Rakkauteni punaisiin huuliin on varmasti käynyt rivien ja pikselien välistä selväksi. Vaikka omasta mielestäni punareservissä on ainoastaan useita tarkkaan valittuja punaisen spektrin sävyjä, joku muu samaa taloustiliä käyttävä henkilö voisi olla sitä mieltä, että päättömän hamsteroinnin on aika loppua. Koska en taivu kevyen uhkailun enkä pahansuopien katseiden alla, ostin kokeiluun vielä yhden punaista väriä huulille piirustavan kynän, koska sen sai poistohyllystä kivalla -50% alella.
Gigi Hadid x Maybelline -tuotteet olivat Stockalla saaneet kylkeensä ulosheittoleiman, enkä voinut vastustaa tämän kauniin viileähkön punaisen kutsua. Muistelin kuulleeni huultenrajauskynistä kehuja, joten pohdin, että tokkopa tuo nyt viidellä eurolla niin syntinen ostos olisi.
Samaan kuittiin nappasin spontaanin kassatiskityrkyn, sillä myös Lancômen Monsieur Big -ripsivärin sai minikoossa sopuhintaan. Olen metsästänyt vaatimuksiani vastaavaa yksilöä jo pitkään, mutta tuuheuttava, taivuttava ja pitkäkestoinen ripsiväri tuntuu olevan haastava yhdistelmä.
Näistä aineksista tupsuttelin tutun punahuuliin painottuvan päivämeikin, jonka turvin pääsin testaamaan uutuusostoksia. Huultenrajauskynä olisi voinut olla makuuni vähän pigmenttisempi, mutta koska se kuivui huulilla niin miellyttävästi mattaiseksi (eikä yhtään tahmeaksi, kuten osa pitkäkestoisista huultenrajauskynistä), olen valmis nyökyttelemään tälle hankinnalle hyväksyvästi. Ripsiväriin olin näyttävän lopputuloksen osalta oitis tyytyväinen, mutta valitettavasti väri tarttui näyttävästi myös yläluomeen, vaikka alla oli kunnon pohjustus ja luomivärit. Sääli, olin niin valmis rakastumaan tähän koolla kehuskelevaan mysteerimieheen.
Tässä meikissä statisteiksi jäivät lämpimän persikkainen poskipuna MAC Lured To Love sekä yhdessä MAC ProLongwear Colour Stick Lilacked -luomivärikynän kanssa käyttämäni MAC Nutcracker Sweet Cool Eye Compact -luomiväripaletti, jonka ruusuisia sävyjä käytin hyvin hentoisella kädellä täydentämään kevyeksi jättämääni kokonaisuutta.
Millaisiin hetken mielijohteesta kipinöineisiin hankintoihin te olette viime aikoina tarttuneet?