Iiiiiiihana #sunsethair on keinahdellut mukana nyt liki kaksi kuukautta ja harmaan tyvikasvun oli aika väistyä. Kaksi kuukautta (tai tarkasti ilmaistuna 7 viikkoa) on mielestäni järkevä värjäysväli sekä kemikaalialtistuksen että rahankäytön näkökulmasta. Olin varautunut tukkaremonttiin useammin, mutta toki olen tyytyväinen näin.
Koska violetti sävy on levitetty vaalentamattomaan hiukseen, sen vierestä puskevan tukan harmaus ei näytä täydelliseltä katastrofilta. Toki kaljuuntumisvaikutelma näyttää pahemmalta ylhäältäpäin (suunta, josta suurin osa minua geneettisistä syistä katselee), mutta koska tämä suunta ei itselle näy, voin viisveisata tästä huomiosta. Ja suurimman osan ajasta tukka on joka tapauksessa suttunutturalla, jolloin tyvikasvu näyttää vain pakenevalta hiusrajalta ja sen vaikutelman kanssa olen omalla otsakorkuudellani oppinut sinuiksi.
Tutkailimme kampaajan kanssa tilannetta ja totesimme, että violetin tyvivärin lisäksi voisimme voimistaa keskiosan haaleaksi valahtanutta pinkkiä ja liu’uttaa sitä hieman alemmas kohti latvaa, jotta oranssi osuus ei näyttäisi liian hallitsevalta. Tämän lisäksi nyrhittiin latvasta pois kaikkein rispaantunein osa. Projektin kesto oli tällä kertaa kiharruksineen kaikkineen neljä ja puoli tuntia ja jälleen lähetän lämpimiä ajatuksia kampaajalleni, joka jaksaa tehdä näin tarkkaa ja huolellista työtä. Näistä hiuksista vastaa siis Karoliina, jonka töihin voi tutustua instassa täällä.
Lopputuloksena on kokonaisuudessaan voimakkaamman sävyinen tukka, jonka pinkki keskiosa on nyt kooltaan hallitsevampi ja latvaan on ilmestynyt ilahduttavan neonsävyinen oranssinpinkki vaakaosio.
Yhteenvetona on sanottava, että olen edelleen todella tyytyväinen tähän shokkitukkaprojektiin, joka on ylittänyt kaikki odotukseni sekä tuomansa ilon että helppohoitosuuden ja kestävyyden osalta. Kahdessa kuukaudessa kaikki osiot haalenivat jonkin verran, mutta tukka oli edelleen kirkas. Ainoa kulttuurishokki on tullut vaalennuksen aiheuttamista kaksi-, neljä- ja kuusihaaraisten hiusten määrästä, johon en ole yhtään tottunut. Yritän välttää hiipivää kaksihaaraisneuroosia, mutta jos joku osaa neuvoa hyvät ja helposti kuluttajan saatavilla olevat kampaamosakset näiden haarahirviöiden siistimiseen kotona, olisin varovaisen kiitollinen tiedosta.
Bonacuren Sealed Ends latvasuoja on minusta vallan buenoa kamaa, ettei tarvi olla saksimassa niitä latvoja koko ajan :)
Aijaa? Tutustun! Mulla ei ole koskaan vaalennettu tukkaa ja siksi tää rispaantuminen tuli vähän yllätyksenä. 😅
Herranmunjeesus on toi kyllä upea tukka!!
Niin on! Siis paras tukkapäätös ikinä, heittämällä! 💜❤️🧡