Eilen julkaistu Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeistus Vaikuttajamarkkinointi sosiaalisessa mediassa herätti ajatuksen. Ohjeistuksessa todetaan näin: ”Yritys ei voi valjastaa työntekijöitään mainostamaan tuotteitaan minkäänlaisissa yhteyksissä yksityishenkilöiksi tekeytymällä.”

Pysähdyin pohtimaan ensisijaisesti kahta asiaa: Olenko bloggaajana yksityishenkilö vai en ja voinko aiheuttaa ongelmia työnantajalleni, jos en selkeästi avaa yhteyksiä blogiminän ja työminän välillä? Olen kypsytellyt ajatusta oman uratarinani avaamisesta jo jonkin aikaa, joten tulkittakoon tämä merkkinä siitä, että on aika lisätä läpinäkyvyyttä blogissa.

En ole aiemmin halunnut mainita työnantajiani nimeltä, sillä koen, etten edusta heitä vapaa-ajallani. Jako ei tietenkään ole näin yksiselitteinen, varsinkaan kun blogi ja työ liikkuvat samassa aihepiirissä, mutta tähän saakka olen pelännyt että blogijorinat yhdistetään työminään, joka luonnollisesti kommunikoi ja edustaa hieman eri tavalla ja tyylillä. Ehkä nyt on vain hypättävä kylmään veteen ja raotettava blogia reunustavaa painavaa ja vähän pölyistä yksityisyyden verhoa.

Aloitetaan alusta. Miten kauneudesta piittaamaton poikatyttö päätyi luomaan uraa kauneusalalla ja miten kokonaisuuteen nivoutui intohimo kirjoittamiseen?

Kirjoittaminen ammattina, askel 1: Avustajana sanomalehdessä

Ihkaensimmäiset työni liittyvät kirjoittamiseen. Pääsin mukaan Turun Sanomien nuorisopalsta Extremen kirjoittajaporukkaan ja kirjoitin yhdessä ikäisteni nuorten kanssa viikottain lyhyitä artikkeleita ja kolumneja lauantaisin ilmestyvään liitteeseen. Ujolle landepaukulle työ muistiinpanolehtiön ja kynän kanssa oli aluksi haastavaa, mutta juttujen ideointi ja viimeistely ryhmässä opettivat paljon. Tämän työn parissa opin myös, etten todennäköisesti koskaan tulisi hakeutumaan haaveammattiini toimittajaksi. Rakastin kirjoittamista, mutta en pitänyt toimittamisen aiheuttamista aikataulupaineista enkä siitä, että lopputulos piti muotoilla lukijan kannalta ihanteelliseksi, ei minun. (Kärsin samasta kikkailusyndroomasta yhä, mutta nykyisessä työssäni voin onneksi esiluettaa tekstejä kriittisellä kollegalla, joka palauttaa haihatteluni maan pinnalle.) Vuonna 2004 kirjoitetun esimerkkiartikkelin voit myötähäpeäsormien läpi lukea täältä.

Täysi-ikäistyttyäni pääsin töihin hampurilaisravintolaan. Täällä Turussa hampurilaisten ääreen on luonnollista ja helppoa hakeutua, sillä tarjontaa työpaikoista riittää. Työ on kiireistä eikä aina kovin palkitsevaa, mutta se opettaa valtavasti ryhmätyötaitoja, paineensietokykyä sekä monen asian yhtäaikaista hanskaamista. Työskentelin päätoimisesti pienessä ravintolassa jossa tehtiin paljon vuoroja yksin, mutta heitin lisäksi keikkaa muutamassa muussa ravintolassa. Keikkatyön myötä pääsin syventymään isompaan tiimi- ja esimieskulttuuriin sekä edelleen hymyilyttävään yötyökulttuuriin, jossa tiskin toiselle puolelle valui jos jonkinlaista sankaria. Niissä vuoroissa ei ollut tilaa tosikoille. Tein noihin aikoihin aivan liikaa töitä, sillä täydet tunnit omassa ravintolassani saivat usein seurakseen 3-4 viikottaista lisävuoroa muista paikoista, joiden palkat maksettiin eri yritysten kautta, eikä kellään muulla kuin minulla ollut kokonaiskuvaa työmääräni laajuudesta. Nuorena jaksoin, mutta enää en lähtisi moiseen kikkailuun. Varsinaisen työn kuvausta en tähän hätään digimuodossa löytänyt, mutta tämä kolumni kertoo paljon tuolloisesta elämäntilanteesta ja -hallinnasta. Tosi juttu, valitettavasti.

