Kävipä kerran niin, että haksahdin sävyttämään vitivalkoista ihoani itseruskettavalla vaahdolla. Olen ajoittain hauskuuttanut itseäni ruskealla iholla ja siihen liittyvillä liitännäisseurauksilla, mutta millään tavalla vakiokäytössä itseruskettavat tuotteet eivät tässä taloudessa ole.

En tiedä minkä kohtauksen eilen yötä vasten sain, mutta kun olin tyytyväisenä hyräillen levittänyt vahvan vaahtomaisen itseruskettavan koko vartalolle, jäin pohtimaan valkoisten kasvojeni kohtaloa. Toki meikkipohjakokoelmani kattaa liki kaikki mahdolliset sävyt, mutta viime aikoina olen mieluiten ollut kokonaan ilman meikkivoidetta ja nauttinut hyvästä hoidosta ilahtuneen ihon luonnollisesta hehkusta.

En omista yhtään erikseen kasvoille suunnattua itseruskettavaa ja vartalolle levittämäni vaahtomainen iiärrä on jo niin vanhaa, etten tohtinut kokeilla, millaisen draaman kaaren herkkisnassuni siitä esittäisi. Joten – luonnollinen seuraus oli tietenkin varjostaa kasvot itseruskettavalla! Järkeilin, että varjostukset tuovat muusta vartalosta vaaleudellaan erottuville kasvoille hieman syvyyttä ja sävyä, mutta mikäli ihoni reagoisi vanhentuneeseen vaahtoon huonosti, yksittäiset alueet olisi vielä helpompi peittää kuin koko kasvojen katastrofi. Joten tulta päin!

Siinä vaiheessa kun lautasia yhteen hakanneet Homerit pääni sisällä ymmärsivät, mitä oli tapahtumassa, oli jo liian myöhäistä. Ruskea raita poskellani mietin, millaiseen syyhy(y)n vedoten voisin perua viikonloppuna odottavat  juhlat, sillä tämä ei voi päättyä hyvin. Koska puolet vahingosta oli jo tapahtunut, katsoin parhaaksi peilata virheen kasvojen molemmille puolille ja poskivarjostuksen jälkeen oli ainoastaan luonnollista jatkaa pelleilyä myös ohimoille ja hiusrajaan. Käytin levitykseen samaa kinnasta kuin vartalolle, koska muuten jo valmiiksi tyhmänrohkea levitys olisi ollut aivan liian tarkkaa ja helppoa.

Tuijottelin itseäni peilistä tyrmistyksen sekaisella kauhulla ja horjuin sydän paukkuen nukkumaan.

Aamulla peilistä katsoivat kaikkien läsnäolijoiden yllätykseksi ihan siivot varjostukset. Siis mitä, täähän toimii? Myöhemmin tänään sivistin itseäni maailmanlaajuisen tietoverkon avulla ja opin, että tämä tekniikka on ollut poppis vuonna 2015, joskin levitystä on tuolloin suositeltu meikkisienellä, eikä kämmenen kokoisella rusketuskintaalla. Olen siis sekä tyhmänrohkea että neljä vuotta myöhässä.

Kun äimistelin keskiöistä tyhmyyttäni Purkkimafia-tyttöjen whatsapp-ryhmässä, sain lohdutukseksi kuvia pisamista, jotka on tehty itseruskettavalla. Koska tämä ensimmäinen hyppy kylmään veteen ei mennyt riittävästi pieleen jotta olisin ottanut lopullisesti onkeeni, kokeilen seuraavaksi siis itseruskettavan roiskimista kasvoille hammasharjalla. Palataan!