Beauty Garden -kurkkunaamio

Rauhoittava Beauty Garden -kurkkunaamio

linkit

Tuote saatu PR-näytteenä.

Kuivan ihon hoito on sattuneesta syystä ollut lähellä sydäntäni jo vuosia, mutta samalla olen tasapainoillut yllättävien herkkyysreaktioiden kanssa, joita monet luonnonkosmetiikan tuotteet ovat aiheuttaneet. Osasyynä lienevät luonnonkosmetiikan tuotteissa usein käytettävät kasviuutteet ja oma ristiallergiani koivulle ja pajulle – yhdistelmä, joka aiheuttaa toisinaan mielenkiintoisia yllätyksiä. Joitain vuosia myös hoidin ihoani liian voimakkaasti, mikä on omiaan herkistämään tietyille kosmetiikassa käytetyille elementeille.

Rauhoittava Beauty Garden -kurkkunaamio

Kuivan ja herkän ihon hoito luo monia mahdollisuuksia ihanille yllätyksille ja leikkikenttää piisaa, mutta samalla mukana kulkee aina tietty varovaisuus siitä, mitähän ihoni tästä sanoo. Kävin Luonnonkaunis-messuilla esittäytymässä Beauty Gardenin pisteellä ja pyysin saada testattavakseni ihoa rauhoittavaa Cucumber Facial Mask -kurkkunaamiota, joka herätti kiinnostukseni taustansa ja ideologiansa myötä.

Ranskalainen Beauty Garden valmistaa luonnonmukaista satokausikosmetiikkaa, eli tuottaa tuotteita sen mukaan, millaista satoa valmistajan omasta puutarhasta saadaan. Jos sopivaa satoa ei tule, tuotteita ei valmisteta, vaan odotetaan seuraavaa satoa. Aika kiehtova ja riskialtis kulma, mutta herättää tietysti mielenkiinnon siihen, missä muussa sama ehdottomuus toteutuu.

Beauty Gardenin taustalla on ylellinen hoitolakosmetiikkasarja Sothys, joka luo sarjan ylle luksusfiilistä, joka ei kuitenkaan siirry suoraan hintoihin. Keskihintainen sarja tarjoaa monia järkevästi hinnoiteltuja tuotteita, mutta liputtaa silti kestävän kehityksen, luonnonmukaisuuden ja laadun nimeen. Beauty Garden -tuotteilla on NaTrue-sertifikaatti.

Rauhoittava Beauty Garden -kurkkunaamio kokemuksia

Beauty Garden Le masque Bio Au Concombre -kurkkunaamio on pakattu riisutun ylelliseen puupurkkiin. Herkullisen tuoksuinen, todella kurkkuisa, aromi helähtää kasvoille heti kun kannen kiertää auki ja tämän tuotteen pääraaka-aineita olisi helppo arvuutella jo pelkän tuoksun perusteella.

Kosteuttava ja rauhoittava naamio tekee sen mitä lupaa. Pehmeänkostea koostumus on helppo levittää kasvoille sekä ohuen ohuena huntuna, että kerrostaa tukevammaksi naamioksi. Kasvonaamion vaikutusaika on noin 20 minuuttia, jonka aikana naamio ei kuivu iholle,  mutta asettuu niin ettei se valu. Minkäänlaista kiristelyä en havainnut vaikutusajalla, vaikka normaalisti joudun suihkuttelemaan kosteuttavaa kasvovettä estääkseni liiallisen jähmettymisen.

Kurkkukasvonaamion jälkeen iho tuntuu pehmeältä ja hassun sileältä ja näyttää kiiltävältä  – todella miellyttävä lopputulos. Pohdin ensin, voiko pelkkä kurkku saada aikaan tällaisia taikoja, mutta inci-listaa tutkaillessani päädyn kiittämään kurkun lisäksi kosteuttavasta ja ravitsevasta tunteesta glyseriiniä, auringonkukkaöljyä sekä karitevoita ja sileydestä PHA-happo glukonolaktonia, jolla on kevyesti kuoriva vaikutus. Ja tätä ei kannata nyt säihkähtää, sillä ihoni ei millään lailla tunnu kuoritulta (vaikka se herkkyydestään tunnetaankin), vaan ainoastaan pehmeältä, sileältä ja kosteutetulta. Glukonolaktoni ei myöskään herkistä ihoa auringolle, joten sen läsnäoloa kosteuttavassa naamiossa ei tarvitse hätkähtää.

Rauhoittava Beauty Garden -kurkkunaamio

Ensikokemukset Beauty Garden -tuotteista osoittautuivat siis perinpohjaisesti positiivisiksi ja aion ehdottomasti syventyä brändiin tarkemmin. Kurkkunaamio on ollut poikkeuksellisen tiiviissä käytössä, vaikka normaalisti joudun muistuttamaan itseäni kosteuttavan naamion käytöstä. Luonnonkosmetiikka on selvästi tekemässä itseään tykö myös tässä sekakäyttöön syventyneessä kauneusblogissa, jännittävää!

Beauty Garden -tuotteisiin pääset tutustumaan täällä ja suoraan kurkkunaamio-ostoksille voit siirtyä tästä. Kurkkunaamion hinta on 28 €.

5 vastausta artikkeliin “Beauty Garden -kurkkunaamio

  1. Mielenkiintoinen! Millainen on poistaa? Kaikki kurkkuhommelit kiinnostaa ja Beauty Gardenin tuotteet on muutenkin olleet kiinnostuslistalla :)

    1. Ah, hyvä tietää! Ihanaa kun tuntee kollegan ihotyypin ja mieltymykset, niin tietää miten peilautuu omiin. Sun tapauksessa hyvin! 🙂❤️

  2. Vää, harmittaa että tämäkin kiinnostava sarja meni minulta ohi suun, kun viiletin pisteen ohi messuilla nälkäkiukussa ja yleisessä koomassa. Täytyy ruveta jo rustaamaan listaa ensi syksyn I Love Me-messuja silmällä pitäen. Kuvittele, että mä en ole koskaan käynyt siellä ennen!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.