Limeä ja lilaa

Sunnuntaihuomenta! Nyt kun työstän tätä rajausasiaa, saatte luvan tyytyä näihin homogeenisiin meikkikuviin. Tänään kokeilin varisevaisten kiinnittämiseen uutta pohjustajaa, joka ainakin ensinäpertämältä tuntui vähän tahmeammalta kuin tavallisesti käyttämäni Paint Pot. Tääplään sillä vielä muutaman aamun ja katsotaan sitten, onko aika julistaa kukkulalle uusi kuningas.

Luomilla hyyyvin pastellisen vaaleanvihreä puristepigmentti MAC Lime Ice ja rajauksena unelmanpehmeä kynä, MAC Pearlglide Designer Purple. Ripsityven rajauksen piirsin luomeen suoraan kynästä, mutta siipiosaan käytin litteää kulmasivellintä. Pientä fiksausta piti tehdä tänäänkin ennenkuin olin valmis laskemaan rensselit käsistä, mutta huomaan jo edistystä eiliseen. Täydellisestä ollaan vielä kaukana.

Huulet on tuhrittu kahdella eri punalla ja värit sulatettu yhteen kirkkaalla kiillolla. Pohjalle levitin beigensävyistä nudea (MAC Altered Beige), päälle töpöttelin räiskyvää neonpinkkiä (MAC Impassioned) ja kirkastuksen hoiti liukas mineraalikiilto (Youngblood Confessed). Poskipuna tuskin erottuu kuvista kummoisesti, mutta mainitaan se kuitenkin (koska tiedän että lukijoiden joukossa on tiettyjä poskipunafriikkejä). Tyttömäisestä hehkusta vastaa MACin Rosy Outlook.

Tällä ehostuksella viipotellaan menemään viimeinen tavallinen työpäivä pariin viikkoon, sillä huomenna pakenen maisemista viikon kestävään koulutukseen ja sen jälkeen alkaa  viimeinen pätkä kesälomaa. Tulkoon syksy ja sateet, seuraavaan kahteen viikkoon en ole lannistettavissa. Leppoisia oloja!

Taustalla soi: Natalie Imbruglia

9 vastausta artikkeliin “Limeä ja lilaa

  1. Ooh, ihana meikki! Lilaa ja pinkkiä kun on, niin mä olen in love ;) Ja todella nätit rajaukset sait aikaan!

    Mä olen niiiin kade sun poskipunavarastosta, sulta kyllä löytyy ihana sävy meikkiin kuin meikkiin. Postaustoive: Petran poskipunat! :)

    1. Se on vaan se pinkki, tarvitaanko sun hihkumiseen edes limeä seuraksi? :)

      Harkitsen poskipunakokoelman julkistamista. Jos keksin siihen ympärille jonkun nasevan kehyksen, niin teen jutun. :)

  2. Taas on niin kaunista että! Ja hitto vieköön, sä saat mut haaveilemaan hiusten tummentamisesta, näyttää niin järkyn hyvältä kun kaikki mätsää ihanasti ja silmät korostuu kauniisti! Tässähän menee pienen ihmisen pää ihan sekaisin! :-O

    1. Niinkö, voi että! :) Mä taas kuumeisesti odottelen että saan käsiini sellaisen punaisen hoitoaineen, että saisin vähän potkua tähän kovin ruskistuneeseen kuontaloon. Mutta tumma se on, sopii mainiosti vuodenaikaan. :)

  3. Yhdyn Sallan postaustoiveeseen: kaikki poskipunasi ja (mikä nyt onkaan suomenkielinen vastine tälle:) swatchit niistä. :) Eritoten Mac:sta, koska olen kehittänyt mäkkiin pakkomielteen käytyäni Helsingissä Mac:in pisteellä elokuussa. Nyt tarvitsen uusiin luomiväreihin sopivia poskipunia, mutta on vaikea tummempi ihoisten arvostelujen perusteella punia ostaa, kun ihon sävy ei ole lähelläkään omaa. Ja pakkomielteiseen käyttäytymiseen kuuluen mikään täällä Lapissa myytävä ei poskipunaksi kelpaa, täytyy saada lisää mac:ia.. :D

    Vitsit en taho uskoa miten hyvin sulla nyt on nuo rajaukset onnistunut! Pitäs varmaan itsekin käydä jonkun oikeasti loistavan artistin opissa kuuntelemassa itselle räätälöidyt vinkit, koska olisi mahtava oppia varmuutta kissarajauksen tekoon, vaikka se onnistuu usein, ei sitä kiireessä uskalla kokeilla koskaan.

    1. Sumplin jonkun hyvän viitekehyksen ja kirjoitan poskipunista jonkun ajan päästä. Jos ennen joulua ei kuulu, niin hätistelkää. :D

      Henkilökohtainen neuvonta on kyllä paljon hedelmällisempää kuin naistenlehtien ”kaikille toimii tämä” -neuvot. Varaa jostain vaikka kokonainen meikinopastus?

      Ja rajaustahan tarttis harjoitella joka ilta ennen meikkien pesua, mutta kun se meikkien pesu tuppaa ainakin mulla kulkemaan käsi kädessä sänkyynkaatumisväsymyksen kanssa, niin eipä sitä aina sitten jaksa. Mutta pitäisi, siinähän se varmuus karttuisi. :)

    1. Hih, no joo, onhan niissä vähän sellainen mehujääfiilis. :)

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.