Kiltti merenneito

Teki mieli jatko-osaa pahalle siskopuolelle. Pikkuneiti-merenneidon versiossa on enemmän lapsekasta väriä, ohimoille kiivennyt ujo punastus ja tyttömäisen pussattavat sorbettihuulet.

Luomilla IsaDoran Gel Eyelinerit, joiden kanssa työskennellessä sai käyttää hiukan kärsivällisyyttä ja kuivatteluaikaa. Toki ne on tarkoitettu käytettäväksi rajauksena eikä koko luomella, mutta nillitän silti, että väriä oli hankala kerrostaa. Poskipuna on jotain voidemaisen aurinkopuuterin ja ysärin väliltä, mutta se sopi tässä lookissa hyvin tuonne poskipään takaosaan ja ohimoille nostettavaksi. Ehkä siis lähempänä sitä ysäriä. Trendi se on sekin ja aika koppava lajissaan – siltä alkaa olla jo vaikea ummistaa silmiä. Ennemmin ysäri kuin kasari, toisaalta.

Huulilla jälleen yksi sävy Lumenen uusista huulikiilloista, tällä kertaa se shimmerisempi versio, jonka koin maitoversioita pigmenttisemmäksi. Varsinaista shimmeriä silmäni ei siitä erottanut, mutta väriä jäi huulille ihan kivasti. Mutinoiden perusteella taitaa merenneitonen olla vähän uhmaiässä? Keksittekö tyypille vielä lisää rooleja?

Silmät/Eyes:
Urban Decay Eyeshadow Primer Potion Eden
IsaDora Gel Eyeliner #09 Aqua* + #08 Turqoise* 
MAC In Extreme Dimension 3D Lash

Kasvot/Face:
IsaDora Twist Up Blush & Go #88 Bermuda Bronze*

Huulet/Lips:
Lumene Wild Rose Pearl Lip Gloss #27 Reeds/Kaislat*

* * * * *

This ’Innocent Mermaid’ look happened as a counter reaction to this evil step sister I did a while ago. Had some trouble layering the IsaDora Gel Eyeliner to full coverage, but as it’s meant to be used solely as an eyeliner, no biggie. The way the blush is positioned is something new to me, quite 90’s I guess. It suits this look so yay, success! What do you think, do you too have an inner mermaid?

*Saatu/gifted*

10 vastausta artikkeliin “Kiltti merenneito

  1. Mahtava meikki! Niin värikäs ja pirteä :) Nyt tekee mieli apinoida joku samanlainen…

  2. Ensimmäisessä kuvassa meikki on tosi söpö. Aikani tuijoteltua nokkelanapokkelana huomasin toisesta kuvasta, että silmäthän on väritetty eri päin. Hauskasti huomaa värien vaikutuksen, toisessa sininen vetää silmää ylöspäin ja toisessa alaspäin :)

  3. Huikeaa väri-ilottelua! Piti tuijottaa tovi ennenkuin tajusin, että meikki on silmissäsi nurinkurin. Tekstin kitinästä koin ahaa-elämyksen, merenneidolla on PMS.;)

    1. Haha, PMS saattaa hyvinkin olla kyseessä tällaisella teinimerenneidolla! :D

      Kiitos, mätsäsin meikin vielä mintunvihreisiin kenkiin kun käväisin kaupungilla asioilla. Kyllä siinä taas muutama vastaantulija hiukan kohotti kysyvästi kulmiaan, että mikäs tämä tämmöinen. :)

  4. Ooh, ihana! Mäkin haluan jotain värikästä, mutta ei pysty, koska meikkiapatia ja helle. Jospas kuitenkin ryhdistäytyisin ja repäisisin kunnolla, kun nuo allergiaoireiden riivaamat silmätkin tuntuvat jo voivan paremmin. Pinkkiä ja turkoosia, hmm…

    1. Hmmm..! Ainahan sen sitten saa pois jos alkaa ahdistaa. :) Mulle pienikin väri-ilottelu tässä muuten painostavan arkikamppailun keskellä tekee ihmeitä. Vaikka se olisi luomilla vain muutaman tunnin. Suosittelen.

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.