Kevätrutistelut

Levittelin tyhjiä purkkeja viimeksi helmikuussa, täällä. Nyt niille omistamani säilytysjärjestelmä alkoi tursuta sen verran pahasti yli, että päätin pitää tauon lopputyöstä ja lepuuttaa solmuun ajautunutta ajatteluelintäni tällaisella vähän kevyemmällä tekstillä. Loppuneita, silvuplee.

Ihonhoito, kasvot

Kiehl’s Ultra Facial Toner, esittelyjuttu täällä. Mahtava litku, ostin uuden pullon jo ennen kuin vanha ehti kunnolla loppua. Tästä en hevin luovu.

L’Oreal Sublime Glow Sensational Cleansing Oil, esittely täällä. Tykkäsin tästäkin niin, että ostin toisen heti perään.

Dr.Scheller Pomegranate Cleansing Milk*, esittely täällä. Pidin kovasti sekä tunnusta, tuoksusta että hinnasta. En ole vielä tilannut uutta, nyt kun on sopivasti menossa se L300-kokeilu, mutta voisin hyvin ostaa uudestaan. Hyvä hinta-laatu -suhde.

Mia Höytö Cosmetics Unelma*, esittely täällä. Tämäkin oli tosi kiva ja miellyttävä loppuun saakka ja suosittelen sitä luonnonkosmetiikan ystäville lämpimästi. Pakkaus on ollut avattuna käytössä reilusti yli vuoden, eikä puolen vuoden ohjeistettu säilyvyysaika tuntunut vaikuttavan tuotteseen millään tavalla. Voisin käyttää uudelleen, mutta juuri nyt varastoissa ei ole ostamiseen oikeuttavaa päivävoidevajausta.

Lancômen kasvovesi, jonka virallista nimeä en lähde edes arpomaan. Ei mikään mielenkiinnonherättäjä suuntaan eikä toiseen, tuoksultaan ehkä vähän turhan hajuvesimäinen. Ei jatkoon.

Ihonhoito, vartalo

Ceridal Lipolotion-hoitoöljyn hankin pallovatsaa kasvatellessa arpien ehkäisyyn ja sen jumalattoman kutinan lievittämiseen. Olen käytellyt pois hävettävän hitaasti, nyt taitaa  olla menossa jo kolmas käyttövuosi. Ei pahaa sanottavaa, näppärä annostella isommillekin alueille.

The Body Shop Wild Berry Body Scrub, jonka säälittävä pohjajämä pyöri purkkipahan pohjalla niin pitkään, että nyt oli viimeinen hetki käyttää se pois. Vähän turhan harva- ja  toisaalta isorakeinen kuorinta ohuelle iholleni, mutta kirsikan tuoksu miellyttää. Edelleen, vaikka avaamisesta on jo karmeat neljä vuotta.

The Body Shop Wild Berry Body Butter ei selvinnyt vuosista kylppärin kaapissa yhtä armeliaasti kuin kuorinta, vaan joutaa roskiin pilaantuneena. Koostumus tuntuu edelleen samalta, mutta märän puun haju kertoo, että mennyttä on.

Hiukset

Tigi  Love Peace & The Planet Free Ur Mind Hairspray päätyi vuosia sitten mukaani hurmaavan kirsikkaisuutensa vuoksi. Kuten jo aikaisemmin sanoin, tämä kirsikkavaihe oli elämässäni henkisesti hiukan epävakaata aikaa. Muistelen tämän olleen jotenkin kenkku hiuslakka, mistä kielii myös se, että 4/5 on jäänyt käyttämättä. Hautautui kaappiin ja meni pilalle. Sääli.

Sebastianin Potion 9 näyttää jääneen blogissa kokonaan mainitsematta, joten korjataan se tässä samantein. Tämä oli korvaamattoman hyvä silottaja ja pesunjälkeinen pehmentäjä pitkälle tukalle ja muistelen vasta myöhemmin kuulleeni, että kyseessä olisikin muotoilutuote? Hankala nyt sanoa varmaksi, koska präntti on purkin kyljessä vain espanjaksi, tai millä lie katalaanilla. ”Um creme de styling”, no kyllä kai se siihen muotoiluun viittaisi. Itse käyttelin tämän pois siis pituuksiin harjattavana jättöhoitona ja annan suorituksesta täydet pisteet. Jos joskus vielä kasvatan pitkän tukan takaisin, tämä on ensimmäinen muotoilutuote, jonka hankin.

