Sunnuntaita, ystävät!
Luppotahtisen sunnuntain ansiosta pääsin kaivautumaan uusien työkuvioiden myötä luokseni ajautuneeseen meikkipakkiin. Se on vislaillut kutsuvasti makuuhuoneen nurkassa jo viikon, mutta päätin että tuttavuutta lähdetään hieromaan vasta kun kiireetöntä aikaa on riittävästi. Syyskuun aurinko tupsahti avuksi ja ramaisi koko muun lauman niin että sain nipistettyä päivänokosten verran omaa askarteluaikaa.
Mineralogie on Atlantin toiselta puolen rantautunut mineraalikosmetiikkasarja, joka on täällä koto-Suomessa myynnissä hoitoloissa. Tuotteiden valmistuksessa vaalitaan vihreitä arvoja ja helppoutta, joka palvelee sekä kuluttajaa että ammattimeikkaajaa. Käsissäni on vain pieni otanta laajasta valikoimasta, mutta jo näiden avulla sain miellyttävän näppituntuman sarjasta.
Päädyin sekoittamaan meikkipohjan kahdesta nestemäistä peitevoiteesta, joista toinen oli – ensimmäistä kertaa ikinä – allekirjoittaneelle liian vaalea (kuvassa). Olen sanaton. Tähän saakka liian vaaleaksi on jäänyt ainoastaan puhtaanvalkoinen sekoitusväri. Näettekö tämän ison puhallettavan peukalon, joka heiluu vinhasti pääni yläpuolella? Ja sen alla onnesta loistavat kasvot? Kyllä, tämä on merkittävä saavutus näin vaaleaihoiselle meikkaajalle.
Levitin ensin tummemman nestemäisen peitevoiteen koko kasvoille kabukilla (sävy N2), painelin sen päälle valoa kasvojen keskiosiin (sävy N1) ja kiinnitin värittömällä mattapuuterilla. Kaiversin poskipäät esiin aurinkopuuterilla, väritin posket hennolla vaalealla roosalla ja viimeistelin poskipäiden hehkun hohtopuuterilla (kuvassa).
Silmät pohjustin voidemaisella aavistuksen tahmaisella pohjustajalla ja väritin harmaalla (liikkuva luomi), mustalla (ulkonurkka) ja hehkuvalla sampanjalla (sisänurkka). Ripsissä uusi [comfort zone] -suosikki.
Kulmat on piirretty paikoilleen kahdella jauhemaisella kulmavärillä ja vaikka väri voisi olla aaaavistuksen vähemmän punertava, olen silti tyytyväinen lopputulokseen. Viime ajat olen kuuliaisesti käytellyt pois vanhoja kulmakyniä, mutta nyt näyttää siltä, että ne ovat saaneet kilpailijan.
Huulet punasin upealla tummanpunaisella punalla ilman rajauskynää. Vaikka eilinen nudepuna-ahdinko kerryttikin mukavan lempeitä ja kannustavia kommentteja (ja ihan hiukan vahingoniloa, mikäli luin oikein), kyllä vaan olo tuntuu kotoisammalta kunnon lumikkihuulissa. Ja kelpaahan niitä väritellä, kun on näin nättejä sävyjä käytössä.
Onko joku teistä tehnyt tuttavuutta Mineralogien kanssa?
PS. Kuka olisi uskonut, että meikäläisenkin kamerassa on aukkoarvo, jota voi säätää? Sain nimettömän vihjeen täältä ja tämän pakahduttavan löytämisen riemun kunniaksi ilmoittauduin välittömästi paikallisen kamerafirman peruskurssille – vitsi ehkä näitä säätöjä on lisääkin? Huomasitteko eron kuvissa?
Pohja/Base:
Mineralogie Cream Concealer N1 + N2
Mineralogie Invisibly Matte
Silmät/Eyes:
Mineralogie Eye Shadow Primer Nude
Mineralogie Eye Shadow Compact Mime + Fusion + Black Velvet
Mineralogie Eye Liner Raven
Comfort Zone Eye Supreme Mascara
Kulmat/Brows:
Mineralogie Brow Powder Blonde + Brunette
Kasvot/Face:
Mineralogie Pressed Mineral Bronzer Barcelona Bronze
Mineralogie Pressed Mineral Blush Sunset
Mineralogie Radiance Twilight Radiance
Huulet/Lips:
Mineralogie Lipstick Showstopper
* * * * *
Introducing a new mineral makeup brand: Mineralogie! I have to say I’m childlishly excited to play with this kit. Have you tried this?
NO NYT! Ihan mielettömän kaunis, HUH.
Oi, kiitos!
No mutta hei, nyt on kiinnostavaa! Koko sarja.
Ja kuvat, ne on upeat. Kuten aina. :)
Kuvat on paremmat kuin ennen, sen vannon! Huomenna kurssille, jeee! :)
Vahingonilo?! Pois se meistä! :-D Hieno meikki tänään, silmät näyttää suuremmilta ja tummemilta kuin yleensä. Onko jotain muuta palautetta meikkituotteista? Helppo työstää? Tuntuma iholla? kestävyys?
No ihan yksi yksittäinen, rakkaudella toki sanailtu, kommentti kirvoitti sellaisen fiiliksen. :)
Helppo työstää, pigmenttiä piisaa ja muutenkin olin kaikinpuolin tyytyväinen käyttömukavuuteen. Varsinaisia meikkipohjia testaan myöhemmin kun saan käsiini oman sävyn. :)
Ei nudemeikissä ollut mitään moitittavaa, saati vahingoniloon yltävää. Mutta tämä tässä. Nuo huulet. Oivoi ja aah. Olen myyty.
Sold! :) Kiva kuulla!
Ei nyt liity millään lailla tähän postaukseen, mutta tuli mieleeni. Kirjoitit joskus ennakkoluulottomasta tuotteiden ”väärinkäytöstä” ja siinä hengessä haluaisin jakaa oikein kunnon pirkka-niksin. Kokeilin tässä eräänä päivänä lätkäistä alanurkan siihen iki-ihanan sinisimpään kohtaan ihonväristä voideluomiväriä (MAC painterly). Ja kas, sävy kun on nappi, niin sehän toimii. Jos tuotetta kerran voi läimiä yläluomea pitkin poikin, niin miksei myös silmänaluselle. En ehkä ihan jatkuvaan käyttöön voi suositella enkä läästittäväksi koko silmänaluselle, koska voideluomiväri on aika tymäkkää kamaa, mutta ainakin tuon sinisyyden peittoon toimi oikein mainiosti.
Niin no mikä ettei, jos iho sen sietää. Silmänalusiho on ohuempi ja kuivempi, joten jätä tauolle jos alkaa tuntua kuivumisen merkkejä. :)