Kahden Teezerin tekniikka

Olen jo pitkään ollut aikeissa vinkata mainiosta tavasta jatkokäyttää elähtänyt Tangle Teezer. Ensimmäinen teeteeni on jo maailmaa ja hiuspohjaa nähnyt, eikä tunnu tukassa enää niin kivalta kuin uutena. Kun sain pr-toimistosta käsiini uuden teeteen, keksin välittömästi molemmille tukkasiileille sopivan askareen.

Uudella, tuoreella ja siistillä Tangle Teezerilla selvitän hiukset pesun jälkeen ja tasaan hiuksiin jätettävän hoitosuihkeen kaikkialle kutreihin. Täydellistä. Hiukseni ovat luonnostaan piikkisuorat ja tässä mitassa ne eivät juurikaan kaipaa erillistä selvittelyä tai takkusavottaa. Kampausten alle tukka olisi tietty hyvä silottaa, mutta kaikkihan me tiedämme, millä tolalla on tämän motoriikkajonosta myöhästyneen tukkanoviisin kampausosaaminen.

Vanhemmalla, sillä jo hieman elähtäneellä tukkasiilillä möyhennän kuivasampoon. Olen onnellisen koukussa jokatoispäiväiseen kuivasampookohotukseen ja siihen TT on osoittautunut vallan mainioksi apuvälineeksi. Suhutan kuiviketta tukkaan reilulla kädellä, puuhaan minuutin kaksi jotain muuta ja sitten hieron kuivajämät päänahkaan muoviharjalla. Neokasta, vaikka itse kehunkin. Sormista siirtyy vaivalla kuivasaippuoidun tukan sekaan kuitenkin hiukan kosteutta ja mähmää, mutta muovinen neulatyyny on kertakaikkisen ässä kevyttupeeraus. Sen lisäksi että se hukuttaa kuivasampoon kuontaloon viimeistä ripenää myöten, sillä saa hierottua tukan vielä muutaman lisämillin kauemmas päänahsta. Hevillä en luovu. Ja miksi tähän oivallukseen tarvitaan kaksi erillistä harjaa?

Kuivasampoon ällöt puuteriköhnät jäävät yhteen harjaan ja puhtaalle tukalle tarkoitettu harja pysyy – no, puhtaana.

Sain nerokkuuslausunnolle tukea myös ystävältäni, joka (toisin kuin meikäläinen) erikseen näkee vaivaa hiustensa eteen – jopa hän oli jiposta tohkeissaan.

Kertokaapas nyt te, lukijat rakkaat, onko tässä keksitty pyörä uudelleen vai olenko päässyt kerrassaan originellin löydöksen äärelle?

*Keltaoranssi TT blogin kautta saatu*

* * * * *

Tangle Teezer is not only a perfect tool to neatly comb through a fistful of hair, but also to smooth in any dry shampoo you might find yourself hooked on. I know I am. An old TT is a wonderful assistant when rubbing in dry shampoo, and unlike fingers, it doesn’t leave any extra residue on the hair. Aaaand at the same time it’s also a mini hair lift! Try it.

21 Comments Lisää omasi

  1. Tintsh sanoo:

    Ooo, hyvä vinkki! Olen tuota kuivashampoovinkkiä käyttänyt jo muutenkin (ihan itse keksin!), mutta että eri harja sille ja puhtaille hiuksille! Loistavaa.

    Tykkää

    1. Kyllä! Simppeliä, mutta yllättävän näppärää. :)

      Tykkää

  2. Jatkokehitysidea: vähän pienempi, kenties varrellinen TT tumpeloille tupeerauskäyttöön!

    Tykkää

  3. HopHop sanoo:

    Itse käytän elähtänyttä, mutta ah niin rakasta TT:tä hiusten hoitosuihkeiden ja hoitoöljyjen kampaamiseen tukkaan. Eli ei ehkä ihan noviisi idea, mutta vallan toimiva! Kotona on tietysti vielä uutuutaan kiiltävä normihiuksen harjaamiseen ja laukussa matkakoko. Silti hiukset ovat aina takussa!

    Tykkää

    1. Haha, sullapa on itsepintaiset kutrit! :D Ihanaa, että TT:n ilosanoma on levinnyt niin laajalle. :)

      Tykkää

  4. -klaudia sanoo:

    Eikös ne köhnät yhtälailla jää tuosta köhnäisestä harjasta sinne päänahkaan? Siis kuin sormistakin jää? Ellei tietysti puhdista harjaa jokaisen käytön jälkeen? Mikä taas ei ehkä ole tässä ideana, koska silloin kai voisi käyttää yhtä ja samaa harjaa? Nimim. Yksinkertainenko vai vain köhnä-ällöinen? :D

    Ja vielä että, onko tietoa kuivasampoon tukkivasta vaikutuksesta? Parilta kampaajalta kuullut etteivät suosittele jatkuvaa käyttöä, koska tukkii hiusnystyjä ja voi sitä kautta lisätä hiustenlähtöä. Ei siis itellä mitään muuta tietoa asiasta mutta kiinnostaisi kyllä, jos tietoa on. :)

