Äsken sattui jotain kummallista. Olin retuuttamassa musteja tavanomaista aamureittiämme pitkin perinteisen aamuäreänä, mutta palasin kotiin epäuskoinen hymy kasvoilla ja kevein askelin.
Olin juuri poimimassa tienpientareelta ylimääräisiä, kun kuulin takaa askeleita. Alueella liikkuu paljon koululaisia ja yleensä kelaan yli-innokkaat suipponokat jalkojeni viereen ettei kukaan saa pyytämättä ja yllättäen syliinsä paimenkoiraa. Tällä kertaa olin tuhannen solmussa remmien kanssa ja tunsin miten koirista toinen nykäisi kohti askelääniä ja samassa maan tasalle kumartui mies.
Heti ensi sekunneilla näin että tyyppi oli isojen koirien kanssa sinut, joten vastoin kaikkia hyvän koiranomistajan sääntöjä päästin molemmat piskit tutustumaan vieraaseen ilman kyselyjä.
Arviolta keski-ikäinen, mustiin farkkuihin ja mustaan fleecetakkiin pukeutunut mies aloitti välittömästi täysiverisen nunnuttamisen. Hän kuiskaili koirille lempeään sävyyn lässyttäen ja antoi innokkaiden kuonojen käydä läpi kaikki korvantaustat ja sieraimensyrjät ilmeenkään värähtämättä. Hellyyskohtausta kesti kiusallisen pitkään ja minä tuijotin tapahtumia remmien toisessa päässä epäuskon vallassa. Edes minä en anna koirien nuolla naamaa noin.
Kun ensitapaaminen oli hoidettu ja kuolakuulumiset vaihdettu, toinen koirista palasi selkäni taakse haistelemaan maata ja toinen jäi miehen jalkojen väliin kiehnäämään. Koira kieri maassa, ulisi, puski päätään miehen vatsaa vasten ja rakasti minkä kerkesi. Miehellä ei tuntunut olevan mikään kiire ja hän paneutui koiran kanssa kuiskailuun ja rapsutteluun kaikella sydämellä. Tyyppi ei missään vaiheessa ottanut minkäänlaista kontaktia lauman kaksijalkaiseen osastoon.
Mustit vaihtavat parhaillaan talvipalttoota ylle ja karvaa lähtee. Mies huomautti tästä koiralle hyväntahtoisesti silmät puoliraollaan suputtaen ja alkoi sitten määrätietoisesti kyhnyttää karvaa irti. Hän hieroi olkapäitä ja kankkuja niin että alusvilla nousi turkin pintaan ja pyyhkäisi sen sitten kämmenellä pois. Toisti saman ainakin kymmenisen kertaa. Seurasin tätä yllättävää kohtausta yhä hämmentyneempänä ja yritin muodostaa mielessäni lauseita.
Tuntui tyhmältä sanoa et hei niistä lähtee tosi paljon karvaa, koska se nyt tuskin oli enää mikään uutinen. Myöskään perinteistä smalltalkia ei tehnyt mieli avata, koska tyyppi oli jo luonut kontaktin koiriin eikä vaikuttanut millään lailla edes kohteliaasti kiinnostuneelta niiden taluttajasta. Katselin ympärilleni lievästi vaivautuneena, enkä tiennyt mitä ajatella. Aikaa oli tässä vaiheessa kulunut varmaan reilu viitisen minuuttia.
No hitto, kyhnyttäköön. Eipä tässä mikään kiire ole.
Ensimmäinen koirista alkoi osoittaa tyytyväisyyden merkkejä ja hakeutui haistelemaan nurmea. Selkäni takana käyskennellyt toinen musti hyökkäsi välittömästi miehen käsien väliin jääneeseen tyhjiöön ja aloitti pusuttelu- ja kiehnäysrituaalin alusta.
Vilkaisin irtokarvansa menettänyttä ykköskoiraa joka näytti silminnähden rentoutuneelta ja tyydyin ottamaan paremman leposeisonnan. Ei ole kiire.
