°Sisältää mainoslinkkejä
Absurdien virtojen viedessä tukeudun yksinkertaisiin asioihin. Itsensä hemmottelu on aina ok, mutta erityisesti näiden poikkeusaikojen keskellä olen ripustautunut triviaaleihin yksityiskohtiin, joiden päätarkoitus on tuottaa minulle iloa. Pehmeä iho ja kauniisti pöyhitty tukka eivät ole keneltäkään pois ja jos ne auttavat sietämään ympärillä vellovaa epävarmuutta ja etäisyyttä ystävistä, tartun iloiten tilaisuuteen.
Esittelyssä sekalainen valikoima kevään 2020 kauneustuotteita, jotka tuottavat iloa juuri nyt.
Tehokosteuttava ja pehmeästi hedelmäiseltä tuoksuva Cattier Paris Unctuous Body Balm -vartalovoide on riittoisa ja pehmittää ihoa paremmin kuin mikään aiemmin kokeilemani vartalovoide. En yleisesti ottaen ole vartalovoiteiden ystävä ja valitsen mieluummin vähän kuivan ja kutisevan ihon kuin työlääksi kokemani levitysurakan, joten vartalovoiteeseen ihastuminen jonkin muun ominaisuuden kuin tuoksun vuoksi (vrt. The Body Shopin inkiväärit ja mojitot) oli kyllä itsellenikin yllätys.
Nyt kun oikea tuote löytyi ja pehmeä iho palkitsee vielä seuraavanakin päivänä, olen tehnyt vartalovoiteen levityksestä jokailtaisen rutiinin. Unctuous Body Balm -vartalovoiteen koostumus on pehmeä ja helposti levittyvä ja se istahtaa iholle nopeasti eikä jätä ihoa tahmaisen tuntuiseksi. Cattier Paris on sertifioitua luonnonkosmetiikkaa – suunta, johon huomaan vartalotuotteissa hiljalleen siirtyväni. Bongasin tuotteen vuosi sitten Rouva Kameleontin postauksesta, josta voitte lukea lisää mietteitä tuotteesta.
Cattier Paris -tuotteita myy mm. °Eleven.
KMS Style Color -värisuihke osoittautui kullanarvoiseksi pikakikaksi pitkittynyttä värjäysväliä sietäessä. Väliaikainen, yhdellä pesulla irtoava väri ja kuivashampoomainen koostumus tekivät tästä välittömästi suosikkituotteen. Annostelun kanssa meni pari kertaa ronskisti pieleen oikeaa tapaa opetellessa, mutta kun oikea etäisyys ja painelutekniikka löytyivät, en tiedä raaskinko enää luopua tästä tuotteesta ollenkaan. Lyhyitä ja pehmeitä, liikkuvia suihkauksia n. 15 cm päästä, mikäli jäitte miettimään.
Sain viime kesänä bloggaajakavereilta lahjaksi sinisen Inked Blue -sävyn ja purppuraisen Velvet Berry -sävyn ja näistä tuo sininen mätsää nykyiseen juurikasvuuni loistavasti. Testasin myös suihkuttaa sävyjä keskenään sekaisin, mutta sinisen tyven kanssa pääsee toistaiseksi helpommalla vain yhdellä tuotteella. Väri irtoaa kiitollisen kivasti myös seinistä ja ovista, joihin sitä väkisinkin levitysvaiheessa vähän roiskuu. Pohdin, josko vielä ostaisi testiin tuon Smoky Lilac -sävyn, joka saattaisi sekin sopia tähän nykyiseen väritykseen. Sävyjä löytyy myös ihan tavallisille ruskeille ja vaaleille hiuksille, eli pelkistä shokkiväreistä ei ole kyse. Loistotuote, iso peukku tälle!
KMS-tuotteita myy mm. °Bangerhead.
Ole Henriksen Nurture Me -kasvovoiteen olen ylistänyt blogissa jo pariin otteeseen, esimerkiksi täällä. Nyt kun suurin osa iloa tuovista aistinautinnoista on rajattu neljän seinän sisälle, nousee sorbettimaisen pehmeä, hurmaavasti hedelmäpurukumilta tuoksuva ja meikin alle sopiva kasvovoide arvoon arvaamattomaan. Siis miten voi yhdestä ihonhoitotuotteesta tulla näin hyvä mieli, jestas!
Ole Henriksen -tuotteita myyvät mm. °Eleven ja °Nordicfeel.
Kynsien osalta jatkan tutulla Shellac-kestolakkauslinjalla, mutta uusi oivallukseni on glitterillä koristellut varpaankynnet. Varpaankynsien lakkaus on yksi niistä vaivalloisuuksista, jonka jätän laiskuuksissani mieluummin tekemättä, mutta poikkeuksellisten aikojen ylittäminen vaatii poikkeuksellisia sijaistoimintoja. Olen käytellyt varpaissa vaihtelevasti kaikenlaisia lakkoja, mutta erityisesti olen viehättynyt väriskaalaan tummanpunainen-violetti ja isovarpaisiin olen asetellut kaikkea löytämääni kiiltävää. Suurimman osan ajasta nämä dramaattisesti säihkyvät luomukset piilottelevat villasukissa, mutta ilahduttavat kuitenkin kimmellyksellään aina silmiin osuessaan.