Ammattina kauneus, askel 1: Kynsikoulutus

Parillan ja vesihanan väliä ravatessani havahduin huomaamaan, että aina pitkinä kasvaneet kynteni eivät enää pysyneetkään ehjinä.  Aloin kiinnittää niiden hoitoon huomiota, mutta tulokset eivät mairitelleet. Koska töissä ei saanut pitää kynsilakkaa, aloin jonkin ajatusmutkan kautta perehtyä rakennekynsiin ja pian olinkin ilmoittautunut kurssille, jossa niiden muotoilua opeteltiin intensiivisesti kaksi päivää. Rakennekynsikurssin käytyäni jatkoin hamppariuraa vielä tovin, mutta pian olin perustanut toiminimen ja ryhdyin tekemään työkseni rakennekynsiä. Oikiksen pääsykoemateriaalit jäivät siinä rytäkässä lukematta ja heittäydyin kauneudenhoitoalan vietäväksi.

Kynsiyrittäjän uraa kesti kokonaisuudessaan noin yhdeksän vuotta ja nämä vuodet ovat olleet korkeakouluni asiakaspalvelussa, kun kaikesta, siis aivan kaikesta on pitänyt kantaa vastuuta itse. Yrittäjyydessä sinänsä ei ollut mitään vikaa ja hirviömäisellä työmäärällä jäi mukavasti rahaakin käteen, mutta vaikka asiakkaat olivat ihania ja nautin työn vapaudesta, jokin työn sitovuudessa ja vastuussa kuitenkin piiputti ja kaipasin irtiottoa. Hain yliopistoon opiskelemaan Englannin kääntämistä ja toisella kerralla pääsin rimaa hipoen sisään.

Kirjoittaminen ammattina, askel 2: Kääntäjäopinnot

Yliopistolla tempauduin paahtamaan opintoja läpi täydet lasissa ja keräsin ensimmäisenä opintovuonna reilut 70 opintopistettä. Naurettavaa hötkyilyä, mutta kohtuus ei ole koskaan ollut hyveeni. Opiskelujen alkaessa pistin siveltimet pussiin ja palasin töihin hampurilaisten ääreen, sillä yksioikoiset työvuorot oli helpompi sommitella kalenteriin kuin yksittäisistä asiakkaista riippuvat kynsiduunit. Samaan aikaan hakeuduin lisätöihin (koska mikään ei vaan koskaan riitä) baariin, jossa myös tapasin siipan – jei!

Puuskutettuani ensimmäisen vuoden aikana pääni pehmeäksi kääntämisen ja luovan kirjoittamisen opinnoissa, sain tarjouksen palata tuuraamaan vanhaa kynsikollegaa äitiysloman ajaksi. Hmm. Hyväpalkkainen vuosi tuttujen asiakkaiden parissa ja hetken tauko opiskeluista ja paistorasvasta? No, okei! Jätin opinnot tauolle, palasin tekemään kynsiä yrittäjänä, otin lisää lemmikkejä ja tulin raskaaksi. Jäin äitiyslomalle kynsistudiolta ja vaihdoimme kollegani kanssa vastuuta vuosien aikana karttuneen asiakaskunnan päävastuusta kokolailla läpsystä. Ihanat, ymmärtäväiset asiakkaat! Olen tosi iloinen ja otettu, että osaan asiakkaista on säilynyt yhteys aina tähän päivään saakka.

Jossain näiden käänteiden välissä, alla ja aikana kirjoittelin kolumneja ja muutamia artikkeleita kotikyläni paikallislehteen.

