En tiedä oletteko huomanneet, vai olenko onnistunut hämäysyrityksilläni jemmaamaan kulisseissa tapahtuvan kuhinan, mutta täällä on taas tavanomainen keväthärdelli päällä. Olen kuulemma lapsesta saakka ollut kevätnuutuja. Unentarpeeni lisääntyy ja yleinen hidastuminen hiipii hiljalleen lämpenevää kevätasvalttia pitkin luihin ja ytimiin. Nurinkurista, luulisi lisääntyvän valon ja pitenevän päivän tuovan kinttuihin ennemmin liikettä kuin lamaannusta. Toinen nurinkurisuus on, että keväälle tuntuvat aina kasaantuvan kaikkein suurimmat työkuormat. Kesällä lonkka on täydessä venytyksessä, syksyllä raajoja hiljalleen vetreytetään tulevaa työskentelysesonkia varten ja viimeistään alkuvuodesta eteen isketään ne viimeisetkin deadlinet, jotka kaikki erääntyvät samaan aikaan toukokuussa.
Tänä lukuvuonna olen pitänyt välimatkaa yliopistoon (vaikka sielläkin yksi sitkeästi keskeneräinen suoritus vielä ilkkuu, hittolainen!), mutta olen kehitellyt itselleni muutamia muita työkuvioita. Olen täysipäiväisesti töissä yrityksellä, jonka leipiin olen aina halunnut ja jonka maailmankuvaa ja ideologiaa arvostan. Olen täydellisen onnellinen nykyisessä työssäni, enkä tiedä johtuuko se kenties menneestä yrittäjätaustasta vai mistä, mutta 37,5 tuntia viikossa ei vielä tunnu työltä. Blogi on jo pari vuotta kulkenut rinnallani lähes päivittäisenä askareena ja haukkaa vuorokausipiirakasta tilanteen mukaan jotain tunnin ja kolmen tunnin välillä noin kuutena päivänä viikossa, mutta silti, silti koen että annettavaa vielä riittää. Kolmannessa työssäni voin yhtenä päivänä viikossa hyödyntää sekä päivätyön kartuttamaa tietotaitoani että intensiivisen yliopistopyrähdyksen pesämunittamaa akateemista osaamista. Ihan ammattilaiseksi en itseäni vielä tässä kielenpyörittelyssä kutsuisi, mutta teen sitä työkseni ilolla ja asiakkaani on tyytyväinen. Yksi täysipäiväinen ja kaksi osa-aikaista työtä saivat viime viikolla vielä yhden täydentävän osa-alueen kun harppasin takaisin opiskelun kiehtovaan maailmaan.
Opiskelemani aihe liittyy läheisesti menneeseen työhistoriaani ja on ikäänkuin paluu yrittäjyyden alkulähteille. Plaraan edessäni hohkaavaa 374-sivuista englanninkielistä tietokirjaa ja klikkailen jännittyneenä auki mentorini lähettämiä viikkotehtäviä. Essee- ja monivalintatehtävät ropsahtavat sähköpostiini torstai-iltaisin ja niiden palautus on tapahduttava perjantain aikana. Tällä viikolla saimme tulevan teoriatestin lisäksi eteemme ensimmäiset konkreettiset harjoitustehtävät ja olen maanantaista saakka helma suussa odotellut siihen tarvittavia materiaaleja saapuvaksi. Vielä ei näy eikä kuulu, mutta onneksi edessä on vielä kaksi kokonaista vuorokautta (joista vain 16h vietän päätyöni iltavuoroissa), joten reippain mielin edetään. Ja perjantain aikakäsitekin joustaa helposti keskiyöhön saakka.
Olen aiemmin ollut järkyttävä täydellisyyttä tavoitteleva stressieino, mutta jokin – liekö ikä, kokemus vai kovalla työllä ansaittu ammatillinen itseluottamus – on saanut tuon sisäisen kriitikon vaikenemaan. Vuorokaudessani on juuri sopiva määrä tunteja tämän kaiken pyörittämiseen ja vielä kun tiedän intensiiviopiskelun olevan määräaikainen projekti, sisälläni soljuu työmäärään nähden suorastaan hämmentävä rauha. Ja ilo. Tyytyväisyys ja mielihyvä siitä, että voin hyödyntää osaamistani näin monella työelämän alueella ja vielä kehittyä lisää siinä sivussa.
