eli tuttavallisemmin: Loppukesän loppuneet. Pitemmittä selittelyittä, arvon lukijat.
Tukkajutut:
Pantene Expert Collection Age Defy Shampoo*
Siirtyi muutaman kokeilun jälkeen siipan hyllyyn, josta omin sen takaisin sivellinsampooksi. Hiustenpesutuntumassa ei jokin osunut kohdalleen, mutta en valitettavasti osaa nyt analysoida mielenliikkeitäni tämän tarkemmin. Siveltimet sen sijaan puhdistuivat kivasti ja luonnonkarvaan jäi mukava mausteisen vaniljan tuoksu. Jopa puoliksi miehekäs, sanoisin.
Biozell Color Mask Chili Pepper*
Luottotuotteeni punaisen tukan ylläpitoon. Siis siinä mittasuhteessa, kuin sitä ylläpitoa ylipäätään jaksoin. Älkää tehkö pitkälle meneviä johtopäätöksiä tuotteen tehosta tämän meikäläisen kuontalon perusteella. Sitä olisi pitänyt käyttää useammin kuin kerran kahdeksassa viikossa. Edullinen, helppokäyttöinen ja näppärästi saatavilla.
Batiste Dry Shampoo Cherry
Kuivasampoiden aatelia! En edes tiedä monesko puteli on meneillään, mutta kaapissa näyttäisi yhden avatun lisäksi pesivän ainakin yksi avaamaton. Aina kun näen jossain halvennuksen, hamsteroin näitä aina kaksin kappalein. Toimii myös tummalla tukalla, lisäpisteet tuoksusta. Puolueellista, tiedän.
Nahka:
Lavera Shower Gel Lime Sensation*
Herkullisen tuoksuinen suihkugeeli, ehdottomasti yksi kivoimmista testaamistani. Jos joskus vielä löydän itseni tilanteesta, jossa suihkuhylly ja testauskaappi ovat suihkugeeleistä tyhjillään, ostan lisää tätä. Ellen hurahda suihkuvoiteisiin niin täydellisesti, etten enää halua geeliä lainkaan. Pitkän rönsyilyn loppulauselma: huipputuote, suosittelen!
ACO Summer Breeze Body Scrub Lilac Blossom*
Hienojakoinen vartalokuorinta, jonka tuntuma ihastutti loppuun saakka. Kukkaisa tuoksu ei ollut lemppareitani, mutta se ei ole tuotteen vika. Toimiva tuote myös kuivalle ja aralle iholle, joka pillastuu järeämmästä ruoppaamisesta.
Nivea Powder Touch 48h
Markettitarjonnan suihkedödö, jonka nappasin kerran avuksi hätätilanteeseen. Toimi mineraalikiven kanssa hyvin, kiireessä lähdin ovesta muutaman kerran myös pelkästään tämän turvin. Ei ollut mikään vuosisadan rakkaus, mutta positiivinen yllätys hintoineen kaikkineen. Testaan kirjoitushetkellä toista samankaltaista, mineraalikivigate on siis saanut melko yllättävän käänteen. Ei sillä, että olisin luopumassa kivestä, mutta ehkä hion sen käyttötarkoituksia vielä hitusen pidemmälle.
Nassu:
MAC Cleanse Off Oil
Meikinpoistoöljy, jota kuluu tasaisesti pullo toisensa jälkeen. Käytän sumeilematta myös halvempaa markettiversiota, mutta kyllä tässä on ihan erilainen ylellisyyden tuntu. Ja sikälimikäli sattuu välttelemään mineraaliöljyä, tämä puteli kannattaa merkata muistiin. Cleanse Off Oilin tuoksu on meikinpoistorutiinini parhaita puolia.
ACO Face Cleansing Milk*
Hajusteeton apteekkiputsari, joka ei herättänyt suurempia tunteita. Arvioni tuoksuttomista tuotteista ovat aina vähän vinossa asemassa, sillä tuoksu on tuotekokemuksessani varsin suuressa roolissa. Hajuttomuudestaan huolimatta tämä puhdistusmaito hoiteli hommansa luotettavasti ja sopi kuivalle ja kärttyisälle iholleni hyvin. Suosittelen kokeilemaan, jos olet halukas hakeutumaan apteekkikosmetiikan ja/tai tuoksuttoman kosmetiikan pariin.
