Jäätelöjoulukalenteri 2019

Okei, te pyysitte – minä toimitan!

Keulin joulukuun alussa Instagramin storyissa Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan Jäätelöjoulukalenterin äärellä ja sain aikaan viestirynnäkön inboksiin. Mikään, siis yksikään aiemmin julkaistu story tai kuva, ei ole saanut aikaan vastaavaa kansanliikettä ja kun luukkujen availu storyissa sitten hiipui, sain perääni vielä lähipiirin Whatsapp-viestit, joissa vaadittiin saada tietää mitä luukuista paljastuu.

jaatelo_joulukalenteri_2019

Okei, ymmärrän! Vilautin verkkosukkaa, laskin helman ja kävelin pois. Pyysitte kohteliaasti, joten palataan aiheeseen. Haluan jättää jäätelöjoulukalenterista jälkeni internetsin historiaan myös sillä kulmalla, että riittävästi mellastamalla saamme tästä vuosittaisen perinteen. Ehkä lastenlastemme on johdollisen puhelimen lisäksi vaikea hahmottaa aikaa ilman jäätelöjoulukalenteria?

jatski_kalenteri

Jäätelöjoulukalenteri löysi luokseni Purkkimafian verkostojen avulla, sillä kun heti lehdistötiedotteen luettuani tiedustelin saatavuutta valmistajalta, Turussa ei ollut vielä yhtään jakelijaa, enkä halunnut ottaa riskiä tämän jätskikalenterin missaamisesta. Oma kalenterini on siis ostettu Lauttasaaresta, jossa kaikki hip ja pop jo tapahtuu, kun muualla vielä jahkaillaan.

Jäätelöjoulukalenteri sisältää 24 pikaria, jotka kätkevät sisäänsä jäätelöä, sorbettia tai semifreddoa. Viimeisin on jonkinlainen jäädyke, jonka luonteenlaatu ei ole allekirjoittaneelle ennalta tuttu, mutta tässä aihepiirissä on varaa suhtautua avoimin mielin.

jaatelo_joulukalenteri

Enne luukkujen tarkempaa analysointia vielä sellainen nopea spoiler, että jokainen pikari on ollut nautinto. En tiedä ehtikö kukaan edes epäillä muuta, mutta varmuuden vuoksi.

Luukuissa 1-8 on ollut seuraavia makuja:

  1. Sitruunasorbetti
  2. Mangosorbetti
  3. Suklaajäätelö
  4. Appelsiinisorbetti
  5. Vaniljajäätelö
  6. Polkajäätelö
  7. Basilikajäätelö
  8. Pistaasijäätelö

Olen erittäin perso sekä sitrukselle että sorbetille, joten näistä ykkössuosikiksi nousi vähemmän yllättävästi appelsiinisorbetti. Sitruuna- ja mangosorbettikikin olivat raikkaita ja ihania, mutta appelsiinin äärellä tihrustin epäuskoisia liikutuksen kyyneliä. Sen kirpeys, voimakkuus ja suuhun jäähiutaleen lailla sulava koostumus saavat edelleen aikaan spontaania ynähtelyä. En ole vielä uskaltanut tarkistaa kuuluuko se jätskitehtaan vakiovalikoimaan, koska en ole henkisesti valmis eihin.

Suklaajäätelö oli tuhtia ja kuohkeaa, kuin jäädytettyä suklaavaahtoa. Pelkistetty vaniljajäätelö sopi täydellisesti itsenäisyyspäivään ja maistui juhlavasti aidolta vaniljalta. Polkajäätelö oli ainoa, joka on toistaiseksi ollut makuuni hiukan liian makea ja tuhti.

jaatelojoulukalenteri_sisalto

Basilikajäätelö oli yllättävän hyvää, vaikka käytän basilikaa ruuanlaitossa varsin vähän. Jos sanon, että vaniljan ja basilikan yhdistelmä muistutti lapsuuden kesien nurmikolle pudonnutta jätskipalloa joka piti silti syödä niin tiedän antavani negatiivisen ja täysin väärän mielikuvan – mutta en muutoin osaa kuvailla basilikajäätelöä. Hyvää se oli!