Cutrin Premium Shine Conditioner on ensimmäinen hoitoaine, jota olen käyttänyt säästellen. Tuoksui neutraalin miellyttävältä ja jätti hiukset unelmanpehmeiksi. En osaa tarkkaan sanoa miksi viehdyin tähän niin erityisesti, mutta olen varma, että hankin tätä vielä lisää.

Batiste Dry Shampoo XXL Volume on luottotuote, jonka olen näköjään jättänyt esittelemättä. Olen jutellut saman sarjan tumman tukan kuivasampoosta aiemmin, mutta se ei kyllä ole koostumukseltaan vastaava. Mikään ei nosta lassahtanutta tyveä niin vaivattomasti kuin muutama suihkaus tätä XXL-versiota. Tukka jää seisomaan miltei asentoon kuin asentoon ja pysyy. Ilmavuutta ja puhtaan tukan tuntua tästä on turha hakea, mutta paksuutta ja pönötysvoimaa, sitä piisaa.

Biozell Kuivashampoo tummille hiuksille* oli ennemmin puhtauden tuntua kuin nostatusta tuova tuote. Ihan kiva, mutta olen tykästynyt lyhyellä tukalla enemmän tuohon edelliseen. Pitkälle tukalle tässä on hyvä kotimainen vastine Batisten brunettikuivikselle.

Biozell Arganöljyeliksiiri*, esittely täällä.  Tosi kiva hoitoöljy, mutta en koe tarvitsevani sitä tähän kynipolkkaan. Laatuunsa nähden todella edullinen tehohoito, jonka käyttöä voin lämpimästi suositella kaikille, joilla on latvoissa hapsutusongelmia.

Swiss-O-Par Kuivashampoo on muinaisjäänne jostain kymmenen vuoden takaa. Käytin tätä silloin, kun en vielä tiennyt paremmasta. Haisee palasaippualle.

Hygienia

Clarins Roll-On Deodorant petti odotetusti odotukseni. Käytin sen loppuun, enkä vaikuttunut. Olen täydellisesti hikikiven pauloissa, enkä oikeastaan halua enää edes kokeilla mitään muuta. Pahoittelut Clarins-uskovaisille.

Weleda Ratanhia Toothpaste* hoiti hommansa sivumaulla mutta moitteettomasti. Ostin sen uuden, josta tykkään kyllä vielä enemmän.

Meikit

MAC Studio Sculpt Foundation on ensimmäinen piiiiiitkään aikaan loppunut meikkivoide. Tie on tämän  (kuten lähes kaikkien muidenkin) kanssa ollut kuivan ongelmaihoni vuoksi ajoittain kivinen, mutta viime aikoina oikea taktiikka ja ihon hyvä kunto tekivät tämän käytöstä kivaa ja vaivatonta. Ihoni pääongelmahan on se, että se ei kestä kosketuksesta aiheutuvaa kitkaa lainkaan. No milläpä levität meikkivoiteen jos ihoon ei kuivuuden voi vuoksi koskea? Duroyn Unelma-sivellin on yhdessä ihon kosteustasapainon palautumisen kanssa osoittautunut ratkaisevaksi askeleeksi. Unelmalla painellen tämän öljypohjaisen meikkivoiteen saa paikoilleen kitkatta. Studio Sculpt on kuivalle iholle suunnattu superpeittävä meikkivoide ja sen vaalein keltapohjainen sävy NC15 allekirjoittaneelle sopiva. Ostanen lisää nyt kun yhteinen sävel löytyi.

Eyeko Skinny Liquid Eyeliner tuli jonkin tilauksen maksuttomana kylkiäisenä. Nauttii ymmärrykseni mukaan kulttimainetta, mutta en osaa puoltaa enkä kieltää, sillä tussi oli kuivunut jo ennen käyttöönottoa. Huijausta, mutta minkäs teet.

Clinique High Impact Mascara oli hajun perusteella tullut tiensä päähän. En ole varma ehdinkö käyttää kertaakaan.

Bonus

Oranssi pikkupurkkiin säilötty tahma. Ei mitään käryä, mitä tää vois olla. Tuntui kädellä puolikuivalta silikonilta. Potion 9? Tästä pieni otsaläpsy itselle, että muistuu jatkossa se nimen kirjaaminen näihin annoskokoihin.

—–

Harmittaa heittää pilaantunutta kosmetiikkaa roskiin, mutta toisinaan niin vain käy. Kai teille muillekin, edes joskus? (Vertaistukiverkosto, riviin järjesty!) Miltä tämä käyttörepertuaari muuten kuulosti, näkyikö tuttuja tai tutuksi kenties tehtäviä?