Meikkipöydän edestä on poikkeustilassakin noustu tutun minimalistisen peitevoidetta-kulmat-huulipuna -rutiinin jälkeen, mutta huulipunien kanssa olen pienen tauon jälkeen viehättynyt taas sekoitteluun. Olisi hauska selittää auki se kaava, jolla valintoja huulipunavarastoni äärellä teen, mutta en valitettavasti osaa sanoittaa mieleni käänteitä ymmärrettävästi.
Nyt jo useampana päivänä olen yhdistänyt kiiltävän kosteaa MAC Love Me -huulipunaa vadelmanpunaisessa Nine Lives -sävyssä sekä metallisena hohtelevaa siniviolettia nimeltä MAC Rave Chic. Vadelmanpunainen pohja ja sinivioletti hohde ovat upea yhdistelmä ja väitän, että hymykin on niiden ansiosta irronnut muutaman ylimääräisen kerran.
MAC Love Me -huulipunia myy mm. °Bangerhead, josta löysin myös °Rave Chic -punaa.
Edellisen yhdistelmän lisäksi olen merkittävän usein sipaissut huulille (ja toisinaan myös poskipäille, koska tämä on tapani elää reunalla) nestemäistä Jeffree Star Velour Liquid Lipstick -punaa vesimeloninpunaisessa Cherry Wet -sävyssä. Tämän punan koostumus on kuivuttuaan makuuni aavistuksen liian tuhti ja jäykkä, mutta toisaalta se toimii oivallisesti lenkkipunana, koska yhdellä niistämisellä ei vielä saa vahinkoa aikaan. (Tänä keväänä aion yksiselitteisesti kieltäytyä siitepölyapatiasta ja päätin sen sijaan levittää jokaiselle lenkille kirkasta huulipunaa ja varautua tuhdilla nipulla nenäliinoja. Siinäs valut sitte!)
Jeffree Star -tuotteita myy mm. °Oletkaunis.fi.
Kauneustoimintojen lisäksi olen ohjannut energiaa mm. vanhojen pelikorttien laminointiin ja täysin poikkeukselliseen siivoamiseen, jotka yhdessä johtavat pian siihen, että talon jokaiselle hyllylle ja laatikolle on laminoitu oma käsinkirjoitettu nimikortti. Niitä sopii sitten jälkipolvien aikanaan ihmetellä.
Olen myös pelannut tuntikaupalla lautapelejä ja ulkoiluttanut koiraa enemmän kuin koskaan. Jännä, että näihinkin ajanvietto-oivalluksiin tarvittiin kotoapoistumiskielto. Myös Netflix ja HBO ovat välkkyneet ruudulla tavallista tiuhempaan ja ilahduttavan monena iltana olen saanut sohvannurkkaan etäyhteydellä ystäviä. Huono huumori yhdistää myös vaikeina aikoina.
Miltä sun kevät näyttää?
Korona vituttaa mielettömän monella tavalla, ensimmäisenä nyt hyvin alkanut ruokavalio- ja liikuntatapojen muutosten romuttuminen ja lähestyvien häiden peruuntumisriski tulee mieleen. Mutta hyviäkin puolia on. Kosmetiikka ilahduttaa vielä enemmän kuin aiemmin, siivoamisessa tuntuu taas olevan jotain mieltä ja koira ei varmaan ikinä ole saanut näin paljon lenkkejä :D Eli aika samoja teemoja täällä!
Urgh! Symppaan, komppaan ja tsemppaan elämäntaparemontissa – malttia ja valttia ja sillee, nönnönnöö. Jos joku tässä hässäkässä pystyisi pitäytymään omissa arkimenoissaan ihan 100% raiteilla, ni aika ison ruusukkeen kiinnittäisin rintapieleen hälle.
Huomaan että kun oon jäänyt ulkopuoliseksi tässä astiakeskustelussa ja -hasmtrauksessa ni tässä se nyt sitte kostautuu. Mä syön edelleen niiltä mauttomilta Ikean muovilautasilta, jotka ei koskaan kuivu tiskikoneessa. :D
Koira on alkanut osoittaa pientä haluttomuutta nykyisen lenkkeilytahdin ylläpitoon. Peruskuntoa ei ilmeisesti voikaan ruveta rakentamaan yhdeksänvuotiaalle ihan tyhjästä? Hehheh! Ilman koiraa lenkkeily vaatii aina rymskettä kuulokkeisiin ja se tuo mukanaan suoritus- ja tahtitarpeen ja sitte putoo siinä samalla pois se rentouttavuus siitä lenkistä.
Mulla on ikävä sun halausta. Oot sydämellisin halaaja, jonka kaapattavaksi oon koskaan joutunu. Pidän kaikkia liikkuvia niveliä ristissä häiden puolesta <3