tsemppiä!
Voi kiitos! <3