No niin, tunnustuksen paikka. Olen ollut laiskalla tuulella. Jo pidempään. Perusvelvollisuudet eivät ole innostaneet ja ryhtiliikkeet ovat olleet kaukaisia haaveita vain. Olisi mukava yksityiskohta tarinan kaaressa, jos osaisin kertoa mistä alkusysäys sitten lähti, mutta sellaisen puutteessa siirtykäämme suoraan asiaan: Viilankantolupa tyhjentää kaappeja.
Kyllä, nyt saavat viimeinkin kyytiä ne silmät sumeana haalimani ylimääräiset kosmetiikkajemmat. Alex on täytetty ja järjestetty ja toinen säilytyskaappi on pistetty järkevästi ojennukseen. Karsin pois kaiken sellaisen, mikä ei sovi ihotyypilleni tai käyttömieltymyksiini ja nyt kaappien ovet kolahtavat taas pitkästä aikaa kunnolla kiinni. Lattia on siivottu pusseivuorista ja alan käytännön tasolla hahmottaa paljonko omistan mitäkin. Paljon, kutakin.
Käyttämättä jääneet blogin kautta saadut tuotteet kierrätän eteenpäin erään nuorisoprojektin kautta ja käytetyt/kokeillut tuotteet lahjoitan ystäville ja sukulaisille. Ne käyttämättömät tuotteet, jotka olen itse ostanut, myyn eteenpäin kirppiksellä tai jemmaan sopivilta osin arvontapalkinnoiksi. Purkkivarastojen karsiminen on ollut samaan aikaan sekä helpottavaa että vähän kipeää. Jouduin heittämään pois myös avaamattomia, kaapissa vanhentuneita tuotteita. Ne olivat kaikki itse ostamiani, mutta se ei silti vähennä niiden henkistä kuormaa. Roskiskasaa hyvästellessäni lupasin jatkossa pitäytyä järkevämpänä jemmaajana. Jotain kivaa voi silloin tällöin ostaa varastoon, mutta vähintään kahdesti vuodessa kaikki on käytävä läpi ja jatkosijoitettava vanhan vaatekaappisäännön pohjalta: jos sen olemassaolo tulee yllätyksenä, on syytä löytää sille parempi koti.
Huh. Tämän paasauksen jälkeen asiassa eteenpäin. Tämä on ehkä vähän höpsöä, mutta ajattelin että kokeillaan silti. Siltä varalta, että joku olisi yhtä hassahtanut testereiden testaamiseen kuin minä olen ollut niiden haalimiseen. Kokosin itselleni sopimattomista/tarpeettomista näytekokoisista tuotteista kolme nippua. Yhdessä on ihonhoitoa, yhdessä meikkipohjaan liittyvää sälää ja yhdessä sekalaisia kynsitarvikkeita. Ajattelin kysyä olisiko jollain näille käyttöä.
Ihonhoitopaketissa on pääosin anti-agea, sekaihon tuotteita, itseruskettavia, jonkin verran sekalaisia putsareita ja voiteita ja muutama tuoksunäyte. Kuivaihoiset kaksikymppiset älköön vaivautuko.
Meikkipohjapussukassa on sekalainen valikoima erilaisia pohjustajia, meikkipohjia, puutereita sekä yksi nestemäinen poskipuna ja highlighter (sikahyviä, btw!). Suurin osa sävyistä on perus testerikauraa, eli meikäläisen sävyiset lumikkotyypit älköön vaivautuko.
Kynsipaketissa on pari pakettia tarroja, muutama viila, useampi hoitolakka ja yksi värilakka (tai ehkä arvonnan päättyessä useampikin, jahka saan käytyä kaikki testaamattomat lakat läpi).
Jos sekalainen testeriyllärikuori kiinnostaa, valitse pakettisi (vain yksi per talous, niin ohittamaton tarjous kuin onkin) ja huikkaa se alle. Koppaan sunnuntaina 2.8 klo 22:00 halukkaiden joukosta uuden omistajan kullekin nyssäkälle ja kiikutan postiin. Onko höpsöä? Tämä nyt ei ole mikään vuoden erikoisin lukijainlahjontakikka, mutta kun muuten nämäkin olisivat siellä hyvästelypinossa.
