Loppuneet maaliskuu 2018

Maaliskuussa tyhjentelin pääosin hiusjuttuja, muutaman matkakoon, pari kasvonaamioasiaa sekä hyvästelin yhden huulipunan. Niisk.

loppuneet_ihonhoitotuotteet

Ihonhoito

It’s Skin Collagen Eye Mask Sheet -silmänympärysnaamiolaput olivat heräteostos uudesta Hehkusta ja joutivat ostoskoriin lähinnä edullisen hintansa vuoksi. Kosteuttavien geelilappujen tuntuma iholla oli alkuluistelun jälkeen ihan hauska, hennosti viilentävä, ja kun 15 minuuttia tuli silmänympärysalueella täyteen, siirsin laput vielä hetkeksi otsajuonteita himmaamaan. Voisin ostaa lisää.

[comfort zone] All Skin Conditions Cleansing Milk** on vanhan tuotelinjan puhdistusmaito, jonka käytti loppuun siippa. Pehmoisen tunnun jättävä, perinteinen puhdistusmaito, jonka valmistus on jo lopetettu.

[comfort zone] Essential Cleansing Milk** on vakiovieras näissä artikkeleissa ja tällä kertaa tyhjeni pieni matkakoko, jota ei harmillisesti voinut täyttää enää uudelleen. Tuotefiiliksiä mm. täällä.

[comfort zone] Essential Micellar Water** -misellivesi tyhjeni myös matkakoossa ja tämän pikkupullon täytän ehdottomasti uudestaan. Kiva ja käyttis tyyppi paitsi kotioloissa, mutta erityisesti edukseen matkalla, kun rutiineja pitää vähän oikoa. Aiempia rakkaudentunnustuksia voitte lukea täältä.

It’s Skin Avocado High-Nutrition Mask Sheet -kangasnaamio eksyi käsiin samalla Hehku-reissulla kuin silmänympäryslaput ja toimi kategoriassaan hyvin. Maitomainen, kosteuttava seerumi imeytyi iholle kivasti, mutta en ole vielä niin erityinen kangasnaamioharrastaja, että osaisin analysoida käyttökokemusta kovin pitkälle. Edullinen, kiva, helppo ja saatavuudeltaan hyvä hankinta meille aloittelijoille.

Nivea Refining Clear-Up Strip -mustapäälaput osuivat käsiin yhdestä kosmetiikkaa säilövästä miljoonalaatikosta, enkä vakuuttunut. Sanottava on, että en tiedä miten vanhoja nämä jo olivat, mutta juuri mitään ei iholta irronnut vaikka lappu juuttui iholle vähän liian kovaa ja liimajäänteitä sai pyöritellä iholta vielä erikseen lappujen irrottua vähän niin ja näin. Vika saattaa olla myös käyttäjässä, mutta taidan silti diilata loput laput siipalle. Ei jatkoon.

loppuneet_hiustuotteet

Hiukset

Biozell Syväpuhdistava Shampoo* on käypä syväpuhdistaja kuivasampooaddiktille ja hintatasoltaakin eri kohtuullinen. Ostan muitta mutkitta lisää heti kun seuraavaksi suuntaan vähän isompaan ruokakauppaan. Syväpuhdistava pesu olisi hyvä tehdä muutenkin säännöllisesti, mutta vähintään aina ennen hiusten värjäystä tai sellaista kampaajakäyntiä, jonka tarkoituksena on tehdä pelkkä kampaus – mikä selittää sen miksi tuotteen pakkauskin on ehtinyt uudistua sillä aikaa kun saan oman pulloni käytettyä, heh.

Kirsikantuoksuinen Batiste Dry Shampoo -kuivasampoo on luottopakkini raskaan tukan freesaamiseen ja pesuvälin pidentämiseen ja hamstraankin tätä jokaisesta eteen sattuvasta alennusmyynnistä. Addiktioni tasoa kuvaa parhaiten kai se, että säilytyskaapistani on yksi kokonainen laatikko omistettu pelkästään Batistelle. Perusteluja voitte kurkistella täältä.

Davines Melu Shampoo on osa vastasyttynyttä Davines-rakkauttani ja pullo kesti käytössä käsittämättömät viisi kuukautta, vaikka tukka ulottuu pitkälle puoleen selkään ja on paksu kuin mikä. Pikkiriikkinen kolikon kokoinen annos riittää, sillä se vaahtoaa pehmeästi ja pesee tukan yhdellä vaahdotuksella miellyttävän puhtaaksi. Davines-diggailuni syihin voitte perehtyä tarkemmin täällä.

Grow Gorgeous Scalp Detox Exfoliating Pre-Wash Treatment -hiuspohjakuorinta tuli Look Fantasticin joulukalenterista. Viilentävä kuorintavoide oli käytössä ihan ok, mutta näin runsaan tukan kanssa pääsisi helpommalla jonkin nestemäisen ja nokkakärjen yhdistävän tuotteen kanssa, sillä kuorivia rakeita huuhtoutui tukasta vielä hoitoaineen mukana, vaikka luulin saaneeni kaikki pipanat pois jo kahdella aiemmalla huuhtelulla. Etsinnässä on jokin hiuspohjaa kuoriva tuote, mutta tätä tuskin ostan lisää. Lyhyemmällä tukalla voisin kuvitella tämän olevan ihan kelpo tiimiläinen.

mac_huggable_lip

Meikit

MAC Huggable Lipcolour Cherry Glaze jouti valitettavasti siirtyä Back 2 MAC -hylsyjen joukkoon autuammille punailumaille. Geelimäinen, huulille tiukasti tarttuva puna oli käytössä ihan kiva, mutta koska vereni vetää pääasiallisesti joko jykevien mattapunien tai kimmeltävien ja kevyiden huulikiiltojen luo, en lopulta tullut käyttäneeksi tätä niin paljon kuin ihanan kirsikkainen ja kiiltävä sävy olisi ansainnut. Käytössäni on vielä rutkasti tätä vanhempiakin huulipunia, mutta tämän haju ei valitettavasti jättänyt tulkinnan varaa, joten koostumuksien säilyvyydessä lienee eroja.

viilankantolupa_loppuneet_maaliskuu_18

**Oman talon tyyppejä, teen töitä tämän tuotteen parissa
* Saatu blogin kautta 

One Comment Lisää omasi

Haluan osallistua keskusteluun!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.