Koirista jälkimmäinen tykkää peruuttaa rapsutettavaksi takapuoli edellä ja se istui nytkin muitta mutkitta tämän hassun vieraan syliin ja kääntyi samaan aikaan pussailemaan tämän naamaa. Mies jatkoi koiralle kuiskailua ja kyhnytti määrätietoisesti alusvillaa irti sylissään istuvasta koirasta. Katsoin hienovaraisesti kuplivan inhotuksen vallassa mustista harmaiksi muuttuneita vaatteita ja mietin ajan kulua. Ainakin 10 minuuttia, ehkä vartti? Mikä ihmeen tyyppi tuo on? Välillä alusvillan hierominen vaihtui hellään silittämiseen korvien takaa, mutta imelä kuiskailu jatkui.
Otteista näki että mies oli ollut koirien kanssa tekemisissä, enkä voinut olla miettimättä hänen motiivejaan. Sattuiko kohdalle erityisen koirarakas henkilö, jolla ei ole omaa mustia lallutettavana? Kotona oma koira, mutta akuutti halipula iski aamulenkillä? Mistä tuo kuiskailu?
Kun ajan kulun arvioiminen kävi jo hankalaksi, yritin vaivihkaa vaihtaa jalkaa ja tehdä lähtöä. En kertakaikkiaan saanut katkaistua miehen ja koirien välistä seurustelua sanomalla ääneen että hei tiäkkö. Koko tapahtumaketju oli niin absurdi ja samaan aikaan hellyyttävä ja kaikille osapuolille niin mieluisa, etten osannut tehdä muuta kuin siirrellä jalkaa märällä asvaltilla.
Pitkän ajan kuluttua mies kohottautui seisomaan, kumartui uudelleen rapsuttamaan ykköskoiraa ja näennäisesti pudisteli karvoja vaatteistaan. Seisoin paikallani, sillä olimme menossa samaan suuntaan ja pelkäsin että hauvarakkaus yllättää uudelleen, mikäli jatkamme matkaa yhdessä. Mies seisoi vieressäni, tuijotti koiria rakastavasti ja hymyili.
No hitto.
Kelasin koirat vierelle, hymyilin miehelle ja koiria perässäni hinaten ylitin kadun. Ohikiitävän hetken jossain kielen päällä kiemurteli kiitos, mutta se jäi sitten kuitenkin sanomatta. Kiitos mistä? Karvatalkoista? Koirille supistuista lämpimistä sanoista? Spontaanista huomiosta rapsutuksia janoaville musteille? Siitä että maailmassa on vielä pyyteetöntä hyväntahtoisuutta? Siitä että pysäytit kiireen?
Sanat haihtuivat, mutta hymy jäi.
Meinasin jo paatoksella alkaa kertomaan, kuule, on niitä muitakin miehiä, jotka käyttäytyy vastaavasti!
Esim. oma ukkoni paijaa (jos kiinni saa) ja lepertelee kaikki karvaiset otukset metsähiiristä hirviin, eikä silloin katsota kelloa tai sitä, että kuka näkee. Kukaan ei tätä uskoisi, kun herran ulkonäköä katsoo – kalju ja suht raskaasti tatuoitu.
Mutta siis, asiaan – tuossa teidän kohtaamisessa vierähti tovi jos toinen, olisi sitä itsellekin tullut vähän outo olo. Mutta onneksi kokemus oli periaatteessa (hmm) kuitenkin positiivinen!
Haha, no juujuu on niitä muitakin paijaajia, mutta hämmentävää tässä kohtaamisessa olikin sen kesto ja se näkymätön seinä, joka nousi mun ja tämän miehen välille! :D
Mutta positiivinen tapaus ehdottomasti!
Eikä, mikä ihana kohtaaminen! Mahtava mustimentalisti.
Mun perhonen suhtautuu vieraisiin varauksella ja hyvin harvoin nauttii ulkopuolisten silittelystä lenkillä. Enpä tiedä, mikä olis sen suhtautuminen kyseiseen mieheen: saisiko se kiedottua tuon vanutupon sormensa ympäri vai kunnioittaisiko Hänen Kuninkaallista Korkeuttaan etäisyydellä?
No ei muuta kuin kokeilemaan. Lähestyt toiveikkaasti kaikkia mustiin pukeutuvia keski-ikäisiä miehiä ja kokeilet josko tärppää!
