Nyt mielipiteitä kehiin, missä menee nudehuulipunan raja? Missä on vaaleahuulisuuden häpy? Onko hei millään lailla asiallista vaalentaa omat huulet omaan ihonsävyyn tai (iik.) jopa sitä vaaleammaksi?
Viimeaikaisten vahvojen huulimeikkien myötä olen täydellisesti menettänyt otteeni nudehuuliin ja kiemurtelin vaikeana peilin edessä tällä kauppareissumeikillä (joo, siitä on tulossa tapa). Huulet valahtivat mielestäni ihan mauttoman vaaleaksi enkä oikein tiennyt miten päin olisin aikaansaannokselleni rutissut. Otin sitten kameran käteen ja kuvasin tuotoksen tänne, koska teiltä on aina saanut rehellistä palautetta. Asteikolla 1-5, miten pahassa merihädässä ollaan?
Ja miten tähän stressiin päädyttiin? Väritin pohjan uudella rajauskynällä ja halusin taittaa sitä aavistuksen vaaleanpunaisemmaksi. Pikkiriikkisen, inarippusen vaan. Tiättekö, pelkkä latvojen siistiminen, ei yhtään pituudesta. Se puikko johon muistikuvan perusteella tartuin, jumahtikin sitten ensikosketuksella huuliin peittävänä. Voi visva. Keräsin meikki-identiteettini rippeet kasaan ja jalkauduin paikallisille älämölöostakaikkimieluitenkaks-päiville, koska siippa ei ollut sillä tuulella että olisi jäänyt odottelemaan huulipunanvaihtoa.
Niinniettä mites, voisko tästä vielä keskustella? Miten nude on liian nude?
Silmät/Eyes:
Comfort Zone Eye Supreme Mascara
Kasvot/Face:
MAC Blush Fun Ending (LE)
MAC Mineralize Skinfinish Perfect Topping (LE)
Huulet/Lips:
MAC Pro Longwear Lip Pencil Double-Time
MAC Lipstick Beauty (LE)
* * * * *
How nude is too nude? I’ve lost my touch with nude lips.
Ei tää huono ole. Just sopiva shoppailuun😃. Ajatus kävi jossain takaraivossa, et jos olis sipaisu jotain kiiltoa inan päälle, niin olisko paree vai huonompi..
Tykkään itsekin välillä nudeilla, mut tällänen persikkainen (näyttää kuvassa enemmän siltä) on aika vaikee väri itselle..
Joo toi persikkaisuus saattaa myös olla yksi tekijä, joka hilaa tämän keissin mukavuusalueen rajoille. Viimeaikoina viileä violetti on tuntunut kaikkein omimmalta, voisko tässä ollakin kyse enemmän lämpötilasta kuin tummuudesta?
Täh, eihän toi ole nudea nähnytkään! Mähän just hengailin Fleshpot huulillani. (Jolle yks tuttu keksi lempinimeksi Lesbot. Voi luoja sitä naurunremakkaa. Mutta onhan se toki saman kuulonen. Aika paljonkin. Jooh.) Että NIIN. Ei tosiaan tuo ole liian nude, Petraseni :D Kyllä sen meikkipuikkohuulenkin voi saada näyttämään hyvältä. Silmämeikkiä pitää tosin olla kilo enemmän kuin yleensä.. Ehkä.
Niinno, niinkai sitten. Jännä miten nopeasti hahmotuskyky hämärtyy, kun käyttää pääasiallisesti vaan voimakkaita huulipunia, mulle tää on jo ihan kalma. :)
Yritän tosi kovasti tässä suhtautua asiallisesti hätääsi, mutta meinaan silti tippua tuolilta riemusta. Huulien vaalentaminen omaan ihonväriin on asia, johon en nyt ota kantaa, mutta olen varma, että paappanikin näkisi, siis haudastaan, että tässä nyt ei oteta moista vaalentamista kohtaan edes horjuvia askeleita.
No mitä! Otetaanpas! Määrätietoisia! Tämä on vaalea!
Ai kui nii nude? Liian vaaleat olisi peitevoidehuulet, jotka varmasti muotijumalien hyvän tahdon mukaisesti tulevat pian taas muotiin. Mene rauhassa, tuosta on vielä piiiiiiiiitkä matka liian vaaleaan!
Ostin just superkarseanharmahtavannuden huulipunan, ja sekin on jotenkin cool. Pelkään.
Harmahtavannude, such wow. Mutta kitisen silti, mummiälest tää on aika vaalea..
No mutta eihän tuo ole nähnytkään sellaista ihonväristä nudea! Tuohan näyttää just tosi hyvältä :)
No mitä hattivattia, mun silmään tää oli kiusallisen vaalea! :D Tässä kommenttiketjussa tämä näkemys tuntuu taittuvan altavastaajaksi.
Nude tai ei, mutta hyvältä näyttää. Mutta olen itsekin voimakkaiden huulipunien ystävä, joten tiedän tuon tunteen, että kasvot tuntuvat valjuilta vaaleasävyisen punan kanssa. Vaatii vähän tottumista. Myös ympäristöltä, olen huomannut. Ihmiset ovat tottuneet muhun punahuulisena, joten vierastavat vaaleampaa lookkia, muotia tai ei. Ehkä sitä voi pitää merkkinä, että on löytänyt oman tyylinsä ja sille kannattaa olla uskollinen? En tiedä. Sulla näyttää hyvältä kuitenkin. Tee kokeilu, jossa tämä versio mutta tummemmilla silmillä? Ehkä voisi tuntua sitten omemmalta.
Totta haastelet. Talletetaan tämä testipankkiin seuraavaa meikkauskertaa varten.
Musta tämä ei ole edes kovin nude :D. Ajattelen todella pahoiksi nudeiksi meikkivoiteen sävyiset huulet, jotka eivät erotu kasvoista :)
Nyt näyttää olevan ihan yleinen kanta tässä keskustelussa, että olen vaan kertakaikkisesti liioitellut reaktiossani. Helpotus ja hämmennys. :)
Mä oon viime viikkoina sportannut jopa ihan peitevoidehuulia, ihan vaan pienellä läpikuullolla. Rohkea rokan syö, ja mitä näitä nyt on! Yritän myös käyttää luomiväriä. Eli katso nyt, meillä kaikilla on ne omat kompastuskivemme. :’D Ei mutta tosissaan, mun mielestä puna on kaunis. :)
No kiitos. Kai mä alan hiljalleen taipua sille kannalle, että ehkä tässä ei vielä häväisty pyhää. :)