Ni sillai. Mitäs tuumaatte?
– – – – – ARVONTA ON PÄÄTTYNYT – – – – –
Ooh kyllä kelpais!
Meikkipohjapussukka olis mieluisin.
Ihonhoitotestereille on aina käyttöä,reissatessa näppäriä ja kevyitä.
Kaapissa on näille aina tilaa. :)
Kynsipaketti kiinnostais!
Jo vain! Josko arpa suosii, niin ihonhoitoa kiitos! Meikkipohjat olis kyllä myöskin kiinnostaneet (HG:t edelleen näiltä osin löytymättä, aaaankarasta metsästyksestä
=surullinen kasa hutiostoksia), mutta enemmän lakanaosastoa:).
Lakkaa kynsissä hela tiden, mutta mitään koristeluja tms. ei harrasteta (hoitaa kyllä yritetään).
Ja lisäys edelliseen kommenttiin; metsästyksestä huolimatta…;);)
Puhelimella kommentointi..huoh..
Naamarirasvapaketti olis enemmän kuin tervetullut! Apinanaamari päätti kertaheitolla (imetyshormonit <3) vetää herneet ja inhota kaikkea kaapista löytyvää. Yhdestä hervoton teini-ikä, toisesta hirvittävä kirvely ja kolmannesta irti rullautuva nahka. Otsarypytkin on tullut jäädäkseen ja silmänaluset on aamulla sen näköiset kuin Jyrgen hakkais mua öisin O.o
Kynnet, kiitos :).
Mua kiinnostais toi meikkipohjapussi vähän liikaakin t. Testeri-addikti :D
Kynsipaketin arvontaan osallistuminen, kiitos! :)
Ihonhoito tulis niin tarpeeseen! En oikeen tahdo löytää keskinkertaisia tuotteita parempia, joten ehkäpäs tuosta kasasta löytyisi joku helmi..:)
No nyt on tosi mielenkiintosen näkönen tuo ihonhoitopaketti. Siinähän riittäisi testailtavaa ja tutkittavaa pidemmäksikin aikaa :)
Musta ylläripaketit on huippuja! Tälläsia vois olla enemmänkii niin blogeissa kuin tilattavissa olevia. Ennen tilailin korealaista Memeboxia, mutta se lopetti kansainvälisen postituksen. Nykyään tulee vain Livbox, mutta se onkin kyllä kuukauden piristys :)
Eli ihonhoitointoilijalle ihonhoitoylläri :D
Ei ollenkaan mielestäni huono ajatus! Ja meikkipohjapussukka sais muuttaa ehdotomasti tänne, varsinkin kun nyt kesällä on saanut kivasti väriä. :)
Minä olen ihonhoitopaketin kohderyhmää, ikää löytyy :( ja sekaihokin on :) Kodin ja mökin välillä surffailijalle näytteet ovat kevyttä kosmetiikkaa. Itsekin olen järjestellyt koko huushollia, helpottaa kummasti, kun tavarat on järjestyksessä ja ylimääräiset on pois.
PS. Sinun velmu kirjoitustapa hauskuuttaa aina, piristää nytkin iltaa :)
Kiitos, kiva kuulla! :)
Mua kiinnostaisi tuo kynsipaketti!
meikkipohja pussukka olis huikeen kiinnostava!
Hauska ajatus :) ihonhoitopaketti olisi minulle sopivin
Kaikki kiinnostaa, mutta tällä kertaa päädyin osallistumaan kynsipaketin arvontaan. Hyvä hoitolakka haussa, niin tässä olisi kokeiluun uusia tuttavuuksia.
Oi, meikkipohjapussukka sopis täydellisesti tälle friikille! :)
Meikkipohjatestereille löytyisi käyttöä! =)
Mua kiinnostas ihonhoitotesterit, mun naama on kakskymppisen naamaksi hankala, on ryppyjä, sekaiho (posket hilseilee otsa valuttaa rasvaa) ja vaikea akne päälle, joten testerit naaman hoitoon on tervetulleita mun luo kokeilemaan eloaan.
ihonhoitopaketti kiinnostais jos arpa suosii terkuin edelleen sitä täydellistä ihonhoitorutiinia etsimässä :D
Ihonhoitopaketti olisi kiva ylläri.
