Toisenlaista tunnelmaa

Helei! Edelliseen julkaisuuni viitaten joudun nostamaan kämmenet korvien tasalle – toinen silmä on edelleen aivan sökö. Näen kokonaisuuden kannalta kohtalaisesti, uskallan ajaa autolla ja tohdin riekkua ihmismassan seassa Kansanpuistossa, mutta en näe eteeni niin tarkasti, että hotsittaisi käsitellä kuvia tai meikata. Odotellaan näön palautumista vielä hetkinen ja mietitään sitten paletti uusiksi, jos mitään ei tapahdu. Hirmu lykästys, että Kaisu lähetti tähän väliin nipun kuvia, jossa allekirjoittanut on naamioitunut liaaniksi. Saatte viihdyttää itseänne niillä sen aikaa kun Piraatti-Pete himmailee.

Toukokuiset Bellan synttärit, kuka muistaa? Kerroin meikanneeni kanssabloggaajia trooppisessa puutarhassa ja asettuneeni itsekin linssin eteen. Kuvia on tirskahdellut esiin jo Henriikan ja Anna-Marian blogeissa ja nyt on Puolisilmä-Peten vuoro. Suljen nyt poikkeuksellisesti hetkeksi suuni ja annan puheenvuoron teille. Puujalka-Pete ammattikuvaajan silmin:

MG_2087

Python-Pete? Lisää Kaisun Bella-kuvia näytillä täällä.

12 vastausta artikkeliin “Toisenlaista tunnelmaa

  1. Upeita kuvia kerrassaan! Näytät todella kauniilta! <3 Tuo jäkimmäinen on ehdottomasti mun suosikki. Siinä on jotain herkkää ja nukkemaisen kaunista.

  2. Wautsi, Petra! Komppaan Päiviä – jälkimmäinen on aivan huippu! Niin herkkä!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.