Vamppisilmät

 

Eilen ehdin pitkästä aikaa istua meikkipöydän ääreen kaikessa rauhassa ja panostaa illan meikkiin. Yllättävän yksinkertaisesti tämä vihreä synkkyys syntyi ja siitä innostuneena päätin kylmiltäni lätkäistä silmiin vielä irtoripset. Facebookissa tästä jo ilakoinkin, sillä kerrankos kävi niin että räpsyt olivat ensimmäisellä yrittämällä paikoillaan. Jee! Siitä ei nimittäin ole kauaa kun kauneussyntihaasteessa jupisin inohoavani irtoripsien kiinnittämistä omiin silmiin. No eilisen jälkeen kynnys on taas vähän matalammalla. Toisille irtoripset ovat varmaan ihan arkinen osa meikkiä, mutta täällä niitä kohtaan on koettu hienoista epäluuloa.

Meikki rakentui tumman pigmenttihässäkän ja vihreän rajauksen ympärille. Levitin luomille siveltimellä tummanpuhuvaa pohjustusta (MAC Paint Pot Blackground), jonka jätin ripsirajassa voimakkaammaksi ja häivyttelin kohti kulmakarvaa. Ihan kulmakarvan alta lähdin häivyttämään vastaan toisella, reilusti vaaleammalla pohjustuksella (MAC Paint Pot Soft Ochre), jotta musta väri ei ulottuisi ihan kulmakarvoihin saakka, mutta jotta ylempänäkin olisi jokin pohjustus johon luomiväri kauniisti tarttuu. Pohjustuksen jälkeen painelin luomelle sormin mustavihreää pigmenttiä (MAC Magic Spells), häivyttelin ja hivelsin sen sopivaksi ja lisäsin ihan luomen keskiosaan pikkiriikkisen vielä vaaleampaa pigmenttiä (MAC Lucky In Love), joka toi kaiken mustan keskelle vähän valoa. Rajasin silmät vihreällä kimalluksella (MAC Pearlglide Undercurrent) ja alaripsien tyvestä pehmensin saman rajauksen utuiseksi siveltimellä. Hyvin kevyesti lisäilin koko silmän ympärille punaruskeaa luomiväriä (MAC Mineralize Eyeshadow Fireside), joka toi värimaailmaan lisää ulottuvuutta. Sisäluomille musta kajal, yläripsiin kerros ripsiväriä, irtoripset paikoilleen ja valmista on.

Olen lopputulokseen todella tyytyväinen. Pitäisi vaan arkenakin nipistää se ylimääräinen vartti meikkausaikaa, niin tällaiset tehosilmät pääsisivät käyttöön muulloinkin kuin kerran vuodessa. Niin ja ne irtoripset! Niiden kanssa nynnyily loppuu nyt.

Mikä fiilis, meneekö ihan yltiöpäiseksi?

Taustalla soi: a-ha

18 Comments Lisää omasi

  1. Heidi sanoo:

    Tosi kiva meikki! Saako sulle tulla joskus meikattavaks? :)

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Saa tietty. :) Mieti milloin haluaisit tulla ja laita sitten vaikka viestiä. :)

      Tykkää

  2. JonnaH. sanoo:

    Tosi kaunis meikki! :)

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kiitos! :) Mua ärsyttää toi yks karva keskellä otsaa ihan ylipaljon, mutta noh, minkäs tässä enää jälkikäteen. :)

      Tykkää

  3. Juille sanoo:

    Ei todellakaan mene yltiöpäiseksi! Ihana! :)

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kiitos, kiva kuulla. Noi ripset tekee ison eron. :)

      Tykkää

  4. Eiko sanoo:

    Tykkään tosi paljon! Tosin pigmenttien kanssa puljailu tuntuu vallan vaikealta ja suuritöiseltä, mutta oikein kaunis lopputulos.

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      No kun se ei oikeastaan edes ole hankalaa. :) Mä annoin pitkään ennakkoluulojen hallita meikkaamistani, mutta eilenkin ihan äimistyin miten nopeasti ja siististi tämä look onnistui. Kunhan teet silmät ensin, kaiken varalta, ja käytät pigmentin paineluun sormia. :)

      Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kiitos!

      Tykkää

  5. Mohn sanoo:

    Oooh, ihana!! Just sellainen mun tyylinen, tykkään toooosi paljon! Värit ja kaikki natsaa niin nappiin, että! Ja ripset näyttää hyvältä!

    Sori kun olen ilonpilaaja, mutta minäkään en tykkää (enkä tykännyt ennenkään) irtoripsistä eikä se mulla ole koskaan merkinnyt mitään, että joskus niiden kanssa vaan onnistuu kerrasta. Kun siinä onnistumisten välissä saattaa olla useampi %¤&#%”/”¤%¤%#&/!!!-kerta jolloin pariin kertaan liimatut ripset lentäisivät seinään jos niissä vain painoa piisaisi viskottaviksi tarpeeksi pitkälle. Eli mun kohdalla ainakin aivan täysin mystinen juttu, että milloin onnistuu ja milloin ei. No, toivottavasti sulla ei ole asia näin vaan jatkossakin homma sujuu kerralla hienosti! Onhan ne nimittäin aivan upean näköiset!

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kiitos. :)

      Höh, kuulostaa huonolta ripsikarmalta. :/ Sama liima, samat ripset, samanlainen ripsiväri alla?

      Tykkää

      1. Mohn sanoo:

        Joo, enimmäkseen. Tosin mun Duo-liima oli hetken aikaa häviksissä (ja ennen kuin onnistuin sen hukkaamaan – tai siis unohdin mihin sen olin laittanut – jouduin käymään pöllimässä sen takaisin teinittären kätköistä, joissa se ehti myös hetken majailla ennen kuin tajusin lähteä sieltä sitä etsimään). Eli muutamat kerrat jouduin turvautumaan johonkin pilipaliliimaan. Mutta, mulla on sellainen mielikuva, että Duollakin olis ollut vaihtelevuutta onnistumisprosentissa. Ripset ei ole aina olleet samat kylläkään mutta on niissäkin ollut myös samoja.

        Olipas taas järkevä kommentti. ;-D

        Tykkää

        1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

          No onpa mysteeri. Toisaalta, tuo komsiikomsaa kuulostaa ihan mun eyelinerin piirtämiseltä, joten pystyn kyllä hyvin samaistumaan. Joskus vaan on huonompi päivä tehdä yhtään mitään. :D

          Tykkää

  6. Erika sanoo:

    oolalaa! mutta mikäköhän olisi hyvä vaihtoehto tolle MACin turkoosille rajaukselle? en viittis törsätä MACiin, kun tällaista meikkiä en varmaan käyttäis kuin satunnaisesti. pakko tätä meikkiä on jotenkin kokeilla! :)

    xo Erika
    http://nude.costume.fi/

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Hmm, jos vielä saat käsiisi sellaisen Maybellinen kesälookissa ilmestyneen turkoosin rajauskynän, joka näkyy esim täällä:

      http://viilankantolupa.bellablogit.fi/2013/07/14/turkoosit-hamahakkiripset/

      ..niin sillä saa osapuilleen samanlaista jälkeä aikaiseksi. Muista merkeistä en keksi kuin Goshin, mutta kyseisen merkin värivalikoimista en osaa sanoa mitään. :)

      Tykkää

  7. Päivitysilmoitus: Tapavihreä – Viilankantolupa

Haluan osallistua keskusteluun!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.