Ammattina kauneus, askel 2: Meikkaajaopinnot

Jäätyäni äitiyslomalle jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni pysähtymään. Lapsi syntyi etuajassa ja vietti joitakin viikkoja sairaalassa. Kun saimme käärön kotiin, sohvannurkassa torkkuminen ei kerta kaikkiaan sopinut työnarkomaniasta kärsivälle luonteelleni ja lähdin kahden viikon nuokkumisen jälkeen opiskelemaan meikkaajaksi. Seuraavan puoli vuotta suoritin meikkaajaopintoja ja tein sunnuntaisin keikkaa kynsistudiolla. Meikkaajaopintojen myötä oma meikkipussini alkoi eksponentiaalisesti laajeta kulmakynästä ja ripsiväristä tähän nykyiseen poskettomuuteen. Olen siis opetellut haparoivin käsin meikkaamaan 25-vuotiaana ja silti luonut kauneudesta uran.

Kirjoittaminen ammattina, askel 3: Blogi

Meikkaajaopintojen päätyttyä aloin kirjoittaa Viilankantolupa-blogia Bellassa. Heittäydyin blogiskeneen täysin takki auki, sillä en ollut koskaan edes lukenut blogeja ennen kuin päätin perustaa sellaisen itse. Olen osaamisestani paljon velkaa Bellan ensimmäiselle omistajalle, joka otti riskin ja kaappasi minut siipiensä suojaan opettelemaan. Ensimmäinen blogipostaukseni oli runo.

Ammattina kauneus, askel 3: MAC-meikkitaiteilja

Kun meikkaajaopinnot olivat pulkassa, aukesi kotikaupunkini MAC-pisteellä osa-aikainen työpaikka, jonka jonkin sattumanvaraisen onnenkantamoisen myötä sain omakseni. Minkäänlaisia lahjoja minulla ei meikkaamiseen vielä tuolloin ollut, mutta olin ja olen herkkäkorvainen myyjä, jolla on vuosien kokemus asiakaspalvelusta. Koska työ oli osa-aikainen, tein puolet viikosta töitä yrittäjänä kynsistudiolla ja puolet MACillä. Kahden työn aikatauluttamiseen kyllästyi ensimmäisenä pomoni, joka tarjosi minulle täysipäiväistä työpaikkaa, jotta olen käytettävissä silloin kun tarvitaan. Haikein mielin pakkasin siveltimet kolmannen ja toistaiseksi viimeisen kerran ja hyvästelin vuosia rinnallani kulkeneet asiakkaat.

MACilla viihdyin useamman vuoden ja samaan aikaan blogiurani levitti siipiään. Nuo vuodet olivat aamusta iltaan täynnä kauneusjuttuja, tuotteita, purkkeja, meikkejä, tapahtumia, peeärrää, koulutusta, niksejä, ahaa-elämyksiä ja ehdotonta, kaiken nielevää MAC-hulluutta. Viimeisestä en ole päässyt täysin eroon vieläkään, mutta toisaalta, miksi pitäisi. Seison edelleen täydellisesti MAC-ideologian takana ja jos pitäisi tällä sekunnilla valita loppuelämäksi käyttöön vain yksi tuotemerkki, en epäröisi hetkeäkään.

Kirjoittaminen ammattina, askel 4: Luovan kirjoittamisen opinnot

Samaan aikaan MAC-työn kanssa palasin yliopistolle jatkamaan Luovan kirjoittamisen opintoja, sillä olin alkanut käytännönläheisen työn oheen kaivata akateemisia haasteita. Opintojen, työn ja blogin kylkeen sain tarjouksen ruveta kääntämään kynsiaiheisia tekstejä maahantuojalle, joka oli ottanut haltuun tuotemerkin, jonka parissa alun perin tutustuin rakennekynsien maailmaan. Ymmärsin ympyrän sulkeutuneen niiden jo hukatuiksi luulemieni kääntäjäopintojen kanssa ja tartuin tarjoukseen.

