MAC Skew – sinertävä, upea nudehuulipuna

linkit

No ohhoh, nyt on aikoihin eletty – Viilankantoluvassa esitellään suu maireassa hymyssä nudehuulipuna. Istu, puhalla ja pakahdu, sillä nyt on löytynyt kaikkien aikojen kaunein nudepuna.

mac_skew_viilankantolupa

MAC Skew on Frost-laatuinen huulipuna, jonka persikkainen sävy taittaa ihastuttavasti siniseen. En ole koskaan nähnyt vastaavaa huulipunaa, vaikka olen intensiivisten huulipunavuosieni aikana pyöritellyt käsissäni yhtä ja toista. Siniseen taittava persikkainen huulipuna – olen melko varma, että tätäkin on joskus joku asiakas kyllä kysynyt ja olen vastauksena parhaani mukaan yrittänyt jarruttaa pyörähtämäisillään olevien silmieni liikkeitä – mutta se on olemassa! Olen niin pahoillani, sinä asiakas X, joka tyhjin käsin luotani poistuit!

mac_skew_lipstick

Frost on metallinhohtoinen ja voimakkaimmillaan toisinaan hieman kuivahko huulipuna, eikä se kuulu MAC-huulipunalaaduista suosikkeihini. Skew osui kuitenkin kämmenselällä johonkin tuntemattomaan nudehermoon, niin että uhrasin kädet täristen kuusi tyhjää hylsyä Back To MAC -vaihdokiksi ja otin riskin. Heti kun sain sipaistua punan kalpeille huulilleni, tuo riski osoittautui erittäin kannattavaksi peliliikkeeksi. Juuri nyt näyttää siltä, että MAC Skew on uusi huulipunasuosikkini vaaleiden huulien päivinä.

Yritin etsiä blogiarkistoista aiempia juttuja nudehuulipunista, mutta keksin lopulta vain kolme esimerkkiä, joissa huulillani on ollut ehta nudehuulipuna: Ihana, kamala nude (huulilla MAC Beauty), Heinähelppo (huulilla MAC Feed The Senses) ja Ruusujuttu (huulilla MAC Luxe Naturale). Näistä punista tuo Lustre-laatuinen Feed The Senses on ollut tähän saakka se täydellisin kohtaamani omat huulet, mutta aavistuksen lisäsävyä ja pienellä hohteella -huulipuna, mutta hänellä alkaa valitettavasti jo saattohoito häämöttää, sillä MAC-huulipunille tunnusomainen vaniljainen tuoksu on haihtunut ja punan pintaan on noussut hentoa, köh, tekstuuria. En silti ole raaskinut luopua läpikuultavasta, ihanasti viileän sävyisestä nudepunasta, koska mitään vastaavaa en ole löytänyt.

mac_skew_swatch_pale_skin_viilankantolupa

Paitsi nyt, nyt olen! Kuvassa yksi reiluhko kerros MAC Skew -huulipunaa ja katsokaa nyt miten pussattava sävy. Olen pihkassa.

Koska käytän vähänlaisesti silmämeikkiä, tunnen oloni kotoisimmaksi voimakkaassa mattahuulipunassa, mutta luonnollisesti on olemassa myös se asteikon toinen pää esimerkiksi tilaisuudessa, jossa tiedän odottavan voimallista haukkaus-syöpöttelyä, kuten hampurilaisia tai salaattia. Kaiken muun voin syödä osapuilleen siististi, mutta nämä kaksi vaativat vaaleaa ja huomaamattomasti kuluvaa huulipunaa. Edes huulikiilto ei oikein käy, koska sillä on tapana tarttua ruokaan ja tuijottaa syyttävästi takaisin lautaselta, mikä on aavistuksen epäinspiroivaa.

mac_skew_swatch_viilankantolupa

Tällaiseen kohta syödään, älä meikkaa liikaa -tyyliin sopivat täydellisesti nämä kevyemmät MAC-huulipunalaadut Frost ja Lustre, joista en taas punaisissa huulipunissa pidä yhtään. Frost-huulipunien eduksi on mainittava, että ne ovat kivasti kerrostettavissa huntuhennosta sipaisusta jopa ihan peittäväksi huulipunaksi. Tässä esimerkkinä vasemmalla yksi kerros ja oikealla kerrostettuna kolme pyyhkäisyä, mikä on vielä ihan järkevä määrä huulipunaa yhdelle nassulle.

mac_skew_lipstick_blog

En lainkaan saanut Skew-huulipunan sävyä tai etenkään sen hurmaavaa sinertävyyttä toistumaan kuvissa, mutta jos pääsette hypistelemään MAC-huulipunia luonnossa, käykää tervehtimässä häntä ja suikkaamassa suukko ikuisen ystävyysvalan merkiksi.

MAC-huulipunia voi ostaa °täältä.

(En tiedä miksi muutama tuote on 30% alennuksessa – yleensä MAC-tuotteita ei juuri Elevenin alekorissa näy, mutta käykää nyt poimimassa pois ne, mitä sinne on eksynyt. Alessa on esimerkiksi MAC Liptensity -huultenrajauskynä ihanan harmaassa, supervaaleille huulille sopivassa sävyssä °Enoki, jonka nimeen vannoin esimerkiksi tässä ja tässä postauksessa.)

Onko sulla jo oma luottonude?

7 vastausta artikkeliin “MAC Skew – sinertävä, upea nudehuulipuna

  1. Oi! Olisikohan tässä viimein vastaus pitkälliseen nudepunan etsinääni? Kiitos vaan vinkistä! 🙂

    1. Toivotaan – mä ainakin olen aivan hurmaantunut hänestä! Tosi sääli, ettei sininen hehku välity kuvista, se on upea. <3

  2. Tämä kuulostaa todella ihanalta. Ehkä tässä voisi vihdoin olla huulipuna, joka sopii hyvin vähän räväkämmän silmämeikin pariksi. :) Urban Decayllä oli joskus ikuisuus sitten huulipuna nimeltä Pistol, jossa oli vähän samaa ideaa. Se vaan maistui ihan kuolemalta, joten jäi käyttämättä…

    1. A-haaa, surku! Yritin googlailla kuvia ja musta näyttäisi siltä, että tuo UD on ollut vähän ruskeampi, tässä on sellainen heleän persikkainen sävy, joka tulee sinertävyyden altakin kauniisti esiin. Ja yllättävän lämpikuultava ja liukkaan tuntuinen Fros-laatuiseksi punaksi. Käypä kattomassa kun ehdit!

  3. Kiitos vinkistä :-) Olen lähdössä kosmetiikkaostoksille ja todellakin menen testaamaan tuota punaa :-)

      1. En vielä käyny, meen keskiviikkona kosmetiikkaostoksille ja laitan ton samalla testiin :-)

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.