Valkoisia iloja

Lumi sulaa hyvää vauhtia vesisateessa, joten korvataan valkovajaus kosmetiikalla. Piipahdin eilen hykerryttävissä kauneusbloggaajien kokoontumisajoissa, joissa ihanat kosmetiikkaystävät toimittivat minulle tekemiään hankintoja. Itse iltamista haluan turista myöhemmin ajan kanssa, mutta tähän väliin muutama epävireinen ”oOOh” ja ”a-a-AAAh” näistä valkoisista kullanmuruista.

Illamasquan alennusmyynnistä hankittu valkoinen nestemäinen Scribe-rajaus oli täysi turhuusostos, mutta niin hauska, että se vain pitää saada omistaa. Suunnittelen sille monenlaista käyttöä, mutta katsotaan moniko niistä päätyy blogiin saakka. Kämmeneen piirustamani hymynaama on muuten ollut jo muutamassa käsipesussa, eikä näytä haalenemisen merkkejä lainkaan. Aavistelen hyvää. Kiitos, Kaisuli!

MACin valkoinen Face and Body -meikkivoide on ollut ostoslistallani marraskuusta saakka, mutta päätyi haltuuni vasta nyt avuliaiden välikäsien kautta. Tykkään ohuesta meikkipohjasta hirmuisesti, mutta vaikka aiemmin vannoin että sävy N1 on iholleni täydellinen, se on valitettavasti vanhentunutta tietoa. (Jotain kalpeusasteestani kertoo äitini eilinen huoli hemoglobiinistani, kun hän näki tyttärensä poikkeuksellisesti ilman meikkiä. Jankutuksesta ei meinannut tulla loppua lainkaan – ”Ei ihmisen kuulu tuolta näyttää!” Vasta meikatun naaman nähtyään mami uskoi, että terveydentilassani ei ole vikaa.) Kun saan sekoitettua vaaleinta vakiovalikoiman sävyä ja tätä vaikeastisaatavaa valkoista, saan taas lakanaiholle kaipaamani ohuen viitan. Kiitos Elisa!

Loppupäiväksi luvassa aikuisen naisen hiekkalaatikkoleikkejä uusien keitosten parissa. Leppoisaa sunnuntaita!

Taustalla soi: The White Stripes

8 vastausta artikkeliin “Valkoisia iloja

  1. Hei! Osaatko sanoa MUFE:n Face and Body -meikkivoiteen hintaa Suomessa?

    1. Moikka! Pahoittelut, mutta MUFE:n tämänhetkisistä hinnoista en osaa valitettavasti sanoa. Netissä ei ole hinnastoa, joten nopeimmin saat vastauksen suoraan heiltä. :)

  2. Hyvä, että sait tämän lopulta! Jäin hieman miettimään Lontoosta palattuani, että lupasinko tuoda tämän sinulle sieltä. MACin tiskeillä oli sellainen hulina, että minua hieman hirvitti edes lähestyä niitä. Onneksi Elisa pelasti :D

    1. Onnea on reissaavat harrastekaverit <3 Mua vähän kiinnostaisi piipahtaa joskus jollain oikein suurella counterilla kurkkaamassa, millaista meininki siellä on. Köpiksessä ja Tukholmassakin oli jotain elämää, mutta joku suuri Lontoolainen kauppa, oi oi.. :)

      1. Siellä pisti silmään se, että suuri osa meikkitaiteilijoista oli miehiä. Ja vaikka ympärillä oli mitä kattavin valikoima eri selektiivisten merkkien ständejä, oli ruuhka MACilla aivan omaa luokkaansa.

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.