Loppuneet marraskuu 2018

Marraskuun harmaudessa loppuneet tuotteet pyörivät odotetusti perusasioiden äärellä eli puhdistuksessa ja kosteutuksessa.

loppuneet_viilankantolupa_11_18

Hiukset

Syväpuhdistava Dermosil Deep Cleansing Shampoo oli edullinen järkiostos, jonka aion tehdä piakkoin uudelleen. Vakikäytössä siipalla, omassa käytössä noin kerran kuukaudessa tai ennen kammattavaksi antautumista. Tehokkaasti puhdistava sampoo, joka ei jätä hiuksia narisevan puhtaiksi tai liian huokoisen tuntuisiksi.

Kaprisuutetta sisältävä Davines Minu Conditioner -hoitoaine teki taikoja hiuksilleni, vaikka en tuotteen tuoksusta niin välittänytkään. Värjätyille hiuksille suunnattu, suojaava ja kiiltoa tuova hoitoaine hoiti tehtävänsä ihan yhtä moitteettomasti kuin kaikki muutkin kokeilemani Davines-tuotteet, enkä oikein enää tiedä miten päin näitä ylistäisin. Tukkani pehmeys saa aikaan ihastuneita huudahduksia ja ilahtuneita myhäilyjä sekä kampaajaltani että muilta siihen koskevilta ja väitän että tämä on täysin vallankumouksellisen hyvän Oi Oil -öljyn ja fiiliksen mukaan vaihtuvien Davinesin sampoo&hoitsikka -duojen ansiota. Tämä on uskonto ja olen valmis nousemaan korokkeelle saarnaamaan.

Vartalo

The Organic Shop Mango Sugar Sorbet -vartalonkuorinta riitti käytössä yllättävän pitkään, vaikka sitä pitikin kerralla kahmaista suurelta tuntuva määrä. Edullinen ja toimiva tuote, viehko mangon tuoksu. Ostan todennäköisesti lisää. Kokonainen postaus tuotteesta täällä.

Nivea Men Creme -kosteusvoide tavoitti käyttäjäryhmänsä ja luulen, että siippa käytti tämän käsivoiteena. Ei erityistä huomioitavaa puolesta tai vastaan.

CND Cucumber Heel Therapy -tehokosteusvoide sen sijaan herättää paljonkin huomioita, varsinkin nyt kun tajusin, etten ole tilannut lisää! Tämä alun perin kuiville kantapäille kehitetty supervoide on talvisaikaan pehmittänyt myös kuivia käsiä ja vartalon ihoa, vaikka onkin koostumukseltaan erittäin lohkeavaa ja rasvaista. Harvat jalkavoiteet herättävät samanlaisia ilon tunteita kuin tämä, sillä jalkojen pehmeydessä on iso ero jo yhden yön muhittelun jälkeen, vaikka kyseessä ei ole kuoriva tuote. Aiemmista jalkavoiteista olen palavasti pihkaantunut vain tähän vuosia sitten esittelemääni Excuviancen kuorivaan voiteeseen.

viilankantolupa_loppuneet_11_18.jpg

Iho

Kosteuttava, heleyttävä, kirkastava, rauhoittava ja kaikilla mittareilla vaatimattomasti paras hoitava kasvosuihke [comfort zone] Essential Toner on tasaisessa päivittäisessä kulutuksessa. Ihoni ei pidä liian aktivoivista ainesosista, mutta tässä ihastuksessa on täydellinen tasapaino rauhoittavuutta ja niasiiniamidin kirkastavuutta, sillä otsani maksaläiskä (ja siinä samassa toki myös etuhiukset, nyyh) vaalenevat tämän kirkastavan kasvoveden ansiosta liki silmissä. Rakkautta, palavaa rakkautta.

Toinen voimakkaita luottamuksen ja kiintymyksen tunteita aiheuttava tuote on Darphin Intral Environmental Lightweight Shield -emulsio, jota käytän sen korkean SPF50-aurinkosuojan vuoksi aina ulkoillessa. Kevyt, nopeasti imeytyvä ja liki väritön emulsio on sellaisenaan helppokäyttöinen ja vaivaton, mutta sopii oivallisesti myös meikin alle. Aiempi rakkauslaulu vaalean ihon aurinkosuojista täällä. Hoitolamyyntiin rajattu tuote leikkii saatavuudellaan välillä vaikeasti tavoiteltavaa, mutta lupaan että metsästys on kaiken vaivan arvoinen. Uusi on jo käytössä.

Tehokosteuttava Holika Holika Pure Essence Mask Sheet Cucumber -kangasnaamio oli miellyttävän kosteuttava ja virkistävä, mutta samalla se tuntui iholla rauhoittavalta. Parilla strategisella nipsauksella kangas istui kasvoille kivasti. Holika Holikan naamioissa on loistava hinta–laatusuhde, näistä on helppo aloittaa kangasnaamiokokeilut.

Kirkastava Holika Holika Pure Essence Mask Sheet Pearl -kangasnaamio ei jättänyt yhtä voimakkaita mielikuvia, mutta en toisaalta keksi mitään tylytettävääkään. Oma ihoni lienee parempaa kohderyhmää kosteuttaville ja rauhoittaville tuotteille.

Kolmiosainen Holika Holika Pig Nose Clear Blackhead 3-Step Kit -mustapääkäsittely oli erikoisuudessaan hauska ja vaikka en saanut sillä irtoamaan iholta mitään silminnähden erikoista, nenän iho jäi mustapäälappujen jälkeen miellyttävän kirkkaaksi ja ihohuokoset näyttivät tavallista huomaamattomammilta. Jos tekisin miehelle/veljelle/ystävälle joulukalenteria, tässä olisi kiva täyte yhteen luukkuun.

2 vastausta artikkeliin “Loppuneet marraskuu 2018

  1. Hei, tiedoksi vain, että Darphinia myydään nykyään myös Sokoksella :)

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.