Niin että jos täältä ruudun takaa kurkkii tällainen muikea hymy, niin se on kuulkaa riemua siitä, mitä kaikkea maailmalla on pienelle ihmiselle annettavana kun vaan päättää levittää kädet ja ottaa vastaan. Nyt kupponen kofeiinia vasempaan ja tahmaiseksi kulunut hiiri oikeaan käteen ja kohti loppuillan savottaa. Voikaa hyvin!
* * * * *
This is my I’m-a-superwoman-and-I-know-it face. Someone might say I have a lot of work for one person, but I’m just happy to be a part of it all. Now back to work, see you soon!
Sä todellakin olet supernainen! Riemuitsen, kun lahjakas ihminen jaksaa käyttää monipuolisesti kykyjään ja vielä niin, että me muutkin saamme nauttia ja hyötyä siitä! :)
Kiitos, Päivi! Tää itsensä julkinen kehuminen on kyllä mielenkiintoinen psykologinen koe, heti teki mieli vähätellä sun kehuja et näääämänytmikäänsuperrrnainen, mut hittovie, nyt en lähe tähän. Niin olen! Kiitos! :)
(Linkkaa mulle tää keskustelu sitten huhtikuussa kun mun ripsiä ei enää löydä silmäpussien seasta!)
Lupaan!
Wouh! Supernainen! Olenpa (hyvällä tavalla) hieman kade sinulle. Mulla tuntuu, että päivissä ei ole riittävästi tunteja kaikkeen, mitä haluaisin. Sen lisäksi tuntuu, että teen kaiken vähän huonosti. Minullekin tuli uusi proggis teatterilla ja vietänpä tässä kevätkaudella vielä yhden ensi-illan. Jouduin sanomaan ei toiseen juttuun ja onneksi sanoin. En pysty olemaan kahdessa paikassa samaan aikaan, vaikka kuinka haluaisin.
Oot sä tehopakkaus! <3
Nyt on osunut onnekas tähtikuvio yläpuolelle ja kaikki luistaa kuin Clarisonic otsalla. Niitä toisenlaisiakin hetkiä on ollut (ja tulee olemaan), mutta nyt tuli sellainen fiilis että kirjoitanpa muistiin kun tuntuu hyvältä. Kaksi paikkaa yhtäaikaa on kyllä fyysinen mahdottomuus, samoin kokonaan unettomat yöt, joten ihan niihin saakka ei me tehokkaatkaan pyritä, eihän? ;)
Silloin pitää ymmärtää takoa kun rauta on kuuma, ei se muuten taivu takojan tahtoon! Ihanaa luettavaa! On todella sääli etteivät ihmiset enemmän hehkuta silloin kun sitä hehkutettavaa on, koska se hehku lämmittää ihanasti myös kanssakuulijaa/-lukijaa/-katsojaa. Kiitos!
Mä olen vähän sitä mieltä, että ei kai kukaan meistä oikeasti ole supernainen tai -mies mutta silloin kun hommat sujuvat niin niitä on mukava tehdä eivätkä työtkään tunnu työltä. En yhtään nyt tarkoita vähätellä sitä mielikuvaa superista, minulle sopii tietenkin sekin ajatus, mutta tulipahan vaan mieleen miten itse olen toisinaan mennyt hyvin hämilleni satunnaisista supernainen-tyyppisistä kommenteista ja ihmettelyistä, että miten sä jaksat ja pystyt. Koska itsellä ei vaan kerta kaikkiaan ole ollut sellainen olo, että asiat vaatisivat esim. jaksamista ja pystymistä ja olen tulkinnut sen johtuvan siitä, että minulla on ollut ilo. Ilo tehdä työtä, ilo harrastaa, ilo auttaa, ilo ihan mitä vaan, mutta sen mitä on tehnyt on tehnyt ilolla ja siitä on tullut hyvä mieli.
Sen takia ainakin minun on joskus vaikeaa vastaanottaa kehuja ja ihmettelyjä koska jään itsekseni – vilpittömästi – hämmästelemään, että mitäs ihmeellistä tässä nyt muka on…. Enkä todellakaan tarkoita, että ei saisi tai pitäisi kehua, totta kai saa ja pitää! Kehut ne naisen tiellä pitää! ;-) Alkoi vaan pohdituttamaan tämä asia ja pohdnta halusi väen väkisin pusertaa itsensä ulos tuolta näppiksen uumenista.
Ihana hymy ja aivan ihanat silmät!