Mulla ei ole koiraa, mutta olen joskus miettinyt hiukan vastaavia tilanteita nähdessäni, että miten reagoisin. Tavallaan se voisi ärsyttää, jos joka toinen ohikulkija haluaisi koiralle leperrellä. Mutta ei kai siinä mitään haittaakaan tulisi, ellei nyt koko ajan pitäisi pysähdellä :D
Joo ei missään nimessä mitään haittaa, huomasin vaan peilaavani omaa tapaani ajatella ajankäyttöä siihen tilanteeseen. Aina on olevinaan niin kova kiire joka paikkaan, mut joskus on ihan hyvä pysähtyä tämmöisen aika merkityksettömän oloisen asian äärelle. :)
Voi miten ihanaa♡ Mussa koirat aiheuttaa aina kauheen hellyyden puuskan,niiden kiintymys ja rakkaus on niin pyyteetöntä ja aitoa tässä muutoin suhteellisen kiven kovassa maailmassa.
Totta haastelet! <3
Tiäkkö, että multa loppu kans kiire sillä sekunnilla, kun aloin lukea tätä. Jos oli herra koirakuiskaajalla otteet hallussa niin kyllä ne on sulla sanat :). Tuli lähes pakottava tarve nousta seisomaan ja vaihtaa jalkaa puolelta toiselle. Tuo koko kokemus kuulosti jotenkin maagiselta. Voin vain kuvitella miten hyvä olo koiruuksilla oli lenkin jälkeen ja sulla varmasti hämillään oleva joskin mukava fiilis.
Voi vitsi, kiitos! Ihana kuulla! Juuri näin, hämmentynyt mutta onnellinen. :)(:
Ihana mies! <3 Mä itse käyttäydyn samalla tavalla kuin tuo mies, jos vain mahdollista. Karvoista viis! :D
Itsekin kyllä tulee tuon ylisuuren labbiksen kanssa varottua ihmisiä, se rakastaisi kyllä kaikki kuoliaaksi, mutta useimmat vain pelkäävät sen isoa kokoa. Onneksi on kuitenkin ihmisiä, jotka näkevät, ettei sitä tarvitse pelätä. Osaavat lukea koiraa sen verran, että huomaavat tuon hellyydenkipeän luonteen koon takaa.
Joo koiranomistajana oppii lukemaan ihmisten koiranlukutaitoa. Hyvin tunnistaa jo ne, jotka eivät tiedä miltä collien kuono omassa suussa tuntuu ja ovat tulossa luottavaisesti liian lähelle. :D
Vika on koirassa, oon kuullut että niitä hellästi rakastaviakin on olemassa, meillä on vaan nää kaksi törmäilijää. <3 :)
Ihana! Turkinhuolto kaupanpäällisiksi!
Meillä karvanlähtöön on auttanu kookosöljy! Viime viikolla omaa karvaturriani furminoidessani vielä ihmettelin, että miten sitä karvaa voi jäädä tällä varisemisella jäljellekin, mutta havahduin maanantaina siihen, että koiran turkki on ihan eri näköinen eikä karvaa lähde kuin murto-osa ”normaaliin” verrattuna.
Ahaa! Meillä kookosöljyä on kupissa silloin tällöin, mutta voisi tietty koittaa ottaa siitä kokeiluluonteisesti säännöllisemmän tavan. Kiitti vinkistä! :)
Ihanasti ja mukaansatempaavasti kirjotettu <3 Hämmentävä, mutta herttainen mystinen mies! Kerro jos kohtaatte uudestaan.
Kiitos! Kerron! :)
Ihana tarina. Hellyttävä. Minusta on ihanaa jos koirat saa positiivisia kokemuksia vieraista. Mies pitää joskus meidän pullataikinaa (iso, pehmeä, lutuinen luppakorva) töissä ja saa sillä aika paljon erityisnuorista irti. Siellä kuule pahimmat angstit vaihtuu sulaan hymyyn ja voimasanat lepertelyyn.
Kiitos, tilanne oli kummallisuudessaan kyllä nimenomaan hellyyttävä. :) Uskon että koirasta on apua tunnejumien avaamiseen, varmasti keinojen kärkeä!