Kynsipussukka olisi tervetullut tänne :)
Kynsipaketti kiinnostaa! T. Kalmankalpea kuivaihoinen 20+
Ihonhoitopaketti olis kyllä tosi kiva ja kätevä :)
Kolmekymppiset häämöttää ja sekaihon omistan, joten ihonhoito ois se juttu :)
Inventoin ite eilen 48 kynsilakkaa kaverin ala-asteikäisille tytöille vietäväksi. Aika raskaalla kädellä lähti, mutta jäi mulle vielä 120 itellekin :D
Oho oho, aika satsi! Menivät taatusti kuin kuumille kiville! :)
Luopuminen oli paljon helpompaa kun tiesi miten saajat ilahtuu :)
Oikeesti, ite jos oisin saanut pentuna melkeen 50 kynsilakkaa kerralla jostain, niin oisin kyllä ollut taivaassa :D
Meikkipohjapussukka kiinnostaa :)
Oooh, tuo meikinpohjapussukka! Rasvanaamani halajaa primereita ;)
Auh, nyt nippaisi omastatunnosta; pitänee käydä omatkin testeri/purnukkavarastot läpi =_= Kunnioitettava ryhtiliike! o/
… muuuutta kynsienlaitto kun kiinnostaa niin kynsienlaittohässäkkä-pussukka kiinnostaisi kovin ^_^
Ooooh! Ihonhoitopussukkaa tuijotan hullunkiilto silmissä! <3_<3
meikkipohjapussukka vaikuttaa hyvältä ;)
Meikkipohjapussukka, koska sopivien meikkien löytäminen omalle iholle on niin vaikeaa. :3
Ihonhoitopaketti olisi sopiva. Meillä menee jakoon kolmen naisen kesken, joista kahdella on sekaiho ja yksi on antiage-ikäinen….
Rrrakastan meikkivoiteita…
Meikkipohjapussukka näytti aika muikeelta, kelpais! :)
Meikkipohjayllätykseen tyrkyllä yks nuori neito!
Oioi, miten loistava ajoitus! Juuri aamulla harmittelin omaa lähes olemattomaksi kutistunutta testerivarastoa. Meikkipohjat kiinnostaisivat eniten :)
Kynsipaketti kiinnostaisi, olen liian nuori ja liian valkoinen kahteen ekaan :D
Onpas fiksu idea! Saat tilaa kaappeihin ja tavaraa kiertoon. Tämän parempaa arvontaa en ole hetkeen nähnytkään. Osallistun meikkipohjapussukan arvontaan. Ihonhoitopakettikin olisi kiinnostava, mutta kun valita pitää, niin meikkipohja it is.
Oih!
Meikkipohjapaketti kiinnostaisi kovasti! Kamalan vaikea valinta, muuten! :P
Ihonhoitopaketti ois niiiin kiva!
No huhhuh, on ollu varmaan aikamoinen siivousurakka. Mut se on jännä ku pitää säästää kaikkea ja aattelee et no kyl mää tuon sit joskus käytän ja lisää purnukoita vaan kerääntyy :D
Mutjuu täälä testereiden rakastaja ilmottautuu. Kynsipaketti kuulostais multa. :P
Ihonhoitolaatikko olisi niin mieleinen. Olen kuivaihoisen kaksikymppisen vastakohta, joten kohderyhmää :)
Ihonhoitopaketti kiinnostaisi kovasti. Ahkerasta testailusta huolimatta en ole löytänyt herkälle ja rasvoittuvalle sekaiholleni sopivia tuotteita. Ehkä tästä paketista löytyisi uudet lempparit. :)
Mulla on sellanen ihan superpintakuiva iho, joka kuitenkin rasvottuu ja siihen on ihan järisyttävän vaikea löytää hyviä tuotteita meikin osalta, joten purkki toisensa jälkeen yleensä ne jää lojumaan jonnekin, kun ei sovikaan iholle. Mikään ei ois ihanampaa kuin saada tuollanen isompi läjä eri meikkipohjatuotteita testerikoossa ja yrittää sieltä löytää ees yks sellanen, joka toimii tälle iholle.