Ammattina kirjoittaminen ja kauneus, osa 1: Kauneusalan maahantuonti

Pyöritin monen vastuun palettia menestyksekkäästi hetken, mutta sitten vaihtelunhalu alkoi taas nostaa päätään. Rakastin MAC-perhettä, -tuotteita, -henkeä ja -asiakkaita, mutta en päässyt etenemään työssäni ja turhauduin. Kouluttauduin viikon kestävällä boot camp -leirillä kansainväliseksi CND Education Ambassador -kouluttajaksi ja siirryin töihin tanskalaiseen ammattikosmetiikan maahantuontiyritykseen. Kun aloitin työt maahantuonnissa, koin, etten voi puolueettomasti kirjoittaa blogia tuotteista, joiden maahantuonnissa olen itse mukana tai jotka kilpailevat edustamieni brändien kanssa ja  raskain mielin mutta ratkenneesta ristiriidasta helpottuneena lopetin blogin kirjoittamisen. Viilankantolupa oli tauolla vajaat kaksi vuotta.

Tanskalaisessa yrityksessä opettelin uuden kielen, totuin tekemään työtä yksin kotona ja otin laajaa vastuuta lukuisista kiinnostavista brändeistä. Tässä yrityksessä tuntimääräni oli ehkä ensimmäistä kertaa koko työurani aikana jotakuinkin järkevä, mutta toimenkuvani oli vähän turhan laaja. Vastasin kaikkien brändien materiaalien käännöksistä sekä painettuna että verkossa, asiakaspalvelusta Suomessa ja tuurausluontoisesti Ruotsissa, PR-yhteyksistä ja -totetutuksista, asiakkaille järjestettävistä koulutuksista ja niitä ympäri Suomea vetävistä kouluttajista, messuista ja oikeastaan kaikesta, mikä liittyi jollain tavalla Suomeen. Käänsin tekstejä tanskasta, ruotsista, englannista ja toisinaan saksasta suomeen ja hallinnoin kaikkia käytössä olevia (monesti tanskankielisiä) ohjelmia.

Opin hirvittävästi teknisiä asioita sekä ohjelmistotasolla että maahantuontiin liittyvien säädösten ja kommervenkkien osalta, totuin kulttuurieroihin, monikieliseen työympäristöön sekä jatkuvaan kiireeseen, stressiin ja alati muuttuviin tilanteisiin, mutta kahden vuoden jälkeen elimistöni pysähtyi.

En halua syyttää loppuunpalamisesta työtä, vaan otan täyden vastuun siitä, etten tunnistanut omia rajojani itse ennen kuin oli liian myöhäistä. Jäin sairauslomalle, sain monta vuotta myöhässä masennusdiagnoosin ja aloin lääkitä ja levätä itseäni kuntoon.

 

Ammattina kirjoittaminen ja kauneus, osa 2: Kosmetiikkaverkkokauppa

Palasin sairauslomalta töihin ja melko pian sain kiinnostavan työtarjouksen Ruotsista ja kun palaset loksahtivat kohdalleen, aloitin työt Elevenillä. Samaan aikaan elvytin kynsitöistä levolle laitetun toiminimen ja aloin tehdä vanhaan työpaikkaani käännöksiä freelancer-pohjalta.

Nykyinen työnimikkeeni on copywriter ja kattaa kaikenlaisen verkkokaupan markkinointiin liittyvän kirjoittamisen. Suunnittelen ja tekstitän mainosbannereita ja kirjoitan uutiskirjeitä sekä tuote- ja brändikuvauksia. Sama ruotsalaisyritys omistaa myös Nordicfeel-verkkokaupan, jonka osalta vastaan uutiskirjeistä ja mainosbannereista. Työkieli on vaihtunut tanskasta ruotsiksi ja sujuu nyt alkukankeuksien jälkeen jotakuinkin molempiin suuntiin.

Blogin osalta menossa on hidas nousu takaisin jaloilleen ja juuri nyt Viilankantolupa on ehdottomasti enemmän harrastus kuin työ. En kokenut paineita kuukausikorvausta vastaan bloggaamisesta Purkkimafiassa tai Bellassa, mutta onhan tässä harrastelijastatuksessa eri tavalla henkistä vapautta kirjoittaa mistä, miten ja milloin haluaa.

