Bellablogien synttäreiltä saimme kotiinviemisiksi pienet nyssäkät Lumenea ja riemuissani kuorin sellofaanista lisää jo aiemmin kehumiani Gel Effect -sävyjä. Tuulen suhinaa sai nyt kaverikseen Perhosten leikkiä ja herkkulakkakokoelma kasvaa vinhaa vauhtia. Muutama muukin sävy odottaa kuvausta, mutta nämä lakat on nähtävä kynsillä. Pelkkä lakkapullo ei kertakaikkiaan tee koostumukselle oikeutta.
Kuvissa kaksi kerrosta värilakkaa. Ei pisaraakaan pikakuivattajaa tai päällyslakkaa ja silti lopputulos on niin kiiltävä, että kamera ei meinannut suostua tarkentamaan. Tähän koostumukseen kun saataisiin vielä muutama villi turkoosi kausisävy tai oikein rehellinen oranssi, sattaisin tikahtua onnesta.
Meinasin tikahtua onnesta myös näitä kuvia räpsiessä, sillä arvaatteko mihin kellonaikaan löytyi vielä kuvaamiskelpoista luonnonvaloa? Puoli kymmeneltä illalla! Hellllooou, kesä!
*Kynsilakka on blogin kautta saatu*
PS. Elsan blogissa tunnelmakuvia synttäreiltä. Kuvissa mm. allekirjoittanut työn touhussa, otsa rypyssä – aka meikkausilme.
No niin, tänään taas Anttilassa pyörittelin pulloja käsissäni ja teki mieli ostaa joku sävy kokeiltavaksi mutta ahdistuin, kun muistin himmeän määrän testaamista odottavia lakkoja kotona. Höh. Mutta on kyllä kaunis lakka ja upea kiilto:)
Sissi! Yksi lakka lisää, kaatuuko sun kokoelma siihen? Ei! :) Testaat sen nyt, kotimaisen designin nimissä. :)
Mä himoitsen lisää sävyjä koko ajan. :D Ovat kyllä ehdottomasti lempparilakkojani PITKÄÄN aikaan. <3
Jep, tosi kivoja! :)
Mä ostin viikko-pari sitten yhden, värissä auringonkehrä (11) ja pitää kyllä sanoa että oon todella pettynyt. En huomannut minkäänlaista ”geeliefektiä” lakassa, ihan yhtä samea kuin normilakat ennenkuin siihen päälle laittoi kirkkaan lakan. Väri oli ihan kiva eikä tuo nyt hirveästi lompakkoa rokottanut mutta ei kyllä eronnut tavan lakasta mitenkään.
Sulla tuo kyllä kiiltää kivasti, ehkä mun valitsemassa värissä on sitten koostumuseroa tms! Pitää vielä kokeilla, josko joku muu olis parempi :)
Höh, eikä! :/ Kuulin yhdestä toisestakin sävystä, joka käyttäjän mukaan poikkesi tästä superkiiltävästä koostumuksesta. Ehkä ne ovat vaan sunnuntaikappaleita? Hassua ajatella, että kokonaan viallista väriä olisi päästetty myyntiin.
Voisithan laittaa Lumenelle vaikka sähköpostia kuvan kanssa. Jos niissä on joku vika, niin osaavat lähteä selvittämään.
Testasin oman Auringonkehrän ja se toimi kyllä ihan yhtä loistokkaasti kuin kaksi aiemmin kokeilemaani väriä. Siinä sun kappaleessa saattaa tosiaan olla joku vika.