Nelisen vuotta sitten lopetin työt tavaratalon kosmetiikkaosastolla ja siirryin työskentelemään kotoa käsin. Samalla väheni myös arkeen meikkaaminen merkittävästi. Tai mitä sitä vähättelemään – loppui arkeen meikkaaminen – käytönnössä en tainnut ensimmäiseen vuoteen meikata juuri ollenkaan. Nyt kun kotona istumista ja aamuista meikkaamattomuutta on takana jo useampi vuosi, olen jälkeen olen hiljalleen päässyt kiinni ehostuksella leikkimisen hauskuuteen ja alkanut nauttia arkimeikin tekemisestä.
En edelleenkään meikkaa viikkotasolla kuin muutaman kerran, mutta on ollut hauska huomata, että meikkityylini on vakiintunut tietylle helppouden tasolle ja suosii monikäyttöisiä, raikkaita sävyjä. Tässä viisi tämänhetkistä suosikkiani, joihin tartun silloin, kun haluan nopean ja helpon arkimeikin, joka näyttää freesiltä.
Meikkipohjan olen kevättalvella jättänyt usein kokonaan väliin ja taputellut suojakertoimen sisältävällä peitevoiteella peittoon otsan pigmenttiläiskän, poskien punoitusta ja satunnaisesti silmänalusten tummuutta. MAC Studio Conceal And Correct -paletissa on neljä peitevoidetta ja kaksi korjaussävyä, joilla pärjään läpi vuoden. Peitevoiteessa on SPF35, mikä on ehdoton ominaisuus pigmenttiläiskän suojaamisessa, eikä suojakertoimesta silmien alla ja hennosti couperoottisilla poskillakaan ole haittaa. MAC Studio Finish -peitevoide on huippupigmenttistä, blascomaista jos sallitte, joten yksi paletti tai irtonappi riittää hurjan pitkäksi aikaa. Peitevoiteen levitys on helpointa tehdä sormella painellen.
MAC-tuotteita myy mm. °Eleven.
En ole erityisen intohimoinen puuterin käyttäjä, mutta saatuani erään tilauksen kylkiäisenä saapui minikokoinen By Terry Hyaluronic Hydra-Powder -puuteri, olen oppinut tykkäämään puuteroidusta lopputuloksesta. Väritön puuteri tekee samanaikaisesti ihosta mattapintaisen ja kauniisti blurratun (inhoan tuota sanaa, mutta en toistaiseksi ole keksinyt yhtä kuvaavaa ilmaisua suomeksi) ja kunhan annostelun saa viritettyä riittävän varovaiseksi, lopputulos on huippunätti. Käytän puuteria peitevoiteen päällä, nenänpielissä sekä kulmakarvojen välissä, jolloin ihon mattapintaisuus ja kuulaus pysyvät kauniisti tasapainossa. Iho ei näytä puuteroidulta, muttei läpikotaisin kiiltävältäkään. Puuterin levitys on helpoin tehdä litteällä siveltimellä painellen, tässä käytössä meitsillä Glamglow’n naamiosivellin.
By Terry -tuotteita myy mm. °Eleven.
Poskipäille taputtelen hentoa sävyä Lancôme Blush Subtil Cushion -poskipunalla, jonka esittelin aiemmin täällä. Olen täydellisen rakastunut cushion-poskipunan koostumukseen ja heleyteen iholla, sillä nestemäinen poskipuna ei kuivu mattaiseksi, vaan jättää iholle kauniin kostean hehkun, ilman kimmellystä tai shimmeriä. En ole kortaakaan onnistunut yliannostelemaan poskipunaa ja lopputulos on joka kerta vaatimattomasti sanoen täydellinen, mikä ei ole näin vaalealla iholla lainkaan itsestäänselvää. Erittäin lämmin suositus! Oma sävyni Sparkling Framboise näyttää ärtsyltä pakkauksessaan, mutta kuvista sen heleys ja ohuus on helppo todeta.
