Testissä Sephora Cream Lip Stain

Pikaräpsyt ihanasta lumikinpunaisesta Sephora Cream Lip Stain -mattahuulipunasta sävyssä Cherry Moon (#94), jota testasin tänään ensimmäistä kertaa. Sävy on IHANA, kaikella oikeudella sen kuvakaappaussäilönnän arvoinen.

sephora_lip

Ensialkuun ihastelin tuotteen kuivahkoa levittyvyyttä, jonka ansiosta sillä oli todella vaivatonta maalata tarkat huulet (tarkimmat näistä näpeistä lähteneet pusuttimet pitkään aikaan!) ja meinasin jopa julistaa tämän punan loistavaksi aloittelijahuulipunaksi nestemäisten punien viidakossa – mutta sitten se kuivuus valitettavasti kostautui kuivattavuutena. Buu! Mutta katsokaa nyt, mikä sävy – ja miten kauniin puuterinen tekstuuri!

sephora_huulipuna_kokemuksia

Pärjään kuivien mattapunien kanssa keskivertotallaajaa paremmin, mutta tämän punan alla huulet tuntuivat itsestään käpristyvän suomuille, joita olen nyt sitten loppupäivän varovasti pureskellut irti. Tai siis huolellisesti rasvannut ja hellästi kuorinut, köh. Yritin paikata yllättäen iskenyttä kuivuustilannetta levittämällä punan päälle huulikiiltoa, mutta lopputuloksena koko tahmea seos oli viisureita myöden huulien sisäpuolella. Buu toiseen, ei jatkoon. Oma moka tietysti, etten käyttänyt alla huulipunan pohjustajaa, mutta kun en ole sellaista tottunut muiden mattapunien kanssa käyttämään, niin en tiedä osaisinko tämän fiaskon jälkeenkään orientoitua moiseen ylimääräiseen ponnistukseen.

sephora_cream_lip_stain

Jos tykkäät erittäin kuivista, mattaisista ja pitkäkestoisista huulipunista, jotka eivät maksa maltaita, saatat tykätä tästä. Muutoin voipi olla turvallisempaa jättää tämä kokeilu väliin. Paitsi! Mikäli innostut poimimaan edullisuuden ja peittävyyden hyödyt esimerkiksi huulirasvan päälle töpötellen, saat lopputuloksena kiiltävät lasihuulet, jotka tuntuvat trendaavan juuri nyt.

Plussat:
+ laaja sävyvalikoima
+ edullinen hinta
+ helppo levittää
+ pitkäkestoinen

Miinukset:
– kuivattava
– ei saatavilla Suomesta

 

Olisiko sinusta uhmaamaan suomuuntumista, vai oletko jo valmiiksi mattahuulia vastaan?

Lue myös: Sephora toimittaa nyt Suomeen!

3 Comments Lisää omasi

  1. Fanni sanoo:

    Mattahuulet ovat noin niinkuin lähtökohtaisesti ”mun hilloa”, mutta yleensä nämä nestemäiset punat eivät ihastuta. Joko ovat just tuollaisia autiomaaversioita, tai sitten liukuvat ja leviävät mattalupauksista huolimatta. Ja ne fliitit, hyi olkoon. Ainoa nestemäinen puna josta olen vilpittömästi tykännyt, on The Balmin Meet Matt(e) Hughes. Ja I<3Makeupin Lip Lava, jossa on hiukan samanlainen sävy kuin tuossa Sephoran punassa, eli maailman kaunein.

    Joten pysyttelen perinteisissä mattapunissa, huolimatta kiiltotrendistä. Ja koska just tuo sun huulilla oleva sävy himottaa, taidan mennä hakemaan sen Ruby Woon. :D

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Ai jaa? Hmm. Noi The Balmit olen systemaattisesti ohittanut, kun sävyt eivät ole ollenkaan iskeneet. Mutta ehkä vielä viivähdän niiden äärellä kun seuraavaksi osuvat eteen!

      Ruby Woon lisäksi tämän sävyn saa ihanasti aikaan Cherry-rajauskynällä. <3

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.