Bobbi Brown Makeup Manual

Lukaisin tämän Bobbi Brownin kirjan ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Nyt palasin vanhojen muistikuvien äärelle ja lehteilin kirjan läpi uudelleen. Muutama sananen lukukokemuksesta.

Kirjan parasta antia ovat sen visuaalisuus ja monipuolisuus. Kuvat ovat viimeisen päälle herkullisia ja niitä on paljon. Paperi on ylellisen kiiltävää, fontti selkeä ja ulkoasu harkittu. Kansien väliin on puskettu mojova määrä perusaiheita ihonhoidosta erikoisvälineisiin sekä mielenkiintoisia sivuharppauksia muun muassa sanahakemistoon ja kauneusalan henkilögalleriaan. Luettavaa riittää varmasti kaikille. Kirjan englanti on helppotajuista ja selkeästi etenevää ja kokonaisuudessaan kirjaa on mukava lukea.

Se mistä en teoksessa pitänyt, oli sääntöjen latominen. En ole meikkaussäntöjen ystävä muutenkaan ja kun ohjeet on vielä erikseen saneltu painettuun materiaaliin ns. auktoriteettiasemasta, niskavillani tönöttivät monessa kohdassa pystysuoraan ylöspäin. Monet värien ja eri koostumusten käyttöön liittyvät asiat ovat niin yksilöllisiä, että on täysin mahdotonta lyödä lukkoon yhtä ja ainoaa tapaa tai tuomita yksittäisiä keinoja vääriksi.  Toki vuonna 2008 painettu kirja on jo hiukan ajastaan jäljessä, mutta tuskin asiat ihan noin yksioikoisia olivat silloinkaan. Jyrkistä säännöistä voi olla apua niille, jotka aloittavat meikkaamisen opettelun ihan nollasta, mutta silti vaarana piilee liiallinen orjallistuminen kaavoihin, jotka eivät ole ollenkaan vedenpitäviä.

Muutamia esimerkkejä tuohtumukseni tueksi, poimittu oppaan kaksisivuisesta puuteriosiosta:
– Kirjassa väitetään, että kivipuuteri on luonnollisempi ja irtopuuteri peittävämpi – vaikka todellisuudessa kumpi tahansa voi olla kumpaa tahansa, kyse on tuotteen koostumuksesta eikä siitä, mihin muotoon se on pakattu.
– Väritön puuteri on aina ”elottoman” näköinen (ashy), eikä pue ketään. Mhm?
– Kellertävä puuteri taas tuo kirjan mukaan kaikille ihoille lämpöä ja sitä tulisi mahdollisuuksien mukaan aina suosia. Tästäkin olen kyllä eri mieltä, varsinkin täällä kalpeaihoisten pohjolassa. Keltainen voi yllättävän helposti näyttää liian keltaiselta ja hennon punapohjainen puuteri taas voi istua ihoon kuin valettu.

Kaiken kaikkiaan siis hiukan liian jyrkkiä linjauksia, väitän. Paljon hyödyllistä ja paikkaansapitävää tietoakin löytyy, mutta kehotan ammentamaan juttuja pienellä varauksella. Bobbilla on hyvin omanlaisensa tyyli ja samaa mantraa opetetaan myös kirjassa. Paljon hyvää ja paljon ammattimaista, mutta jonkin verran myös tarpeetonta yleistämistä.

Kirjan hyviin puoliin kuuluvat ehdottomasti kauniilla kuvilla havainnollistetut meikkitekniikat, joista on aloittelijan helppo ottaa mallia. Samaa tietoa ovat toisaalta nykyään blogit ja youtube pullollaan, mutta jos oppinsa imee mieluummin paperille painetusta musteesta, tämä kirja on oiva opas.

Yleisesti ottaen suosittelisin Bobbi Brownin Makeup Manualia kirjahyllyyn niille, jotka ovat kiinnostuneita luonnolliseen tyyliin meikkaamisesta ja haluavat oppia perusasioita. Kirjassa käydään läpi välineet, värioppia, ihonhoitoa ja pintapuolisesti vähän kaikkea kauneusmeikkaamiseen liittyvää. Vaikka se on jo muutaman vuoden vanha eikä enää täysin ajan tasalla, se kattaa kuitenkin nättiin pakettiin kasatut perusteet. Muistan meikkaamista aloitelleena imeneeni tietoa ihan eri tavalla kuin nyt, blogien ja meikkaamisen maailmaan jo vihkiytyneenä.

Mitäs te muut kirjan lukeneet olitte mieltä? Nostinko niskavillat pystyyn syyttä vai aiheesta?

6 vastausta artikkeliin “Bobbi Brown Makeup Manual

    1. Ja siis tosiaan, tietyissä raameissa nämä asiat voivat pitää paikkaansa, mutta kun ne on ilmaistu noin, niin..meh. Mutta t o i s a a a l t a, jos kaiken ilmaisisi niin kuin minä, kierrellen ja kaarrellen, tulisi kirjasta tuskin koskaan valmista. :D

  1. Tosta puuterista ja keltaisesta sävystä. Muistan kakarana omistaneeni Yves Rokkerilta pinkin puuterin (oli muuten hilettäkin joukossa, yllättävän pientä aikakauteen nähden) Näytti aivan mahtavalta ja freesiltä iholla, siis puuteri oli hennosti pinksuun vivahtava levitettäessä, jopa kuvat aikakaudelta eivät ole ihan syvältä tältä osin ;)

  2. Kiitos arvostelusta! :) Taitaapi teksti olla vähän liian ”määräilevää” mun lukumieltymyksiin nähden. Itse tykkään Aucoinin kirjoista, hän korostaa ihanasti sitä että mitään sääntöjä ei ole ja kaikkea kannattaa ainakin kokeilla. Upeita kuvia löytyy myös hänen kirjoistaan :)

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.