Kuinka kasvattaa rakennekynnet pois

Yksi rakennekynsissä eniten askarruttavia työvaiheita lienee niiden poisto. Sivusin aihetta jo artikkelissa Rakennetut kynnet, mutta pureudutaan aiheeseen vielä hiukan lisää.

Monet kysyvät toiveikkaina voiko rakennekynnet kasvattaa pois. Voi, periaatteessa. Käytännössä se on ihan tosi vihoviimeinen operaatio. Koska omien kynsieni tilanne on nyt sellainen, että voin asiaa teille demonstroida, ajattelin kuvailla teille muutaman työvaiheen. Kärkihuomautuksena vielä se, että minulla on käytössä pora. Koko projektin läpivienti pelkästään tavallisella kynsiviilalla on vielä vaikeampaa kuin tämä. Tässä teille yksi kymmenestä surkimuksestani, alla olevan käsittelyn jälkeen.

Ei näytä eikä tunnu kivalta.

Varaudu ongelmiin, harmistukseen, jatkuvaan pieneen ärsytykseen sekä vastoinkäymisiin. Joudut hyväksymään myös sen, että et voi käyttää kynsiä entiseen tapaan ainakaan pariin seuraavaan kuukauteen. Jos siedät näitä tekijöitä, voit jatkaa lukemista.

Geeli on pehmeämpää materiaalia joten sen viilaaminen on helpompaa. Akryylin viilaamista voi helpottaa pehmittämällä sitä ensin asetonilla.

Lähtötilanne: Yhdellä peittävällä värillä muotoillut akryylit. Ei tippejä, vaan koko matkalla pohjana oma kynsi. Liian pitkäksi venähtänyt huoltoväli on aiheuttanut mittasuhteissa muutoksia ja osa reunoista irvistää hiukan.

Vaihe 1: Lyhennä kynnet mahdollisimman lyhyiksi viilaamalla. Älä leikkaa, sillä muovinen pinta saattaa lohjeta. Hallitsevan käden kynnet saattaa olla helpompi lyhentää liikuttamalla kynttä paikoillaan olevaa viilaa vasten. Tue viilattava kynsi viereisten sormien väliin puristusotteeseen, niin saat tukevamman tuntuman.

Vaihe 2: Kun kynnet on lyhennetty, niitä ohennetaan. Viilaa rakennemassaa päältä päin sivuittaisin vedoin. Pidä viila mahdollisimman laakeana ja paina kevyesti. Varo viilaamasta luonnonkynttä! Siirrä viilausliikettä pikkuhiljaa kärjestä kohti kynsinauhoja, mutta vältä vielä viilaamasta kaikkein reunimmaisia alueita. Älä ohenna kynttä liikaa, paksuutta kannattaa jättää 2-3mm tasaisesti koko kynnelle. Tämä on arvo on hyvin viitteellinen ja riippuu kynsipetisi muodosta, sen kaarevuudesta ja kynsiin kohdistamastasi rasituksesta.

Vaihe 3: Onko kivaa? Hiki ainakin? Harkitse vielä poistoa ammattilaisella. Pari päivää poiston jälkeen itkettää, mutta sitten helpottaa. Ai ei?

Vaihe 4: Eespäin siis. Ota uusi, käyttämätön viila ja kallista siitä karkea pinta noin 45°  kulmassa kynnen ulommaista reunaa vasten. Jos reunat irvistävät, tähtää viilan reuna tarkalleen siihen kohtaan, jossa vaaleampi alue loppuu. Vältä edelleen oman kynnen viilaamista. Nitkuta pinnoitteen reunat ihan oman kynnen tasalle, niin että pomppua massan ja luonnonkynnen välillä ei tunnu. Jos kynnessäsi on kynsimuotoilijan jättämä viilausura, älä mitoita viilaustasi sen mukaan, vaan oman kyntesi tasalle.

Vaihe 4b: Jos kyntesi ovat akryyliä, voit kokeilla tämän vaihtoehdon tilalla/helpotukseksi myös asetoniliotusta. Kietaise asentonissa uitettu pumpuli muutamaksi minuutiksi kynnelle ja viilaa pehmennyttä akryyliä varovasti. Asetonin vaikutus katoaa kynneltä nopeasti, joten koko kynsi ei millään liukene asetoniin alle vartissa. Geeliin asetoni ei tehoa.

Vaihe 5: Silota viilausjäljet kynneltä pehmeällä viimeistelyviilalla, mutta älä käytä sitäkään luonnonkynnellä.

