Vanhojen lehtien havinaa

Törmäsin viikonloppuna kirjatorilla vaariin, joka myi vanhoja aikakausilehtiä. Niputin oitis itselleni maistiaisia eri vuosikymmeniltä ja nyt keittiössämme haisee vintiltä.

Aloitin selaamisen vuoden 1934 Suomen Kuvalehdestä ja olen pienimuotoisen tunnekuohun vallassa. Alkuperäisenä ajatuksenani oli tutkia lehdestä ajan kauneusjuttuja ja mainoksia, mutta uppouduinkin lukemaan artikkeleita. Olen aina ollut hiukan historiafriikki, mutta nyt täytyy sanoa että näiden kellastuneiden sivujen lehteily on jotakin aivan huikeaa. Surullista ja huikeaa. Mitä kaikkea onkaan Suomi-neidolla edessä.

Luin toki ne vähäiset saippua- ja uimapukumainoksetkin, mutta silti liikutuin eniten artikkelista ”Lakkaako sisävesiemme laivaliikenne?” sekä mainoksesta, jonka mukaan rahat ovat ”varmassa turvassa Helsingin Osakepankissa, omat varat 250,000,000mk”.  Voihan villat.

Ostin nämä lehdet ihan omaksi ilokseni, mutta koska itse vaikutuin ajan kuvauksesta näin voimakkaasti, ajattelin kysäistä haluatteko että räpsin sisällöstä tänne talteen tarkempia kuvia ja ajatusrimpsuja? Voidaan ensialkuun käsitellä vaikka niitä kauneusjuttuja, jos loikka sekä menneisyyteen että politiikkaan tuntuu kerralla liian suurelta. Väkisinhän aiheet liittyvät toisiinsa, mutta niin perinpohjainen perkaaminen ei ole välttämätöntä.

Alla esimerkiksi historiallinen kuvankäsittelynäyte. Mikäköhän oli medialukutaidon laita kansakoulun aikaan?

Olin ajatellut kirjoittaa teille muutaman sanan lehden hassuista jutuista tässä aamupalan ohella, mutta nyt muutin mieleni ja haluan sittenkin perehtyä ja kirjoittaa kaikessa rauhassa.   Historian tutkiminen on hirmuisen mielenkiintoista ja imee huomaamatta mukaansa, sillä ilman sitä ei olisi tätä.

Terkuin, teitittelyn ystävä.

Taustalla soi: Olavi Virta

20 Comments Lisää omasi

  1. Elisa sanoo:

    Kannatan! Historia on kiinnostavaa :) Äiti oli jostain löytänyt muutaman Tiede-lehden ja luin ne kannesta kanteen, erityishuomioni kohteena Egyptin ja Kreikan historia. Hienoa itsensäsivistämistä :)

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Agreed! Mulla ainakin lehtien lukeminen on jäänyt vähän sähkömedian jalkoihin, pitäisi panostaa printtimediaan enemmän. :)

      Tykkää

  2. Päivi sanoo:

    Ehdottomasti kiinnostaa!

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Noted!

      Tykkää

  3. Noviisi sanoo:

    Kiinnostaa. Meilläkin pitäis olla jotain tuolla tosin 70-luvulta. Ja suurin osa niistä on jotain Emäntä lehtiä :D

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Hihhi, ehdoton suola tällaiselle pilkkunatsille on kyllä tuo vanhempi kieli – kerrassaan herkullisia ilmaisuja ihan arkikäytössä. Sama koskee varmaan aikaa tästä 40v eteenpäin, tai en tiedä osaako omaan historiaansa koskaan suhtautua yhtä intensiivisellä palolla kuin sellaiseen, jota ei itse ole ollut elämässä – aika näyttää. :)

      Tykkää

  4. Taru sanoo:

    Kiinnostaa! Lapsena suurinta hupia mummulassa oli lukea niitä 50 vuotta vanhoja mitä, missä, milloin (tai jotn sinne päin) kirjoja :)

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      MMM? Niitä on ollut meilläkin! :) Myös ikivanhojen vinyylilevyjen plärääminen oli superhauskaa – oh the style, the style..! :D

      Tykkää

  5. Heidi sanoo:

    Kiitos yläasteen historianopettajalle, kun luetutti meillä muun muassa näitä vanhoja lehtiä, nappasivat minut jo silloin mukaansa! Hänellä itsellään oli selkeästi intohimoa ainetta kohtaan, ja tunnit olivat hyvin antoisia. Muistan, kun piirsimme opettajan mallista miesten ja naisten vaatetusta eri vuosisadoilta:) Yksi syy hinkuun lähteä opiskelemaan onkin siinä, että jos sinne ohjelmistoon saisi historiaa hieman hivutettua, vaikka itse ammattiin se ei liitykkään:)

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Mikään ei ole niin antoisaa, kuin aito palo! Ihanaa että hissanmaikalta löytyi, mulla olisi pari toisenlaista esimerkkiä omilta lukioajoiltani.. :)

      Tykkää

  6. Salla sanoo:

    Voi miten ihanaa, kirjoita ihmeessä lisää!

    Mäkin rakastan tietittelyä! Just apteekissa myyjä teititteli mua, siskoni oli kauhuissaan ja mä iloinen :)

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Täytyy sanoa, että nykyaikaan siirrettynä teitittely menee joskus hiukan mönkään, mutta siinä entisajan tavassa on kunnon glamouria, silloinhan teititeltiin ja rouviteltiin ihan kaikkia. Meidän mummi tekee sitä edelleen. :)

      Tykkää

  7. Juille sanoo:

    Kirjoita lisää, ehdottomasti! :)

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kirjoitan!

      Tykkää

  8. Johis sanoo:

    Vastaavia lehtiä on tullut museossa työskennellessä selattua :) Ihan mielellään niitä siis täältäkin voin katsella.
    Muuten, jos et halua säilytellä loputtomiin noita sitten itselläsi, niin kannattaa tarjota museolle niitä. Tosiaan ainakin Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseolla on noita varastoissaan.

    Tykkää

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Aijaa? Mielenkiintoista, enpä tiennytkään! Minkälaisista vuosikymmenistä puhutaan?

      Näistä vastikään ostamistani en heti luovu, mutta väistämättä jossain vaiheessa niitä isompia nippuja tulee vanhemman sukupolven poistuessa eteen – meillä tuo holtiton hamstraus kulkee nimittäin kummassakin suvussa… :D

      Tykkää

      1. Johis sanoo:

        Mitähän mää uskaltaisin sanoa noista vuosikymmenistä…Ainakin 30-50 -lukuja oli, mutta muistelisin, että vähän nuorempaakin tavaraa kyllä löytyi, eli 60-70 -lukujakin.
        Museoillehan otetaan jo nuorempaakin tavaraa kyllä talteen, koska nekin sitten jossain vaiheessa alkaa olla antiikkia. Oli siellä museolla jo Angry Birds -limukkatölkkikin tallessa tulevaisuuden varalle :D

        Tykkää

        1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

          Jännittävää! :)

          Tykkää

Haluan osallistua keskusteluun!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.