Kiitos, mielettömän kiva kuulla! :)
Saan hyvin kiinni siitä mitä yrität sanoa ja uskon että olet totuuden äärellä. Kun asioita lähestyy oikeasta kulmasta ja oikealla mielentilalla, ne sujuvat keveämmin. Olen hiljattain kamppaillut myös sellaisen tunteen kanssa, kun tuntuu että jo sängystä nouseminen on liikaa. Ehkä sitä taustaa vasten on vielä mukavampi iloita aikaansaamisesta ja siitä, että kaiken tämän keskellä on helppo hengittää. :)
Munkin ensimmäinen ajatus oli supernainen, mutta toisaalta Mohnin kommentissa oli pointtia. Mulle tuli yhtä aikaa iso ilo puolestasi ja samalla pieni haikeus, koska itsellä on juuri nyt se sängystänouseminenkinonvaikeaa-vaihe. Mutta kyllä mäkin täältä vielä nousen ja jo nyt saan hyvää fiilistä tästä postauksesta, kaikki on mahdollista! :)
Kyllä, kaikki on mahdollista! Tiedän että se ei siltä tunnu silloin kun vaikea vaihe on meneillään (niitä kertoja kun väsymyksen itkeminen alkaa jo lääkäritalon käytävällä), mutta jos mun lamaannuksesta on aikaa vasta kuukausi, niin kyllä, suosta on mahdollista nousta. Mä sain hiukan lisäryhtiä aikatauluihin pienellä sovittelulla ja kun säännöistä on mustaa valkoisella, voin rentoutua kun tiedän että tämä on se mihin pyritään ja se _riittää_. Tsemppirutistus ihanalle ja viisaalle mafiasiskolle, ihan varmasti kaikki suttaantuu! <3
Kiitos <3
Ihana Petra. <3 Olet niin kovin kaunis tuossa kuvassa! Deadlinet pukkaa päälle täälläkin, mutta kummasti jaksaa sillä tiedolla että kun nää nyt pusertaa pois, niin koulu on DONE.
Kyllä, juuri näin! Höyryllä!
Sä oot kyllä niin mielettömän ahkera! Mäkin täällä vähän haikeilen, kun omat voimat ei tällä hetkellä riitä mihinkään. Pari-kolme vuotta sitten riitti ja tuntui kuin vuorokaudessa olis ollut 30 tuntia, niin hitsisti hommia ehti ja jaksoi tehdä. Nyt jo kaksi luentoa viikossa on liian rankkaa…
Ota kaikki irti energiasta ja hyvästä boogiesta! Muista kuitenkin myös levätä, pieni meditointihetki arkeen tekee terää :)
Kiitos muistutuksesta, pieni pysähtyminen on välillä paikallaan. Mä toivon että tästä tekstistä ei tullut sellainen olo, että jokaisen pitäis jaksaa venyä näihin mittasuhteisiin – se ei todellakaan ollut tarkoitus. Jokainen etenee sen mukaan mikä on omalle jaksamiselle hyvä ja tärkeintä on löytää oma tasapaino. Musta on ihan ihailtavaa että sä tiedät että toinen luento on liikaa, silloin kuulet itseäsi. Sä olet aina niin ihanan valoisa ja positiivinen, että välillä on vaikea edes muistaa että kulisseissa asiat voivat olla toisin. Olet ihana ja upea neito, Elisa! <3
Kiitos ihanista sanoista ja kehuista, tuli ihan tippa linssiin :) Kiva kuulla, että olen ollut seurassa energinen sillä se on se mihin panostan: kavereiden seurassa jaksan iloita ja rentoutua, pakolliset hommat on sitten ne missä suoritan hommat riittävän hyvin. Jos tentistä läpi pääsy riittää, niin sitten pyritään siihen. Jos 10 opintopistettä koko vuodelta on se minkä jaksan, niin se on sitten riittävän hyvä. Pienetkin askeleet on askeleita eteenpäin ja mieluummin sitä takapakkiakin ottaa hipsutellen mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään harppauksittain.
Jaksamisia sulle, olet viisas ja vahva ja ihana ja ihana ja ihana nainen!
<3
Mattimyöhäinen täällä hei – paljon voimaa ja valoa intensiivivaiheeseen! En tiedä mitä opiskelet tai mikä on päämäärä tai juuri mitään muutakaan, mutta joka tapauksessa: respect!
Kiitos, otan talteen! <3