*Tähdellä merkityt tuotteet blogin kautta saatu*

14 Comments Lisää omasi

  1. Taru S sanoo:

    Argh, toi sininen kuivashampoo! Ostin sellaisen vuosi sitten, kun en voinut ottaa tuttua Klippoteket-putelia lennolle käsimatkatavaroihin. Yleensä käytän kaiken ostamani loppuun vaikka hammasta purren, mutta tällä voisin heittää vesilintua. Ja samalla heivata kaikki pölyttyneet ehkä-vielä-joskus-pullot kylppärin kaapin päältä…

    Tykkää

    1. Joo, kevätsiivouksen piikkiin meni tämäkin. :)

      Tykkää

  2. smykkityttö sanoo:

    Heitin muutama viikko sitten pilaantuneita tuotteita pois. Olivat huulimeikkejä, jotka olen ostanut kivojen värien takia ja kuvitellut viimein niitä käyttäväni. Siivoilin laatikoita ja totesin tuoksun muuttuneen liimaksi. Roskiin menivät, vaikka olin uskaltanut niitä vain kerran kokeilla jokaista. Surin sitä summaa, jonka niihin jokunen vuosi sitten olen laittanut. Ei voinut mitään muuta kun alkaa miettiä ostojaan tarkemmin.

    Tykkää

    1. Jep, toi on paha. Olen vähän samanlainen hetken lapsi ja jossain hankinnoissa sitten vaan menee yli. Mut toisaalta, ei ihan kaikkea voi ajatella kylmällä järjelläkään – mitäs hauskaa elämässä sitten olisi? Pidän pään kylmänä niin monessa muussa asiassa, että meikkiostoksissa annan itselleni luvan hellittää. Puolustuspuheko? No ehkä vähän. :)

      Tykkää

  3. Crituk sanoo:

    Tänne taitaa kotiutua tuo hikikivi ja Batiste XXL :D Hikikivi taitaa olla aivan ehdoton tuote meikäläisen työhommissa. Raksalla kun mikä tahansa dödö pettää viimeistään parin tunnin jälkeen. (ps: sain jo lopputyöni palautettua, lälläslää!)

    Tykkää

    1. Olen saanut siitä hikikivijutusta myös kriittistä palautetta, koska puikko ei ole kuulemma kaikilla toiminut. Itse voin toki puhua vain omien kainaloideni puolesta, mutta mulle se sopii paremmin kuin mikään muu.

      Ja sit suu poikki vielä kolmeksi päiväksi tai myyn sun sähköpostiosoitteen hyvästä rahasta jollekin spämmibotille. Tämä työ on maanantaina valmis. Piste.

      Tykkää

      1. Crituk sanoo:

        Nooh, eihän se kovin kallis sijoitus ole jos iHerbiltä tilaa semmoisen testiin. Ainahan voi kokeilla myös tuplasuojaa, kiveä ja suihkedödöä :D

        Lupaan pitää suun kiinni, ainakin työn arvosteluun asti. Lähetän myös telepaattisesti loput kirjoitusinspikset sinne päin.

        Tykkää

  4. Kaisuli sanoo:

    Oi, nämä loppuneiden arvostelut ovat kivoja! Tiedän tunteen noista kaappiin vanhenneista, kamala morkkis tulee kun muistelee paljonko ovat maksaneet. Mansikoita maksaneille itseruskettaville on käymässä samoin, en vaan saa käytettyä niitä kun se on niin haisevaa ja vaivalloista ja raidallista ja ja. Olen myös muutaman huulikiillon heittänyt mäkeen liimaefektin vuoksi. Make Up Storen purkkikiillot happanevat ainakin tosi nopsaan.

    Tykkää

    1. No onhan se ihan virhe ja vääryys, mutta minkäs teet. Et voi kokeilematta tietää tuleeko käytettyä. :/

      Tykkää

  5. Emma/WL sanoo:

    Tyrskähdin spontaanisti tuolle epämääräiselle oranssille tahmalle :D

    Tykkää

  6. Juille sanoo:

    No kuule just äsken levitin kasvoille koko talven odottelun jälkeen Oliv’n päivävoiteen, joka muodostui omituisiksi kököiksi ja haisi pahalle. Ei sopinut talvi-iholle, eikä näköjään tartte käyttää enää kesäihollekaan. Joka kerta se ottaa päähän yhtä paljon!

    Tykkää

    1. Eiiikä, voi höh. :( Tän saa kosmetiikkaintoilusta maksaa. :/

      Tykkää

Haluan osallistua keskusteluun!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.