Tumma silmämeikki ja tummat huulet – hyvin toimii!

Aiemmin, kenties joitakin vuosisatoja sitten, tapasin puhelimessa istuessani piirrellä paperille tai pelata läppärillä tetristä samalla kun vaihdoin kuulumisia puhelimitse. Koska ne vähäisetkin meikkaustarpeet ovat aikojen saatossa vuonna 2020 melkolailla kadonneet, olen ottanut tavaksi istua kuulumispuheluiden ajaksi meikkipöydän ääreen.

Yleensä puhelinmeikkaaminen alkaa ihan kuin tavallinen päivämeikki: peitevoidetta, sipaisu puuteria ja kulmakarvat. Jos jutunjuurta piisaa, jatkan varjostuksilla, poskipunalla ja korostustuotteella ja siirryn sitten huulipunien kerrostamiseen. Tänään puhelinmeikissä siirryinkin huulten sijaan silmämeikkiin, sillä halusin kesyttää haasteen, johon tovi sitten törmäsin.

Elisan ja mun taannoisessa IG-meikkilivessä pyörittelin käsissäni yhtä ruskeapohjaista, sinisenä kimmeltävää luomiväriä, jonka olin mielessäni leimannut hankalaksi. Siis sellaiseksi, ettei sitä tehnyt mieli käyttää, vaikka se luomivärilaatikosta sormiin tarttuikin. MAC Modern Majesty on laadultaan pressed pigment, eli irtonaista pigmenttiä, joka on puristettu kiinteäksi napiksi, mutta josta puuttuu perinteisen luomivärin kiinteys ja tarttuvuus. Se tarvitsee alleen tahmean pohjustajan, mutta on silti herkkä varisemaan.

(Ainoa vielä tätäkin hankalampi käyttökokemus on niissä vanhemmissa, isompaan nappiin puristetuissa vastaavissa MAC Pressed Pigment -pigmenteissä, jotka olivat liki pelkkää luomiväriksi puristettua kimalletta.)

Tänään kun istuin puhelimessa Köpiksen perjantairuuhkaan jumittuneen ystävän kanssa, päätin tarttua här– luomiväriä sarvista ja kokeilla, saisinko tämän hankalan siniruskean asettumaan nätisti ja lopputuloksesta tulikin poikkeuksellisen kiva!

Modern Majesty -pigmentissä on ruskeaan pohjapigmenttiin lisättyä sinistä kimalletta, joka on sopivasti hienojakoista, mutta silti selkeästi erottuvaa. Käytin tarttumapintana luottopohjustajaani MAC 24 Hour Extend Eye Base -primeria, jonka päällä pysyy mikä vain, miten pitkään vain. Jos koskaan kärsit luomivärin kasautumisesta tai haalistumisesta päivän aikana, suosittelen erittäin suurella lämmöllä kokeilemaan tätä pientä tuubia. Pesee myös riittoisuudessaan monet kilpailijat.

Myynnissä mm. °Bangerheadilla, täällä.

Painelin Modern Majesty -sävyn tahmean pohjustajan päälle sormella ja häivytin reunat kuvassa näkyvällä lyhytkarvaisella MAC 239 -siveltimellä, joka on tarpeeksi jäykkä liikuttamaan suoraan tahmean pohjustajan päälle paineltua luomiväriä. Sipaisin ruskean alueen reunoille hohtavaa violettia (MAC Blooming Mad) pitkäkarvaisemmalla MAC 217 -siveltimellä ja jatkoin samaa sävyä myös reilusti alarajauksen reunojen yli, liki poskipäälle saakka.

Näin laajalle levitetty luomiväri vaatii sävyltä reilua läpikuultavuutta, mutta sopii tämän tyyliseen tummaan meikkiin. Vai mitä tykkäätte, onko liian erikoinen?

Huulille valitsin tummaa viininpunaista MAC Fixed On Drama -sävyä, joka nousee useasti parrasvaloihin juuri tähän aikaan vuodesta. Mattapintainen, vivahteikkaan tumma ja helposti levittyvä huulipuna on kyllä ilo, ei auta! Juuri muutama päivä sitten tykästyin myös MACin klassikkosävyyn Chili, jolle en oikein koskaan ole löytänyt omassa väripaletissani käyttöä. Mutta miten hieno tiilenpunainen – täydellinen syksyyn!

Tummat huulet ja tumma silmämeikki kulkevat kauniisti käsi kädessä, vaikka usein toistellut meikkisäännöt väittäisivät mitä. Toki meikin vahvuutta kannattaa muuten skaalata omien piirteiden mukaan, niin se istuu kokonaisuuteen mukavammin. Itsellä kun tätä tummaa ja värikästä tukkaa on, melkein kaikki meikkityylit ja tummuusasteet istuvat nätisti.

Kiehtovasti erikoinen MAC Pressed Pigment -sävy Modern Majesty ei kuulu MACin vakiovalikoimaan, mutta vastaavaa säihkettä saa luomille Dazzleshadow-koostumuksella, jonka löydät °Eleveniltä, täältä sekä °Bangerheadilta, täältä (joitain sävyjä alessa nyt -30%). Muista tahmea pohjustaja!

Myös huulipunasävy Fixed On Drama on sen verran vanhempaa saapumiserää, ettei sitä enää myydä, mutta nestemäisen Retro Matte Liquid Lip Color -laadun sävy Crowned on tosi lähellä, myynnissä esim. °Kicks.fi.

(Kicksin sivuilla törmäsin valitettavasti myös MACin vuoden 2020 joulukalenteriin [ARGH] ja nyt käyn itseni kanssa dialogia klassikkoaiheesta Rahat vai kolmipyörä. Siltä varalta, että olet käynyt oman keskustelusi jo, MAC-joulukalenterin löydät °Kicksiltä täältä. Viime vuoden MAC-joulukalenterista löydät esittelypostauksen ja kolmen postauksen verran käyttövinkkejä tuotteille blogin arkistoista täältä.)

Mitä teille kuuluu?

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.