Pistaasijäätelö oli hyppy epämukavuusalueelle, sillä olen aina luokitellut pistaasin jonnekin sinne rommirusinan tuntumaan – siihen lokeroon, johon ei ole tarvetta koskea. Mutta siis, sehän maistui vain rapsakasti pähkinäiselle? Hyvää, runsasta ja täydellinen kaveri kahvikupille. Tämän aineiston äärellä näyttää siltä, että jos joskus haluan opetella syömään oliiveja, etsin käsiini oliivijäätelön.

vanhan_porvoon_jaatelojoulukalenteri

Jos tekin haluatte ensi vuonna osanne tästä vähän hullunkurisesta ideasta, että keskellä synkintä ja kylmyydellään vituttavaa talvea syödään joka päivä vähän jätskiä ja maistellaan vieläpä kokonaan uusia makuja, niin käykää tekemässä se selväksi Vanhan Porvoon Jäätelötehtaalle. Voitte myös vouhottaa tuossa alla kommenttiboksissa, niin välitän terveiset eteenpäin.

Tänä vuonna jäätelöjoulukalentereita tehtiin kokeiluluontoisesti vain 2000 kappaletta, mutta uskon että markkinaraolla on mahdollisuus muuttua railoksi. Kalenterin hinta oli noin 40€, jolloin yhdelle jätskihetkelle jää hintaa noin 1,70€.

Miltä kuulostaa, aletaanko rummuttaa?

 

12 Comments Lisää omasi

  1. Kukkis sanoo:

    Määkin haluan jäätelöjoulukalenterin! 🤤
    Terveisin oululainen.
    Kosmetiikkajoulukalenterit on ihan last season tämän rinnalla.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Oulu huudettu! En ehkä olisi valmis luopumaan kosmetiikkakalentereista kokonaan, mutta painiihan tämä nyt ihan eri sarjassa. <3

  2. Mä pohdin pitkään olisinko tämän kalenterin hankkinut, mutta niitä oli niin vaikeasti saatavilla että jäi sitten hankkimatta. Jäätelöjoulukalenteri on kuitenkin ideana tosi hauksa ja itse suurena jäätelön ystävänä kyllä arvostan! Toivottavasti vielä jatkossakin saadaan nähdä vastaavanlaisia kalentereita 🙂

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Joo hiukan piti nähdä ylimääräistä vaivaa, mutta jälkikäteen selvisi että Turkuunkin tuli isoon markettiin erä – en vain ollut riittävän kärsivällinen odottelussani. :)

      Ristin peukut ja viritän patarummut tehdäkseni parhaani tämän loisteliaisuuden vakinaistamiseksi. <3

  3. Lillinen sanoo:

    Kuinka julmaa ettei tällaista ihanuutta ole saatavilla kautta maan! :D Ostaisin siis heti jos voisin, terveisin kuopiolainen.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kuopio huudettu!

      Joo tämän kanssa piti varmaan kauppiaiden olla vähän aloittellisia, sillä erä oli pieni ja aikaikkuna kapea, mutta jokaisella julkisella kommentilla ja vaateella työstämme seuraavan vuoden erästä isompaa, parempaa ja paremmin saatavaa! <3

  4. Mimosa sanoo:

    Mie pistin meidän lähikaupalle tästä viestiä, he selvittivät nopeasti asian ja rahtikulujen vuoksi (70€) eivät tänä vuonna ottaneet valikoimaansa. Tämä siis meidän paikallisessa kyläkaupassa Joensuussa :D

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Ah, no höh! Pidetään peukkuja, että ensi vuodeksi <3

  5. LauraKatarooma sanoo:

    Tää on nyt elämän ja kuoleman kysymys. Rakastan jäätelöä ja mulla on nyt karvaan katkera olo, etten tienny tämmösestä ja nyt mulla ei oo tätä. (Tähän ainaki kymmenen itkuhymiötä.)

    Jos en saa ens jouluksi tämmöstä ni. Ni. Ni. En ala.

    Tilaan Ouluun tämmösiä. Kiitos. Muuten en kestä. Voiko tehä jo ennakkovarauksen?

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Eiiii, voi eikä! Argh! Ehdottomasti ennakkotilausta vetämään, tää kalenteri on ollut ihan lottovoitto. Ens vuonna herkutellaan yhdessä!

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.