Mustaa maniaa

Lankesin. En millään muotoa tarpeeseen, mutta alennusten houkuttelemana. Ihan reteästi massahysterian johdattamana pistin aikuismaisen käytöksen ja arviointikyvyn kaappiin ja korvasin järjenjuoksun Visalla. Vähän niinku pikkujoulut, mutta selvinpäin. Koska veronpalautukset ja työstressi ja halkeilleen asvaltin alta esiin houkuteltu kirjoitusverso, joka vielä muka kaipaa sitä sokeripalaa vahvistuakseen.

Pidin pään kylmänä sunnuntai-iltaan ja tyhjensin puolihuolimattomasti täyteltyjä virtuaalikoreja päättäväisesti, mutta kun yö kääntyi maanantaihin, alaselästä kuului naps.

black_friday

Sai neljäsosan halvemmalla kuin muuten, kuluu päivittäisessä käytössä, hulluhan se olis jos ei tässä säästäis, ei maksanut kuin muutaman dollarin, tätä sävyä olen aina etsinyt, kokeilen nyt kun saa halvalla ja vihoviimeisin sopulius: Niin monella muullakin on tämä.

Siis mitä! Naurattaa ja puistattaa samaan aikaan – yritänkö näiden ostojen turvin tavoitella jotain tiedottamisen ykkösketjua? Näillä naruilla? Haaahahahahahaaa, se juna on viheltänyt jo kuukausia sitten, turha hännystellä.

Puhdistusöljyn ostaminen varastoon, okei. Olen kokeillut monia ja vain yksi on näin hyvä, myönnetään tämä järkeväksi.

Tarvitsinko oikeasti vielä yhtä täydellisesti pinkin ja violetin väliin sijoittuvaa mattapunaa? No en.

Olisinko pärjännyt ilman uutta luomiväripalettia tai halpoja huulipunia, joita käytän lapsen kanssa ruokakaupassa? No – jjjoo!

Ja vaikka siitä kivasti pakatusta kosmetiikkakalenterista saikin hyvän alennuksen, oliko se paras loppusijoituspaikka niille vähille veronpalautuksille? Mmh.

Ostelitko itte? Tarpeeseen vai tostavaan? Mitäs nyt sitte?

5 Comments Lisää omasi

  1. Liisa sanoo:

    Nosiis. Mustiin asioihin en haksahtanut, mutta nyt kyborgimaanantaina vähän napsahti. No onpa tulossa sukkaa ja muuta :’D

    1. :D ”Sukkaa ja muuta” ei kuulosta yhtään niin itsetutkiskelua vaativalta.

  2. Tein viisi tilausta. Noin 70% niiden sisällöstä oli sellaista, jotka olisin muutenkin jossain vaiheessa hankkinut. Loput oli mielitekoja ja ehkä ihan vähän täytettä kohti ilmaisia postikuluja (en myönnä).

    1. Postikuluraja, tuo aikamme ies.

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.