Tänään ratsasin kolme kaapillista kosmetiikkaa. Olen saattanut aiemminkin sivuta aihetta ’säilöminen’, mutta tämänpäiväinen jännitysnäytelmä ei ollut missään tekemisissä tietoisen keräilyn kanssa. Sullon kaikki mahdolliset kaapit täyteen avattuja purkkeja ja ihan hirveää sanoa, mutta hyvin todennäköisesti unohdan ne sinne.
Tämä pahvilaatikko sisältää melkoisen läjän muistoesineitä ja yhden lemmikin. Niin liikuttavaa – kaikkien aikojen ensimmäisestä muotoilunesteestäni oli tullut Flubber. Joltain kantilta tämä voisi tietysti vaikuttaa siltä, että yhteinen jännä tulevaisuutemme on vielä edessäpäin, mutta ehkä on aika jättää uskolliselle hyllynvartijalle hyvästit.
Löysin myös pussillisen vuotavia hotellisaippuoita, jotka olin säilönyt koska, tuota..niin. No ehdottakaa te?
Keräilyerään kuului myös kaksi jalkakylpyainetta jotka, nyt pidättäkää hengitystä, sihahtivat avatessa. Kaikki vanhat kiljumestarit tietysti tietävät, mitä se tarkoittaa, mutta tällaisen ulkoisesti nautittavan aineen kanssa ominaisuus on merkki siitä, että eron hetki on koittanut.
Nakkelin menemään ainakin tiun erinäisiä pullottavia tuubeja, joita en kahden ensimmäisen sihauksen jälkeen uskaltanut edes avata. Tänään opimme, että hylätyt vartalovoiteet lisääntyvät kaapissa keskenään kuin kanit. Niillä on täytynyt tulla aika pitkäksi pimeässä. Vai millä muuten selitätte tuoksun, jossa on yhdistetty mustaherukkaa ja viikunaa? Tai vaniljaa ja shimmeriä? Kuulostaa siltä, että varakas vanha mies on löytänyt itselleen puputytön.
Sopiiko tarjoilla iltapalaksi myös muutama muu hekumallinen mielikuva?
Itseruskettava vaahto, jonka viimeinen käyttöpäivä on mennyt umpeen vuonna 2008. Antiikkia antiikkia?
Talkki, joka heitti henkensä jo 2007 – anteeksi nyt vaan, mutta millä aikavälillä talkki edes vanhenee? Tai, älkää vastatko.
Aloe vera -geeli, joka on ostettu nousuhumalassa aurinkolomalla herran vuonna 2005. Ei nyt on pakko lopettaa, tämän pidemmälle psyykeni ei veny.
Kaiken tämän haravoimisen jälkeen kaapeissa on edelleen täysin hävytön määrä truutattavaa, hierottavaa, varisteltavaa ja vaahdotettavaa. Ehkä printtaan yhden kuvan tästä ryönälaatikosta avaamattomien tuotteiden kaappiin ja vietän sen edessä lyhyen hartauden ennen kuin seuraavaksi korkkaan mitään uutta.
Hävettää. Olisi minulle varmaan ihan oikein, että joutuisin nukkumaan yöni Tigi-Flubberin kanssa saman katon alla.
* * * * *
The amount of half-used products that I had to discard today. This story is quite sad, so let’s take a moment of silence to honour the soul of these poor little creeps. Sleep tight, don’t let the Bed Head bite.
Kiitos vertaistuesta.
Olen aloitellut samaa operaatiota. Heitellyt pois vasta kylppärikamaa; kasvoputsareita, saippuoita, suihkugeelejä, shampoota jne. Seuraavaksi vuorossa hiustuotteet ja itkettää ajatus käydä kasvotuotteiden kimppuun. Löysin eräästä blogista sellaisen kauhistuttavan linkin, jolla voin tarkistaa koska avaamattomat ja vuonna viisi jemmaan ostettuni voidepurkkini on valmistettu. Odotan kauhulla tuloksia….
Joo, toi on pelottavaa. Mä tuomitsen enimmäkseen aistinvaraisen perusteella. Jos haju tai koostumus ei ole muuttunut ja purkki ei pullistele, voi käyttää. Toki jos purkin kyljessä lukee että säilyy avattuna 12kk ja muistan käyttäneeni tököttiä viimeksi kolme vuotta sitten ennen muuttoa, voi luopua.
