Blogissa on nykyään huomattavasti vähemmän kynsijuttuja, koska olen tykästynyt pitämään raaputtimissani Shellac-lakkausta ja sen uusiminen on ajankohtaista paljon harvemmin kuin tavallisen lakkauksen. Nyt oli kuitenkin aika freesata pinnoite ja nappasin muutaman vaihekuvan.
Vanha lakkaus haudutellaan irti poistoaineella ja käytettävissä olevien minuuttien aikana yritetään pähkäillä seuraava väri valmiiksi. Yllättävän vaikeaa, taas kerran. Puntaroin vallattomien kesävärien kuten mintunvihreän ja kirkkaan pinkin sekä aina niin ihanien syvien viininpunaisten välillä, mutta mikään niistä ei sitten lopulta vetänyt pisintä tikkua.
Osittain uteilaisuudesta ja osittain Emman esimerkkiä noudattaen valitsin tällä kertaa hauskan sinertävän vaaleanpunaisen Beckoning Begonian ja koristelin sen läpinäkyvällä öljykuvioisella foliolla. Hauskan kepeä ja helppo look, vaikka ne mustat pääkallofoliot jäivätkin vielä kaihertamaan. Ehkä seuraaville kynsille?
Kynnet pysyvät Shellac-lakkauksen alla niin hyvässä kunnossa, että ainoaksi kynsimurheekseni on muodostunut öljyämisen unohtaminen. Kynnet eivät katkeile eivätkä taivu, mutta kipristyvät kuivuuttaan turhan kovalle kaarelle. Pitäisi elää niin kuin opettaa, mutta mutta. No jos tästä eteenpäin sitten, kohti maailmanrauhaa ja säännöllistä kynsiöljyn käyttöä.
Pastellinen lila ja monivärinen folio, puhutteleeko?
* * * * *
A new set of Shellac, this time it’s with foils on top. Easy peasy as almost everything I do for my looks.
Iih! Minua puhuttelee ja kovasti. :) Pitäisikö sitä itsekin ryhdistäytyä kynsien lakkaamisen osalta. Nimim. en muista koska lakkasin kynteni viimeksi :o
Se on ihan kivaa puuhaa, vähän kuin köyhän naisen taideterapiaa. :)
Hei sulla on ihan sama kippurakaari kynsissä kuin mulla! :D Öljylläkö se suoristuu?
Joo, saattaa vähän oieta! Riippuu tietysti kynnen omasta mallista. Mun kynnen malli kun ei luontaisesti ole näin käyrä niin tietää heti, että kynsi on käyristynyt kuivuuttaan. Jos sulla on aina olleet käyristyvät kynnet, eikä niiden kaaressa ole ns. vaihtelua esim. vuodenaikojen tai hoitorutiinien mukaan, silloin malli on sun kynsille luontainen. Kokeile ottaa kunnon öljykuuri ja katso mitä käy. :) Tasaisesti kaarevat kynnet on huippukauniit, mutta jos kädessä on neljä lapiota ja yksi kippura, niin.. :D