Ihonhoito paketti nii voisin löytää vaivatta uusia tuotteita, jotka olis iholle hyviä!! :)
Kynsipaketissa vois olla jotain jänskää? :)
Taidanpa olla ihonhoitopaketin kohderyhmää :)
ihanaa et joku muukin on yhtä hassahtanu testereiden haalimiseen 😂 viimeaikoina näytteitä on vaan ollut tosi suppeasti tarjolla missään. Itsellä kun oli tuoksuyliherkkyys, niin on aina mukavampi eka testailla kestääkö nenä uusia tuotteita, niin ei tulisi niin paöjpn moka ostoksia :)
Mikäli onni suosii, niin meikkipohja- tai ihonhoitotesterit saa rakastavan kodin täältä! :)
Kynsimaailmasta on tullut viimeisin innostukseni, joten kynsipaketti kiinnostaa!
Kynsipaketti olisi juuri sopiva meille! Laitan kynsiäni kolmen tyttäreni kanssa:)
ihonhoitopaketti olisi tervetullut :)
Kynsipaketti olisi Se mun juttu
Kynsipaketti olisi mun juttu! :)
Kynsipaketti kuulostaa kivalta! :)
vaikea valinta, mutta mukana kynsipaketik arvonnassa. :)
Meikkipohja olisi ihana! :)
Meikkipohjapussukka olisi huippu! Tuollainen ylläripaketti vasta kiva onkin :)
Testerivarastot näyttävät uhkaavasti loppumisen merkkejä (miten tässä näin on päässyt käymään?), joten tämä tuli juuri sopivaan aikaan! :) Ilmoittaudun ihonhoitotestereiden arvontaan.
Kling kling kling – ihonhoitosetti lähtee sulle! :)
Hahaa, nyt kyllä osui ja upposi! :D Koska olen juurikin se kuivaihoinen parikymppinen lumikkotyyppi, joka rrakastaa hoitolakkoja, on valintani selvä.
Täällä yksi innokas ilmoittautuu ehdolle kynsipaketin saajaksi! :)
Ihonhoitotesterit ovat mun juttu! :)
Mikä tahansa näistä paketeista sopisi minulle! :)
HG-meikkivoidetta/puuteria/pohjustaa etsiessä meikkipohjapussi olisi aarre!
Oi nyt oli vaikea, mutta koska talvella menen juuri liian vaaleaksi perustesteriväreille ja olen juuri se kuivaihoinen 20v, niin kynsipakettia lähden havittelemaan.
Hyvä kierrätysidea! Valitsisin noista meikkipohjatesterit.
Oi, meikkipohjapaketti olisi ihana! Samoihin vanhoihin tuotteisiin olen jämähtänyt, ja olisi kiva saada jotain uutta näkökulmaa kasvojen paklaamiseen ! :D
Kynsipaketti ois ihana :)
Hei joo! Ompa kiva :) Itsekin olen aikamoinen testerihamsteri, mutta tällähetkellä varastot ammottavat tyhjyyttään. Ihonhoitopuoli kiinnostaa, vaikuttaa nimittäin aivan minun paketilta!