Mulla on taas kerran meneillään samantapainen projekti. Mulle kertyy ylenmääräisesti lähinnä värikosmetiikkaa ja hiuskamaa, joten vain niistä kategorioista tuotteita pääsee unohtumaan jonnekin. Nyt yritän oikeasti käydä raskaalla kädellä juttuja läpi ja ehkä luopua viimein jopa niistä Kryolanin pohjista…
Joo välillä on vaan _pakko_ tarttua toimeen. Nyt on olo kevyt, vaikka snadisti omatunto soimaakin. No onneksi suurinta osaa tuotteista oli kyllä hankintahinnan edestä käytetty. :)
Haha, kyllä tän postauksen lukeminen helpotti vähän omaa oloa. Ja haluaisin näyttää tän myös avomiehelle, jolla on aika vahvoja mielipiteitä mun kosmetiikka/kynsilakka/hiustuote/yms jemmoista. :D Myönnän kyllä, että olen aika hamsteri luonteeltani…
Juu, näytä ihmeessä ja välitä myötätuntoiset terveiset siipalta. Mähän en missään vaiheessa tarkentanut että moneenko kaappiin sitä kosmetiikkaa vielä jäi… :D
Tämä oli todellisuuttani vielä jokunen vuosi sitten :) Pari muuttoa auttaa harventamisessa suuresti. Flubber, hihih :D
Mun edellisestä muutosta on jo niin monta vuotta, että siitä ei ollut pelastajaksi. Savotta ohi, saa huokaista. :)
:D Mä luulin et vaan mun äiti saa kosmetiikkaa säilytettyä niin pitkään että purkin pohjalta löytyy superpallo.
Meitä suuren ikäluokan tyyppejä yhdistää tämä pahimpaan varautuminen. :)
Tunnen myötätuntoa psyykeesi takia, mutta samalla nauran melkein vedet silmissä. Tuo tigi-flubber on jo saavutus
Apua, missä minun kommenttini on. Itselläni siitä näkyy vain pieni osa. Sensuuri?? :)
Eiei, mitään ei ole sensuroitu. Ehkä se lipesi matkaan kesken? Jatka toki! :)
Tarkoitus oli kertoa omasta hyllyjen ja kaappien siivouksesta. Viime viikolla tein jotain ihan kamalaa. Hävettää tunnustaa, että roskikseen lensi VS:n vartalotuoksu ja -voide. Ei vaan pystynyt käyttämään. Henkilökohtaisista syistä :)
Jännä miten tuosta ensimmäisestä, valmiiksi kirjoitetusta kommentista tosiaan katosi liki kaikki :) Saavutus jo minullekin…
Olen tässä reilun parin vuoden aikana oppinut, että blogialustat elävät välillä ihan omaa elämäänsä. Hyvä kuitenkin, että tarina sai päätöksen. :)
Kyllä vähän itkettää VS:n puolesta, mutta henkilökohtainen on henkilökohtaista. Parempi onni ensi voiteilla! :)
Suosittelen samaa, mihin itse ryhdyin pari vuotta sitten. Jokaiselle tuoteryhmälle on maksimimäärä, minkä verran tuotteita saa olla samaan aikaan auki. Jos määrä on täynnä, uutta ei-vaan-saa-korkata-vaikka-se-olisi-kuinka-ihana ennen kuin auki olevien määrä on tipahtanut limitin alle. Sen itselle sopivan limitin voi oman tunnon mukaan miettiä (esim. onko se sitten kaksi tai viisi vartalovoidetta), mutta kannattaa kirjata ylös, ettei heti lähde lipsumaan. ;) Meikkejähän tämä ei tietenkään (minunkaan) kohdalla koske, koska ne ei lopu. Tämä aiheuttaa toki myös sitä, että testituotteet odottelee jonossa, mutta piruvie niin nyt vaan on hamsterin kohdalla oltava.
Amen.
No aaamen! Heti haluan tietää, minkälaisia viitearvoja itse noudatat? :)
Kävin just tän postauksen jälkeen tarkistamassa tilanteen! Hiustuotteiden ja huulirasvojen kohdalla ne oli lähtenyt ihan käsistä, mutta muuten olen pysynyt suht kaidalla tiellä. Esim. vartalovoiteita saa olla auki 4kpl (kevyempi, paksumpi, aloegeeli + villikortti), suihkugeelejä 3kpl, kasvovoiteita myöskin 4kpl (pari vaihtista aamuun ja iltaan), seerumeita 3kpl (aamu, ilta + random), naamaöljyjä 3kpl.. Naaman puhdistuksessa mennään kaavalla 2x ykkösvaihe, 3x kakkosvaihe ja 2x misellivesi. Hajuvesiä saa olla 50kpl, vielä ei ole mennyt yli! :D
Oho, aika rajat. Kasvovoiteita mulla on harvoin kahta enempää auki, mutta vartalovoiteissa kyllä törsään. Ehkä tähän asiaan pitäisi tosiaan paneutua. Hmm.
Ah, nousuhumalaostokset. Niistä sais aikaan vaikka kirjan :D
Tämä oli kyllä ihan perusteltu ostos sen yhden auringossa vietetyn laskuhumalan jälkeen – ainoa tökötti mikä taltutti reissukaverin aurinkoihottuman. Mutta joo, jos vaikka uuden tilalle. :)