    Tykkää

    1. No tietyssä määrin joo, mutta mä tarkoitan sormien köhnäisyydellä ehkä ennemmin sellaista kuivasampoon pilaavaa rasvaisuutta, en niinkään noita vanhoja kuivisjämiä joita harjasta mahdollisesti irtoaa. Ja kuivisharjasta taas ei irtoa möhnää kuivaan tukkaan ollenkaan niin pahasti kuin jos sitä samaa harjaa käyttäisi märkään tukkaan. Kuivasampoolla kyllästetty tukka on jo lähtökohtaisesti vähän köhnäinen, siellä seassa en ole kertaakaan huomannut mitään hassua. :)

      Tuosta tukkimisesta en osaa sanoa mitään. Mun päänahka hilseilee, mutta en tiedä johtuuko se enemmän kuivuudesta vai muotoilutuotteiden kerrostumisesta. Pesen silloin tällöin syväpuhdistavalla sampoolla, mutta tuskin ihan niin usein kuin pitäisi – koska inhoan sitä karheaa ja narisevaa tuntua tukassa jopa sen lyhyen hetken ennen hoitoainetta. :) Jäädään odottelemaan josko joku kampaaja bongaisi kysymyksen ja osaisi antaa aiheeseen mielipiteen. :)

      Tykkää

  5. Salla sanoo:

    Sainko mä juuri hyvän syyn hankkia toisen Tanglen?! :D

    Tykkää

    1. No välimerkeistä päätellen taisit saada! :D

      Tykkää

  6. Anzu-Anssu sanoo:

    Hemmetti, nyt tais tulla toisen TT:n osto eteen, kun tähän asti oon käyttänyt vain yhtä ja samaa kaikkeen :D. Se tosin alkaa olla jo hieman kärsinytkin (harjakset hieman taipuneet), joten ehkä ihan hyvällä omalla tunnolla voisin sen toisen ostaa :p.

    Tykkää

    1. Harjaksien taipumisesta tuo meikäläisenkin musta jo kärsii, mutta siinä kuivismöyhennyksessäpä se ei yhtään haittaakaan. Ota ihmeessä yksinäiselle kaveri..! :)

      Tykkää

  7. Kuorotipu sanoo:

    Mullapas onkin samaan aikaan käytössä kuusi eri harjaa, joista neljä on tangle teezereitä :D

    Uusin TT on kuiville hiuksille, eli pestyt hiukset joissa ei ole kuivashampoota tai mitään muotoilutuotetta. Toiseksi uusin TT on märille hiuksille ja sillä sotketaan hiuksiin öljyt ja jätettävät hoitikset. Sillä ei siis voi missään nimessä harjata kuivaa tukkaa, koska mun liuhuletti on samantien paskasen näkönen jos kuivaan hiukseen laittaa mitään öljyä.

    Kun märkien hiusten TT kulahtaa tarpeeksi se muuttaa suihkuun ja selvittää hoitsikan kanssa takut veden alla. Lisäksi on matkakokoinen TT laukussa aina mukana.

    Näiden lisäksi mulla on aktiivikäytössä esillä luonnonharja kuivashampoota varten ja semmonen perusperusharja millä saa lakat harjattua pois. Jemmassa löytyy tietty vielä pyöröharja föönaamiseen, mutta sitä tulee käytettyä tosi harvoin.

    Tykkää

    1. Oho, oho, kuusi taisi lyödä laudalta kaikki aiemmat hifistelyt! :) Oletko jostan erityisestä syystä ottanut kuivasampoon kaveriksi luonnonharjan? Ja ihana lopetus – ”tietty”! :D

      Tykkää

      1. Kuorotipu sanoo:

        Mä en oikein päässyt alkuun sinuiksi kuivashampoon kanssa ja jostain blogista luin vinkin luonnonharjasta. Mulla toimii parhaiten se että möyhii sormilla ja sen jälkeen harjaa luonnonharjalla. Käytän siis kuivashampoota tasan freesaamaan ja pidentämään pesuväliä. Ilman sitä tukka pitäisi pestä joka päivä :/

        Tykkää

        1. Aaa, okei. Pitääpä kokeilla onko jälki sen kanssa jotenkin erilainen. :)

          Tykkää

  8. LemonJuice sanoo:

    Varsin mainiosti ajoitettu vinkki.

    Minulla on hieman elähtänyt TT ja postissa on matkassa pari Wet Brushia. Ajatukseni oli, että heitän sen TT:n roskiin, mutta taidanpa säästää sen tuota tarkoitusta varten. Kuivashampoota kun tulee kuitenkin aina silloin tällöin käytettyä ja veikkaan, että se möyhiminen TT:llä luonnistuu paremmin kuin sormin.

    Tykkää

    1. Ooo, täydellistä! Säästä säästä! Kyllä meinaan juur näin on – paremmin onnistuu! :)

      Tykkää

  9. Oikein hyvä vinkki! Mulla elähtänyt TT palveli hetken koiran harjana (tykkäs muuten kovastpaljo enempi ku karstasta) mutta lensi sitten mäkeen.

    Oma TT-vinkkini: puhdistus sujuu helpoiten tehokkaasti rasvaa liuottavalla saippualla ja kynsiharjalla!

    Tykkää

    1. Joo hei, koiraharjaksi saa tämäkin päätyä sitten kun elinikä tulee tiensä päähän tässä möyhennyshommassa. :)

      Pesukin saattaisi olla joskus aiheellinen.. :D

      Tykkää

Haluan osallistua keskusteluun!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.