Kanssabloggaajat saivat minut kiinnostumaan The Body Shopin kevään uutuudesta, kukkaisen herkullisesta Cactus Blossom -sarjasta. Seurailin kihinää sivusta aikani, kunnes sitten kauppareissulla lampsin liikkeen ohi ja peruutin nenä väristen takaisin – tokkopa tuo nyt ihan niin hyvä olisi?
Kuten tutummat lukijat draaman kaartani jo lukevat, niin no olihan se. Jestas, mikä tuoksu! Hajuvesissä sieluni väräjää kirpsakoille sitruksille, joten en ihan tarkalleen osaa selittää mikä tässä makeassa hedelmäisen kukkaisessa vartalovoiteessa kiehtoo, mutta jotain hurmaavaa on käsillä. Pirskahtelevassa hedelmäisyydessä on hyvällä tavalla pisteliäs kärki, joka pehmenee etäisesti ananasmaiseksi ja kietoo pauloihinsa.
Koostumukseltaan The Body Shop Body Yogurt -vartalojogurtti on minulle täysin uusi, mutta hassulla tavalla pidän sen keveydestä, vaikka ihoni muuten janoaa rasvaisempia voiteita. Vartalojogurtti on geelimäisen ohut ja imeytyy iholle salamannopeasti – en muista testanneeni montaakaan vastaavaa. Kuivuttuaan geelivoide jättää iholle ohuen silikonisen kalvon, joka ei tavallaan tunnu miltään, mutta kuitenkin selkeästi erilaiselta kuin puhdas iho. Silikonit eivät tee iholle hallaa, joten en näe syytä vältellä niitä vartalovoiteissa, mutta kuivalle iholle geelimäisen vartalojogurtin kosteuttavat tehot eivät riitä, vaan on syytä valita piikikkäästä sisarusparvesta Body Butter -vartalovoi. Hirmuista hoitavuutta ei siis jogurtilta ei kannata odottaa, mutta nopeasti imeytyvänä, hyväntuoksuisena pikavoiteluna julistan herkullisen kausituotteen oman sarjansa yllättäjäksi.
The Body Shop Body Yogurt -vartalojogurtteja voit ostaa °täältä.
Oletteko kokeilleet Cactus Blossom -tuotteita tai muita vartalojogurtteja?
Mä tykkään tuosta vartalojogurtin tuomasta ”kalvosta” , kun se saa ihon tuntumaan niin sileältä! Se on harvinaista herkkua kuivaihoiselle :) säästin silti vartalojugun kesään ja käytän nyt saman sarjan vartalovoita. Jotain ihmeen kiehtovaa tuoksussa tosiaan on!
Niin sulla on ne molemmat, buu! Mä sniiduilin ja ostin vaan tän jännän jugun, kun en ollut aiemmin kokeillut. :D The Body Shop on kyllä MACIn jälkeen mun lemppari kausikokoelmabrändi. <3