Viimeistelyn kasvoille tuo Lancôme L’Absolu Lacquer Gloss -huulikiilto, joka taitaa oikeasti olla huulilakka, vaikka siinä sanassa onkin omaan korvaani vähän kuivakka ja vaikea kaiku. Ostin joulun alla lahjapakkauksen, jossa oli neljä huulipunaa ja neljä näitä huulilakkoja ja olen täydellisen koukuttunut paitsi tämän huulilakan koostumukseen, pysyvyyteen ja miellyttävyyteen, myös sen sävyyn. Sävy #323 Shine Manifesto on täydellinen vanha roosa – heleä ja raikas, muttei kirkas vaan arkisen neutraali ja jättää jälkeensä ihan henkäyksenohutta shimmeriä, vaikkei sävy varsinaisesti kiiltele huulilla. Sävy kuluu huulilta ennenkuulumattoman tasaisesti, eikä tunnu missään vaiheessa tahmealta tai kuivalta – olen täysin puulla päähän lyöty, että tällainen koostumus on ylipäätään olemassa. Jos et ole vielä löytänyt täydellistä huulikiiltoa, jota ei tarvitse jatkuvasti lisätä ja jonka olemassaolon voi huoletta syödessä ja juodessakin unohtaa, mutta joka ei tunnu mattaiselta, sinun täytyy kokeilla tätä! Täytyy!
Lancôme-tuotteita myy mm. °Eleven.
Ripsivärin käyttö on tässä taloudessa hyvin harvinainen askare, sillä olen tottunut käyttämään tummasankaisia silmälaseja. Yhdessä lasien, viimeisteltyjen kulmakarvojen, poskipunan ja huulipunan kanssa silmät eivät välttämättä tarvitse meikkiä, mutta silloin kun ripsivärille on tarvetta, käännyn tämän kapinallisen puoleen. MAC Up For Everything Lash -ripsiväri on ainoa ripsiväri, joka pitää piikkisuorat ripseni kaarella koko päivän. Siis todellakin, ainoa! Aiemmin ajattelin, että jo vedenkestävä Too Faced Better Than Sex on riittävän hyvä, mutta palatessani nyt postauksen pariin, huomaan jo silloin sanoneeni, että se tukee ripsien taivutusta – ei puhetta järkkymättömästä kaaresta sielläkään.
MAC Up For Everything Lash tekee ripsistä näyttävän tuuheat jo yhdellä kerroksella (massa on makuuni melko runsasta, mutta tulemme toimeen), ei varise eikä suttaa ja pitää suorat ripset kaarella tarvittaessa aamuyöhön saakka, mutta sen poistaminen vaatii kärsivällisyyttä. Haluan olla rehellinen ja painottaa nyt erikseen, että ensimmäisellä kerralla meinasin meikkaajataustastani huolimatta vaipua epätoivoon, kun ripsari ei tahtonut öljylläkään irrota. Kun opin hieromaan ripsiä öljyttyjen sormien välissä ilman, että öljyä pääsee silmiin, olen saavuttanut mielenrauhan myös normaalia pidempään kestävän poiston kanssa. Käytän ripsiväriä ehkä kerran viikossa tai joka toinen viikko, mutta kun tarvitset luotettavan ripsivärin joka todella pysyy, käännyn tämän villikon puoleen.
MAC-tuotteita myy mm. °Eleven.
Kulmat viimeistelen kuvista unohtuneella Sephoran omalla kulmakynällä ja nyt keväällä vaihdan peitevoidepohjan Misshan BB-voiteeseen, jolle lauloin ylistävää aariaa jo viime keväänä täällä.
Hyviä vinkkejä sulla!
Pakko ehdottaa olisiko blurr = sumea? Jos se edes on sana 😂
Kiitos! Verbinä blur toimii suomeksi terminä sumentaa, mutta adjektiivina se ei ehkä ihan toista samaa ajatusta. Tai sit olen itse vaan vastahankaan, koska se ei toista samaa ajatusta mulle. :)