Sinä ja minä

Hei sinä, kiva että olet siellä! Mitä kuuluu? Mistä tupsahdit? Luetko aamukasteessa tai liikennevaloissa? Tuskin slummitalossa? Eh?

Sori. Huuli on halpaa kun jännittää. Edellisestä kerrasta on niin kauan, että asennon löytäminen on hankalaa. Mistä jutellaan? Vaihdetaanko kuulumiset?

Tänne kuuluu hyvää. Kerään edelleen huulipunia laatikkoon ja koirankarvaa lattialta. Siippa on toistaiseksi jaksanut ylläpitää tiimihenkeä ja pienoispainos ruopii eskarissa. Teen yhä intohimoisesti pilkkukynsiä ja uin ruutakasveissa. Arki on mallillaan, mutta kirjoittamista ja purkkitohotusta tuli polttava ikävä.

Ni palasin sit raapustelee. Olen oppinut noudattamaan hyvähermoa. Se kertoo kun kannattaa ottaa askel, vaikka vähän tutisuttaisi.

Poissaollessani on purkkiskenessä tapahtunut vaikka ja mitä, enkä malta odottaa että pääsen taivastelemaan mullistuksia. Mistä haluaisitte kuulla ensin? Vai onko teillä jakaa lauluja pikkulinnuilta?

Tutustuessa olisi ensisijaisen tärkeää katsoa silmiin, mutta suokaa anteeksi ramppikuumeeni, vielä ujostuttaa. Mutta nyt riittää minusta, sun vuoro! Oletko ekaa kertaa täällä vai jo vanhempaa kävijäpolvea? Mitä uutta sitten viime näkemän? Kerro kaikki!

Eyes
Revlon Colorstay Creme Eye Shadow, Espresso**

Brows
MAC Eyebrows, Fling + Stud

Face
Lumene Nordic Nude Natural Glow, sävy 1
MAC Mineralize Skinfinish Natural, sävy Light

Lips
MAC Love Buddy + Dangerously Red

**oman talon tyyppejä, teen töitä tämän tuotteen parissa

Follow my blog with Bloglovin

24 Comments Lisää omasi

  1. Pömppä sanoo:

    Ihanaa, kun päätit palata! 😊 Sun blogin tilalle ei koskaan löytynyt ihan vastaavaa ja tekstejäsi oli ikävä.

    1. No kelpaahan mun, kun täällä on kaikki kivat tyypit vastassa! Niin kauniita sanoja, kiitos. Ja tervetuloa <3

  2. RipRap sanoo:

    Jee! Tervetuloa takaisin!

    1. Kiitos! Ihanaa että löysit! :)

  3. NO JES!

    JES!

    JES!

    1. 😄 Tervetuloa tupaan 😙

  4. Kiki sanoo:

    Bellan ajoista saakka roikuttu kyydissä ja aikoinaan erään meikkimerkin tiskilläkin tavattu useaan kertaan eli ikäloppu seuraaja täällä moi! Ihanaa kun tulit takaisin!

    1. Iiih, eikä! Aina vähän jännittää kun kuulen näistä asiakaskohtaamisista, mutta jos ne olisivat pelkkiä reklamaatioita, niin tuskin me kovin montaa kertaa olisi treffattu. Vaitäh? :D Tervetuloa takaisin tekstien äärelle. <3

  5. Anne P sanoo:

    Mä olen niin onnellinen, kun päätit palata! Olen samaa mieltä ensimmäisen kommentoijan kanssa – sun jäljiltäsi muut ei oikein tuntunut miltään.

    1. Voi ei, johanhan tässä punastuu! Kiitos ihanista sanoista ja tervetuloa takaisin lukemaan. :)

  6. Anne R sanoo:

    Pakko myös tulla toteamaan, että ihan älyttömän mukavaa paluusi blogin pariin. Salaan toivoin, että josko kuitenkin jossain vaiheessa päättäisit palata. Sun tarinointia on niin mukava lukea. Eli vanha lukija ilmoittautuu..:)

    1. Voi miten mukava kuulla! Kyllä tänne kelpaa jos nyt ei ihan maitojunassa, niin ohikulkevan postijunan kyydissä puksuttaa. :)

  7. Tulin ekaa kertaa koneella tänne (enkä puhelimella) ja haluaisin sanoa, että tekstien sijoittuminen oikealle AHDISTAA. 😀 Mun silmät sojottaa vaan tohon keskiviivaan.

    1. No höhhis! Mutta hyvä kun sanoit! Pohdin tätä asiaa leiskaa valitessa, mutta tämä miinuspuoli jäi plussien jalkoihin. Kuulostelen muita soraääniä jahka tänne joku muu kuin Purkkimafia löytää. :D

      1. Oon vaan niin kalkkis ja ocd. ❤

        1. Saa olla! :) <3

  8. Anu sanoo:

    Ihanaa, että kirjoitat taas! Sun tekstejä on ollut ikävä, siis olen sekä muistellut vanhoja että kaivannut uusia. Olin pitkään meikkaamatta, mutta nyt syksyn aikana taas innostuin meikkaamaan ihan vain arkeenkin ja kävin jopa ostamassa uuden MAC-huulipunan sen kunniaksi.

    1. Kiitos, ihana kuulla! Täällä on ollut niin lämmin vastaanotto, että ihan hymyilyttää. Tervetuloa takaisin! :) <3

  9. Mari sanoo:

    Yksi vanha lukija ilmoittautuu. Olikin ikävä sinua ja kirjoituksiasi. Kiitos, että kirjoitat taas!

    1. Heiii, ihana kun hihkaisit! Kiitos! Mulla on ollut niin lempeä paluu kun kaikki ihanat entiset lukijat ovat käyneet tervehtimässä. :) <3 Tervetuloa!

  10. ella sanoo:

    Ei oo toista <3 Olen tällä välin miltei hylännyt kosmetiikkablogit, joten hitsi, miten riemastuin, kun näin VIILANKANTOLUVAN kommentoineen jonnekin. Jäi se kommenttiboksi siihen, kun jo klikkasin. Hän on täällä taas, kuinka sua kaipasin!

    1. Eikä, voi sentään! Kiitos, että kurkkasit perään ja että jätit tämän kommentin. Onhan maailma pullollaan ihania kosmetiikkablogeja, mutta kyllä hurjasti lämmittää kuulla tämä. <3 Tervetuloa takaisin. :)

  11. Irina sanoo:

    Eikä, voi ihana Petra! Täällä myös vanha asiakas ja ihan alkuaikojen lukija, joka on jäänyt kovasti kaipailemaan sun höpöstelyjä. Kuten jo mainittiin, ei ole toista! Nyt voin taas aloittaa seuraamaan sitä yhtä ja ainoaa blogia, jota jaksan säännöllisesti seurata. Kiitos ja jes! 😍

    1. AH-haaa, Nannu! Ison halauksen kera tervetuloa takaisin! :) Mä aamulla silmät puoliummessa luin tätä kommenttia puhelimella ja mietin, et apua, mikä asiakas, pöydän vai tiskin takaa, kuka, mut NYT kun pääsin koneelle ja hakemaan vanhoja kommentteja, kuva on kirkkaana mielessä. Miten mahtavaa! <3 :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.