Vapaapäivän vapaavalintainen

Talvilomalla ei tarvitsisi meikata ollenkaan. Voisi vaan huinia ympäriinsä nakunaamalla ja säästää aamuaikaa sängyssä loikoiluun. Mutta mitäpä jos testauslistalle on kertynyt monenmoista kiinnostavaa, joihin on arjen kiireessä hankala tarttua? Vaikka leikittelen väreillä ja tekstuureilla suht ennakkoluulottomasti, haluan aina kokeilla uutta meikkipohjatuotetta tai ripsiväriä vapaapäivänä. Värittämäni nahkakangas on paikoittain haasteellista maastoa ja pelastusliikkeiden tekeminen kesken työpäivän ei kuulu mielipuuhiini. Siispä hup ja hop, ylös lämpöisen täkin alta ja kahvimuki kourassa kohti meikkinurkkaa.

Testikierrokselle päätyivät Lumenen uusi pohjustaja ja meikkivoide sekä pari käytettynä saatua Dior-laattaa. Nämä tippameikkivoiteet ovat nyt kovassa nosteessa ja olen trendistä aika innoissani. Koostumuksessa on jännästi yhdistetty meikkivoiteen hyviä ja toisiaan täydentäviä puolia, mutta kaltaisilleni kuivikkoihoille ne saattavat teettää hieman lisätyötä. Itse yhdistin meikkivoiteeseen truuttauksen valkoista meikkivoidetta, joka paitsi vaalensi värin iholleni sopivaksi, myös kevensi koostumusta hitusen. Koska alla oli hyvin massava pohjustaja, painelin seoksen iholle tasapäisellä siveltimellä ja vältin ylimääräistä liikettä ihon pinnalla. Ne muutkin tippameikkivoiteet joiden kanssa olen ollut tekemisissä, levittyivät selkeästi sitä paremmin, mitä vähemmän ne altistuivat hankaukselle. Tämän meikkivoiteen jälki oli mielestäni yllättävänkin peittävää siihen nähden, että kyseessä on kevyeksi kuvailtu tuote. Toki lisäsin punaposkille rahtusen peitevoidetta, mutta niin teen kaikkien muidenkin meikkivoiteiden kanssa. Käytänhän toisinaan myös pelkkää peitevoidetta meikkivoiteen sijasta, heh.

Silmät väritin harvemmin käyttämilläni valikoimista poistuneilla luomiväreillä, jotka tällä kertaa valkkasin ihan silmämääräisesti, enkä arpomalla. Terästin värikästä kokonaisuutta pitkästä aikaa vähän tummemmalla rajauksella ja olin lopputulokseen sangen tyytyväinen.

Kasvoille sivelin ilmettä kahdesta vanhasta testerilaatasta (onnea on kosmetiikkaa harrastava lähipiiri). Poskipuna on kerrassaan herkullinen ja helmiäishohtoinen luomiväri loi vallan mainion hohteen poskipäälle ja kulmaluulle. Huulille sipaisin geelimäistä kiiltopunaa, joka on jäänyt harmillisen vähälle käytölle.

Nousetteko tekin vapaapäivinä meikkaamaan vai valitsetteko mieluummin tunnin pidemmät unet?

Kasvot/Face:
Lumene Color Correcting & Blurring Primer*
Lumene Nude Perfection Fluid Foundation #1*
MAC Face&Body White

Silmät/Eyes:
MAC Paint Pot Painterly
MAC Eye shadow Green Room (LE) + Artistic License (LE) + Beluga (LE) + Sweet & Punchy (LE)
MAC In Extreme Dimension Lash

Kasvot/Face:
Dior Blush #676
Dior #623

Huulet/Lips:
MAC Huggable Lipcolour Fresh & Frisky (LE)

*saatu/gifted*

* * * * *

A day off is a day to try out something new. I like the idea of these very fluid-like foundations, but to make them work on my skin, I need to mix them with something that gives a little extra moisture (and whiteness too..). How does your day off makeup differ from your work day makeup?

18 vastausta artikkeliin “Vapaapäivän vapaavalintainen

  1. AAARRRGGGHHH aina kun mä bongaan sun huulilta jonkun käsittämättömän kauniin ja ihanan sävyn, se on joku MACin LE!! EN KESTÄ!

    1. Haha, no mutta kenenkäs vika se sitten on? Pieteettiä noudattavan keräilijä-harrastajan vai huolimattoman kuluttajan? :D (Tätä väriä lähinnä olisi kenties vakiovalikoiman Vegas Volt, joskin se on peittävämpi eikä ihan näin kiiltävä – tai ehkä See Sheer, mutta se on pikkuisen punaisempi.)

  2. ^Samaa itkeä tihrustan täällä, että onpa upea huulipuna, mutta hitto LE… Tosi kaunis meikki kyllä muutenkin :)

  3. No vau! Se on varmaan tuo huulipuna, joka nostaa silmäsi esiin ihan erinomaisen hyvin. Tai sitten tuo sisärajaus. Mene ja tiedä, mutta kyllä intensiivisesti tuijottivat Bloggerin syötteestä. :D Ihan hätkähdin!

  4. Kyllä! KYLLÄ! Hitto vie, että olet hyvä. Niin kovin hyvä! Aivan ihana, keväinen ja raikas meikki- eikä kuitenkaan sellaisella liian hempeällä tavalla! Nekku on oikeassa, sun silmät oikein pomppaa esille!

  5. Hitsiläinen, mäkin tarttisin tollasen valkosen meikkivoiteen lantraukseen, mutta eikös toi sun versio ainakin ollut hyvin vaikeasti saatavilla (jos nyt oikein muistan).

    1. No joo vaikeasti ja vaikeasti, se on provalikoimissa. Lähimmän putiikin voi etsiä netistä. Mulla on myös toinen valkoinen, jota saa Suomesta, mutta se on vähän eri tyyppinen. Kirjoittelen niistä ihan muutaman päivän sisään :)

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.