Kynsipsketti kiinnostaisi, albiino liki nelikymppinen ei taida kuulua muiden asiakasryhmään…
Anti-agea olen tarvinnut jo useamman vuoden ja sekaihon omaan. Tarpeeseen tulisi ihonhoitopaketti =)
Kynsipaketti kiinnostaisi. :)
No hei. Mikä tahansa näistä kelpaisi, mutta sanon nyt kynsipussukan, koska en omista ainuttakaan hoitolakkaa ja aluslakkakin loppuu ihan justiinsa :)
Kosmetiikkajemmojen siivous on kyllä hyvä tehdä aina välillä, ettei itselle turhat tuotteet vanhene ja saa ne kiertoon. Meikkipohjapussukka vaikuttaa minulle sopivimmalta :)
Tittiti tiii – meikkipohjapussukka kilahtaa matkaan! :)
Meikkipohjapaketti olis täydellinen!<3
Ihonhoitopaketti kiinnostaisi kovasti :)
Tosi kiva idea laittaa jakoon itselle tarpeettomia juttuja! :) Mua kiinnostais eniten tuo kynsienhoitopaketti! :)
Hahaa, ymmärrän siivousvimmasi täysin, omatkin purkkivarastot kaipaisivat samaa mylläystä :D Mutta silläkin uhalla, osallistun tähän innoissani, sillä kynsipaketista bongasin tuotteita, jotka haluaisin oikeastaan antaa eteenpäin siskolle :) Ehkäpä tosin pitäisin viilat itselläni… ;)
Ihonhoitotesterit olisivat reissuissa tarpeen ja niistä voisi löytyä uusi suosikki! :)
Meikkipohjapussukka kiinnostaisi kovasti!
Rrrakastan testereitä!
Ihonhoidollinen nyssäkkä olisi ihana yllätys!
Kynsipaketti kiinnostaa kovasti :)
Ja muuten ihana postaus! Pitäisi itsekin siivota jemma-piillo-paikkaa vähän useammin…
Ihonhoitotesterit tänne! :)
Se raivaustuokion jälkeinen hyvänolon tunne, selkeys sekä mielessä että silmien edessä on kyllä vaivan ja luopumisen arvoista. On se kyllä myös jännää sukeltaa omaan tavarapaljouteen , ”ai mulla oli tämmöinenkin..” :D
Haha, JEP! Ihan hirveä pudotus todellisuuteen, kun sitä jotenkin kuvitteli olevansa tilanteen tasalla.. :D
Kaikki kelpaisi, mutta kynsipaketti on kaikkein mieluisin :)
ihonhoitopussukalle hop!
Ihonhoito ja pohjustus ois jees :)
Ihonhoitosetti ilman muuta! Oletpa paljon kamaa saanut laitettua pois!
Tuumaan et joo, voi kynsipaketti sinut vastaan ottaisin!
No joo, niin ottaisit! Sulle lähtee! :)
Jeee! Voi mikä onni, kiitos! :) ♥
Ihonhoitopaketti ois ihana :)
Kynsipaketti, ehdottomasti!
Ihonhoitopaketti!! Reilu nelikymppinen ja kuivaihoinen uskaltautuu yrittämään onneaan :)
Ihonhoitotesterit kiinnostaa! Matkustellessa testerit on ihan ässiä! Hamstraan niitä kyllä mutta käytän myös paljon esim uimahallissa yökylässä ja huvin vuoksi myös kotona :)
kynsipussukka kyllä kelpaisi…
Ihonhoitotesterit kiinnostavat, kaikille tuotteille löytyy käyttäjä. Jos ei saman katon alta niin lähipiiristä. :)
Kyllä kelpais, ihonhoitopaketti olis mieluisin!
aivan mahtava idea! ihonhoitopaketti kiinnostaisi :)
kynsienhoitopaketille olisi eniten tarvetta.
Ihonhoitopaketti kyllä kiinnostaisi! Mää rakastan testereitä <3
Eeeeei myöhästyin :D Mun ainoat testerit on ollu varmaan niitä mitä joskus on tullu lehtien välissä. En kehtaa koskaan Sokoksessa tms pyytää eikä niitä siellä kaupanpäällisinä oikein taideta jakaakaan. Kerran kun ostin 5 Ziajan vartalovoidetta joululahjoiksi niin sain niihin kasvovoidetesterit mukaan.
Ihan reippaasti vaan kysymään, ainakin Stockalla on joskus ollut sellainen politiikka että testereiden kanssa ei pihtailla. Kysyminenhän ei mitään maksa ja jos sen tekee ystävällisin aikein ja osaa hiukan eritellä mitä on hakusessa, niin asiantunteva myyjä varmasti ymmärtää että siinä tavoitellaan kahden osapuolen hyötyä. :)