Vaihe 6: Lakkaa. Paljon kynsilakkaa. Mikä tahansa glitterinen lakka häivyttää kuoppia, pomppuja ja uria kynneltä, joten suosi sitä. Lisää kerros lakkaa joka päivä.

Vaihe 7: Tarkista kynsien tilanne muutaman päivän välein. Viilaa lyhyeksi, ohenna ja nitkuta auenneita reunoja varovasti. Käsittelyn jälkeen lisää jälleen lakkaa.

Pidä suosiolla kynnet lyhyinä, sillä kun kärjessä on vielä massan tuomaa tukea mutta kynsipedillä ei, pienikin isku saattaa rytkäistä luonnonkynteen vaurion. Käyttele kynsiä mahdollisimman hellästi ja vältä tilanteita, jotka voivat päättyä luiskahdukseen.

Kynsien kasvamista voi jonkin verran vauhdittaa hieromalla sormenpäitä ja kynsinauhoja päivittäin. Hieronta vilkastuttaa verenkiertoa, joka edistää ravintoaineiden kulkeutumista kynsiaihioon ja sitä kautta osaltaan auttaa kynsiä kasvamaan. Pieni tuokio kynsinauhaöljyn kanssa muutaman kerran päivässä palkitsee viikkojen kuluessa.

Uuden koskemattoman kynnen kasvaminen kestää muutaman kuukauden, mutta eri mittaiset kynnet kasvavat eri vauhdilla. Peukalot ja pikkurillit hitaammin kuin muut.

Aika näyttää jaksanko katsella näitä glitterhirmuja viikkokaupalla vai luovutanko suosiolla ja kaivan asetonin esiin. Vihoviimeistä väkertämistä myös tämän hiutalelakan hinkuttaminen. Vaikka en ammattilaisena voi mitenkään suositella rakennekynsien kasvattamista pois, kysyn silti, varmuuden vuoksi, onko jollain rohkaisevia kokemuksia jaettavaksi?

Taustalla soi: Gloria Gaynor

8 Comments Lisää omasi

  1. Tibs sanoo:

    Kokemusta on! Vuosi siihen meni, mutta sitkeästi jaksoin ja nyt on omat kynnet ihan ok.
    Voit tsekata kynsieni vaiheita: http://www.shoptravelfood.blogspot.com/search/label/nails

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kadehdittavan pitkät kynsipedit, täytyy sanoa. :)

  2. Fifi sanoo:

    Itse vannoin vielä muutama kuukausi sitten, etten ikinä poista rakennekynsiäni. Sen jälkeen ajatus luonnonkynsistä alkoi hitaasti kutitella ja lopulta oli sellainen hiertymä mielessä, että ainut linimentti siihen oli poistattaa kynnet. Se tehtiin ammattilaisella. Tämän postauksen lukemisen jälkeen, tiedän, että se oli ainoa oikea ratkaisu. Kävi vaivattomasti, nopeasti, kivuttomasta ja omat kynney ja kynsinauhat jäivät siisteiksi. Vaikka omat kynnet ovat vielä ihan paperia ja tuntuvat alastomilta, on pakko tunnustaa, että minulla on ollut niitä ikävä. Otin rakennekynnet alunperin siksi, että purin kynsiä. Nyt kynnet ovat pysyneet pois hampaiden välistä ja koska tykkään esteettisestikin lyhyistä kynsistä enemmän kuin pitkistä, olen tyytyväinen päätökseen. Kattoo nyt sit kauan tämä pitää.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Rakennekynsissä on se hyvä puoli että hädän tullen ne saa aina takaisin. Jos ei kokeile olla ilman, ei tiedä pärjääkö ilman. Mä olen kynsiasioissa ihan sinut vaihtelun kanssa, mutta tukkapuolella olisi vielä asenteessa korjaamista. Ei, tukka ei ole mielestäni uusiutuva luonnonvara. Kahdehdin ihmisiä, jotka pätkäisevät lapaluuheiton kerrasta korvapolkaksi. Kynnet? Senkuin viette. :)

      1. Fifi sanoo:

        Ehkä se on siitä kiinni, kun kynnet yleensä kasvaa hiuksia nopeammin. Paitsi mulla, jolla hiusten juurikasvu näkyy viikossa. Siksi mä voin surutta saksia hiuksia, miten vaan, mutta kynsi kun katkee, tulee itku.

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.