Ammattina markkinointi, askel 1: Digitaalisen markkinoinnin ja graafisen suunnittelun opinnot

Opinnot olivat tuossa jonkin aikaa tauolla, mutta nyt otin kevääksi avoimesta ammattikorkeasta siivut digitaalista markkinointia ja graafista suunnittelua, joista on hyötyä sekä päivätyössä että blogissa. Ihan juuri tällä hetkellä jos katsotaan kokonaisuutta, niin ohut vanne puristaa päätä aikataulujen kanssa, kun suunnitellut opintosuoritteet ovat jääneet lepäämisen jalkoihin, mutta sen opin itsestäni viime keväänä, että liialla yrittämisellä on omalla kohdallani vain ja ainoastaan huonot seuraukset. Kunnianhimoinen pitää olla, mutta mikäli omalla psyykellä on taipumusta vaarasignaalien vaientamiseen, olotiloja on kuunneltava vähän herkemmällä korvalla.

Juuri nyt olen perin juurin tyytyväinen työn ja blogiharrastuksen tasapainoon, eikä  lähitulevaisuuden suunnitelmissa ole muuttaa saavutettua rauhaa. Hymyilen ajatukselle, että olin lukion jälkeen pontevasti lähdössä opiskelemaan lakia, mutta valitsinkin sitten siitä ihan vierestä sen seuraavan vaihtoehdon, kauneudenhoitoalan. Muistan muutaman kerran vuosien saatossa törmänneeni osittain muita peilatessani tunteeseen, että olen vain kauneusalalla, vain meikkaaja tai vain kynsimuotoilija, kun vanhat koulukaverit luovat uraa juristeina, poliitiikassa, rahoitusalalla tai huolehtivat työkseen ihmisten  henkiinjäämisestä – mutta kun uratarinaa tarkastelee kokonaisuutena, on selvää että jokainen askelma on kuljettanut minua kohti nykyistä tasapainotilaa, jossa itse viihdyn.

Juuri nyt olen suoraselkäisen ylpeä siitä, mihin työ, harrastukset ja intohimot ovat työuraani kuljettaneet ja miten ainutlaatuisen kokonaisuuden olen onnistunut näennäisistä epäonnistumisista huolimatta luomaan.

En koskaan valmistunut kääntäjäksi enkä ole suorittanut aiheesta minkäänlaista  virallista pätevyyttä, mutta kiitos kielitajun ja työhistorian, löysin asiantuntijuuteni tarkasta aihelohkosta, jonka parissa olen työskennellyt menestyksekkäästi jo useita vuosia.

En saanut suoritettua Luovan kirjoittamisen aineopintoja loppuun, mutta opiskelluista kokonaisuuksista on ollut valtavasti hyötyä työssä ja tuotetun tekstin kriittisessä tarkastelussa. Lisäksi luovan kirjoittajan maailma on aina pikkuisen vinksallaan ja arkinen ympäristö pullollaan kiehtovia siemeniä, joista idättää tarinoita ja rinnakkaisia maailmoja.

Ainoa valmis tutkintoni on ylioppilastutkinto, jolla ei nykypäivänä kovin moneen työpaikkailmoitukseen kannata vastata, mutta laajat verkostot ja vuosien työ erilaisten kauneuteen liittyvien aihealueiden parissa ovat mahdollistaneet nykyisen tilanteen.

En ensisijaisesti suosittele kenellekään omaa urapolkuaan nyt sommittelevalle nuorelle ammatillisen tai korkeakoulututkinnon skippaamista, mutta saattaa käydä niinkin, että oma intohimo lopulta johdattaa sellaiselle polulle, jossa asiat riittävällä työllä ottavat ja järjestyvät.

Millaisia uravalintoja te olette tehneet? Oletteko ohjautuneet työhön opintojen kautta vai jotain muuta reittiä pitkin?