MACin uudet geelirajaukset

En tiedä oletteko kiinnittäneet huomiota, mutta rajaan silmiäni aniharvoin. Pussittava yläluomi tekee siipirajauksesta verrattaen työlään (ja aamuisin ylimääräiselle työläydelle on harvoin aikaa) kun taas ohut ja siro rajaus on omassa käytössäni ikäänkuin turhaa siveltimien likaamista, koska joka tapauksessa tykkään käyttää reilusti ripsiväriä. (Selittely päättyy.)

Toisinaan löytyy hyvä syy tarttua rajaussiveltimeen ja pöllyttää omat periaatteet. Hamstrasin jo aiemmin kourallisen MACin uusia Fluidline-geelirajauksia, mutta näin jälkikäteen oli tartuttava vielä yhteen. Tumma, vihertävä turkoosi jäi alkukahinoissa kaiken hohtavan ja häikäisevän jalkoihin, mutta heti kun ehdin ajatuksella kurkistaa kannen alle, rakkaus leimahti.

Väri on intensiivinen ja pehmeä, joten sillä on helppo tehdä paitsi tarkka ja näyttävä rajaus, myös vaikkapa koko luomelle sutattu vedenkestävä luomiväri. Kesä ja turkoosi kuuluvat saumattomasti yhteen ja vaikka ennustinkin tästä tulevan koko kesän luottoasuste, onhan se kuitenkin hyvä pitää garderoobissa vähän valinnanvaraa.

Harmaat eivät yleensä ole ensisijaisia luomivärivalintojani, mutta turkoosin rajauksen taustana ne palvelevat mainiosti. Sydämeni sykkii turkoosien rajausvärien lisäksi myös unelmanpehmeille Veluxe Pearlfusion -luomiväreille, jotka häivyttyvät luomille käytännössä itsekseen. Ilman tanakkaa pohjustajaa ne häviävät pitkäkestoisuudessa muutaman tunnin perinteiselle talkkipohjaiselle luomivärille, mutta jos koskaan olet tuskaillut luomivärien häivyttämisen sietämätöntä vaikeutta, iskepä sormesi kokeilumielessä tällaiseen palettiin ja lupaan että löydät valon.

Mikä on sinun asustevärisi kesällä?

Silmät/Eyes:
MAC Paint Pot Painterly
MAC Veluxe Pearlfusion Trio Permanent Press (LE)
MAC Fluidline Eye Liner Siahi
MAC Opulash

Kasvot/Face:
MAC Bronzing Powder Golden
MAC Mineralize Blush Modest (LE)
MAC Mineralize Skinfinish Lightscapade

Huulet/Lips:
MAC Lustreglass Love Nectar

* * * * *

Yet another stunning Fluidline. I rarely line my eyes, but for these kind of colours I’m happy to make an exception.

2 Comments Lisää omasi

  1. Martina sanoo:

    Kaunis meikki! :) Kivan sävyinen tuo rajaus, mutta eniten kiinnitin kyl huomiota tuohon herkulliseen rakkausnektariin (huih, kuulostipas pervolta! :D).. Huulikiiltoon siis :D

    1. Hih, joo noi huulikiiltojen nimet tuntuu välillä olevan ihan tarkoituksella hiukan provosoivia. :) Rakkausnektari on ihanan läpikuultavan persikkaisen kultaisen pakkosaada-kaunis. Ensimmäisiä huulikiiltoja, jonka olen aikoinaan MACilta ostanut. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.