Ole Henriksen Apricot Cleansing Lotion
Tästä jutustelin tovi sitten täällä ja valitettavasti kesäheilalle on nyt sanottava heipat. Jään kaipaamaan, mutta en raaski ostaa uutta.
Murad Clean Scene Gaga for Glow*
Nuorisokuorinta, jota tilasin uuden tuubin jo ennen kuin vanha ehti loppua. Ihastuin ja tulen käyttämään jatkossakin.
MAC Gently Off Eye And Lip Makeup Remover
Luottotuotteiden saaga jatkuu, parrasvaloissa kaksifaasinen silmämeikinpoistoaine, jonka olette tässä loppuneet-sarjassa nähneet ennenkin. Tykkään öljyisestä koostumuksesta hirmusti, mutta nyt otin vaihteeksi kokeiluun öljyttömän sisarversion. Suurin osa silmämeikistäni lähtee joka tapauksessa ykkösvaiheen öljyliotuksessa, joten heppoisempikin silmäputsari riittää. Jos käytät todella tujakkaa silmämeikkiä, joka ei ota irrotakseen ilman väkivaltaa, suositan harkitsemaan tätä. Ei onneksi mielestäni tuoksu ruusulta, vaikka enteet ovatkin ilmassa.
Lumene Bright Now Vitamin C Dry Skin Coctail
Tuttu tehohoito vuosien takaa otti ja tykästytti niin, että ostin varastoon toisen mokoman. Pidän tuoksusta, tuntumasta ja hintaa myöten koko käyttökokemuksesta. Jos maailma ei olisi pullollaan ihania hoitoöljyjä, käyttäisin tätä todennäköisesti enemmänkin. Katsotaan millaisen roolin se saa harteilleen kipakan talvi-ilman tullen.
Joik Silmaümbryskreem
Kiva ja edullinen silmänympärysvoide, joka joutui poistolaatikkoon ikänsä vuoksi. Olen itse asiassa ihan hilkulla pelastaa sen tästä pinosta vielä käsivoiteeksi, mutta silmien lähelle en sitä enää laittaisi. Luonnollisemman kosmetiikan varjopuoli on lyhyt käyttöikä, ei auta. Äh, puretaan giljotiini, käytän sitenkin purkinpohjat vielä kämmenselille.
Nassun väritys:
MAC Prep+Prime Natural Radiance
Pohjustusvoide, joka täyttää kuivan sekaihon vaatimukset. Jättää iholle aavistuksen liukkaan pinnan, johon mattaisempikin meikkivoide (tai toinen pohjustus) on helppo levittää. Toinen samanmoinen on jo käytössä. Luottopeluri, johon voin aina turvata.
MAC Brow Set Clear
Kulmakarvageeli, jonka käyttelin pois velvollisuudentunnosta lompakkoani kohtaan. Olen luovuttanut kulmageelien kanssa jo ajat sitten, enkä oikeastaan edes kaipaa omille haituvilleni pitoa. Niitä on ristissä niin hassu muutama vain, että minkään nestemäisen sutiminen sen harvikon sekaan tuntuu vähän ylimääräiseltä. Ihon värittämisestä olen tarkka, mutta varsinaiset ”karvat” saavat puolestani sojottaa mihin haluavat. Reppanat.
Raapimet:
Mavala Extra Mild Nail Polish Remover
Jonkin ostoksen kylkiäisenä tupattu kynsilakanpoistoaine yllätti positiivisesti. Poisti lakan, mutta ei kuivattanut kynttä. Erittäin kohtuullinen haju, edes kissat eivät irvistelleet. Hauduttelen vanhat pullonpohjat jonosta pois ja haen sitten lisää tätä.
Tuttuja? Vihamiehiä? Potentiaalisia ihastuksia?
Muutama tuttu tuote löytyi sun ”roskista” :) Batisten Cherryä olis kiva kokeilla ihan vaan tuoksun vuoksi!
Oo, kokeile! Jos tekstuuri on ennestään tuttu et voi olla tykkäämättä tästä yksilöstä! :)
Batisten Cherry on myös mun kylppärikaapin vakioasukas! En yleensä pidä mistään kirsikkaan liittyvästä, mutta tuoksu yllätti positiivisesti. Batisten XL-versio sen sijaan haisee aivan kauhealle vaniljakookosmoskalle.
Haha! Mä taas käytän sitä XL:ää säästellen sen takia, että lyhyessä tukassa se on helposti vähän stydi. :)